lauantaina, maaliskuuta 24, 2012

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 128

Villi sydän (Wild at Heart, USA 1990) ohjaus: David Lynch, käsikirjoitus: Lynch - perustuu Barry Giffordin samannimiseen romaaniin, kuvaus: Frederick Elmes, musiikki: Angelo Badalamenti, pääosissa: Nicolas Cage (Sailor Ripley), Laura Dern (Lula Pace), Diane Ladd (Mariette Pace), Willem Dafoe (Bobby Peru), Isabella Rossellini (Perdita Durango), Harry Dean Stanton (Johnnie Farragut), Sherilyn Fenn (Uhri). Tuotanto: Monty Montgomery, Steve Golin, Sigurjon Sightvatsson/Polygram ja Propaganda Films.

Toukokuussa 1990 ystävä soittaa Cannesista, jossa ovat menossa perinteiset ja maailman arvostetuimmat filmifestivaalit. Hän puhuu innostuneesti David Lynchin uudesta elokuvasta Villistä sydämestä. Se on uskomaton kuvaus pahuudesta, joka riivaa kahta nuorta pakenijaa. Kysymys on road moviesta ja rakkauselokuvasta, jossa koko elokuvallinen maailma tihkuu villien sydämien ja outojen käänteiden riivattuja ravistuksia. Huh. huh!
David Lynch (s. 1946) on meille tuttu amerikkalainen ohjaaja, joka syntyi Missoulassa, Montanassa. Lynch on maatalouteen erikoistuneen tiedemiehen poika. Perhe joutui muuttamaan usein, kiertelemään Luoteis-Amerikkaa. Lynch kävi koulua eri kaupungeissa, haaveili kuvataiteilijan ammatista. Hänellä oli ihmeellinen visio liikkuvista maalauksista. Lopulta hän hakeutui elokuvan pariin, sai tukea Amerikan Filmi-instituutilta 35 minuuttia kestävään The Grandmother-elokuvaan. Sen jälkeen Lynch alkoi suunnitella ensimmäistä pitkää näytelmäelokuvaansa Eraserheadia.Tämä tapahtui vuonna 1972. Elokuva oli animaation ja elävien draamallisten kohtausten sekoitelma. Sitä pidettiin muunnelmana Fritz Langin 1920-luvun saksalaisesta scifiklassikosta Metropoliksesta.
Mustavalkoinen, outo ja surrealistinen Eraserhead julkaistiin 1977. Meillä sitä ei saatu teattereihin, joten saimme tutustua David Lynchiin ensimmäisen kerran vuonna 1980, kun viktoriaaniseen Englantiin sijoitettu koskettava kauhutarina Elefanttimies tuli ensi-iltaan. Mahtipontinen scifi-spektaakkeli Dyyni (1984) epäonnistui lähes täysin, mutta vuoden 1986 Blue Velvetissä Lynch palasi näyttelijöidensä Kyle MacLahlanin, Isabella Rossellinin ja Dennis Hopperin kanssa syvälle omiin erikoislaatuisiin ja ehkäpä pervesseihinkin visioihinsa. Kysymys on amerikkalaisen pikkukaupungin elämästä, seksin ja väkivallan pyörteistä. Suuri yleisö sai sitten kosketuksen Lynchiin, kun omalaatuinen ja epätavallinen tv-sarja Twin Peaks alkoi pyöriä 1980-luvun loppupuolella Suomessa.
=====================================================================================================
Villi sydän johdattaa kiihkeitä kuvallisia shokkeja imevän katsojan matkalle kohti New Orleansia. Matkaajia ovat kaksi rakastavaista, miehentappaja Sailor - Nicolas Cage ehdottomasti parhaassa roolissaan -, ja hänen rakastettunsa Lula Pace. Nuori pari saa peräänsä Lulan hirviömäisen äidin Marietten palkkaaman yksityisetsivän Johnnie Farragutin ja palkkamurhaaja Marselles Santonisin (J.E. Freeman). Molemmat miehet ovat kuuluneet rakastajina Pacien elämään. Ja Sailorista on päästävä eroon, koska hän tietää jotakin vaarallista Lulan isän kohtalosta.
Syvällä etelässä Sailor ja Lula juuttuvat kaupunkiin, jonka nimi on mystisesti Big Tuna. Kaupungin harvat rakennukset ovat kuin muistumia Hollywood-westerneistä. Autiomaatuuli puhaltaa kaupungin kaduilla. Kaupungin ainoassa motellissa istuu erikoista porukkaa, lyhytsanaisia punaniskoja ja huoria. Berliiniläiskriitikko Anne Pohlin mukaan väki on kuin suoraan Federico Fellinin elokuvista. Motellissa kohdataan myös ilkeä "musta enkeli" Bobby Peru ja tämän rakastajatar Perdita. Bobby aikoo tehdä Lulan hulluksi ja passittaa Sailorin vankilaan. Motellin katveessa aika pysähtyy ja väkivallan uhka nousee.
Villissä sydämessä liikutaan ei-kenenkään maalla. David Lynch kuvaa nuoren parin lihan rajuja nautintoja. Eroottisuudessaan, mystisyydessään ja raatelevaisuudessaan Lynchin elokuva on juuri sellainen, mitä tältä omaperäiseltä, sivussa Hollywoodin suurista valtalinjoista työskentelevältä ohjaajalta saattoi odottaa. Näin kirjoitin 8.9. 1990, kun Villi sydän tuli ensi-iltaan Helsingin Maxim 2: een. Elokuva on samalla kertaa hivelevän kaunis ja julma rakkaustarina, jonka rakastavaiset pakenevat painajaisen ja unen kolkkoja väristyksiä.
David Lynch penkoi ihmisyyden pimeitä ja salattuja puolia, kertoo hirvittävistä ja kuolettavista muodon muutoksista. Ei liene väärin toistaa, että Lynchin elokuvan muodonmuutokset periytyvät Franz Kafkalta. Jotkut kriitikot mainitsivat, että Lynchin elokuvan "romanttiset" rakastavaiset Sailor ja Lula ovat muistumia Jean-Luc Godardin elokuvista Viimeiseen ehngenvetoon (1959) ja Hullu Pierrot (1965).
David Lynchin elokuvassa kerronnan ja teemojen kehittely on hioitunut vielä pitemmälle kuin Blue Velvetissä. Tämän elokuvan sinertävä tumma alakulo on muuttunut Villissä sydämessä hetkittäin jopa auringonvaloa päästäväksi toivon odysseiaksi. Nicolas Cage saa elokuvassa mahdollisuuden tulkita Elvis Presleyn ikimuistoisen kappaleen "Love Me Tender".
=====================================================================================================
Villin sydämen festivaalikävijöiden innostus toukokuussa 1990 ei ollut turha. Jury palkitsi elokuvan pääpalkinnolla "Kultaisella palmulla". Teoksissaan omat pimeät visionsa paljastanut David Lynch oli hätkähdyttänyt jälleen yleisön, mutta saavuttanut lopulta kreditoidun ohjaajan arvon. Moni muisti koomikko-ohjaaja Mel Brooksin huomion vuodelta 1980. Melin Brooksfilms tuotti nimittäin Elefanttimiehen.
Mel Brooks uskoi tapaavansa elokuvan suunnitteluvaiheessa ohjaajan, joka on kuin lihava ja irvokas saksalaismies. Brooksin yllätykseksi Lynch näytti huolitellulta hienostokaverilta, joka oli kuin James Stewart 35 vuotta aikaisemmin. Niin se on joskus, että ohjaajan persoona voi sokaista, eivätkä teokset vastaa ennakkoluulojamme. 

Ei kommentteja: