perjantaina, kesäkuuta 05, 2009

Sukupuolten sotaa Eedenissä * * * *





Tanskalaisen Lars von Trierin uusi elokuvatyö Antichrist on otettu sopivasti Helsingin kesäohjelmistoon. Elokuva herätti laajaa huomiota toukokuisilla Cannesin filmijuhlilla. Kohua ja närkästystä herätti von Trierin tapa tuoda elokuvaan kohtaus, jossa silvotaan naisen sukupuolielimet. Naista esittää ranskalainen näyttelijätär ja laulaja Charlotte Gainsbourg (s. 1971), joka muistetaan hienosta, Truffaut-henkisestä Pikku varas -elokuvasta (1989). Charlotte on Michelangelo Antonionin valokuvaajatarinassa Blow-Upissa (1967) vilahtaneen brittiläisen Jane Birkinin ja ranskalaislaulaja Serge Gainsbourgin tytär. Aikuistuttuaan Charlotte on näytellyt monissa - kuten La Buche (2000), 21 grammaa (2003) ja Science of Sleep (2006). Hän oli myös mukana Kurjat -tv-sarjassa (2000). Antichrist taitaa olla Charlotten vaikein ja rohkein elokuvatyö. Hän sai siitä Cannesin toukokuisten elokuvajuhlien parhaan naisnäyttelijän palkinnon. Hänen vastanäyttelijänsä on amerikkalainen Willem Dafoe, omaperäinen kyky, jonka unohtumattomia elokuvia ovat Martin Scorsesen Kristuksen viimeiset kiusaukset (1988) ja Anthony Minghellan Englantilainen potilas (1996). Kohuohjaaja Lars von Trier on pyrkinyt tuotannossaan epäsovinnaisten aiheiden persoonalliseen käsittelyyn. Ensimmäiset tanskalaiset Dogma-työt Element of Crime (1984), Epidemic (1988) ja Europa (1991) jäivät outouden valtaan. Dogma-julistuksen mukaan tanskalaiset ohjaajat välttävät esimerkiksi studiokuvausta, lavastuksia, musiikkia ja kaikkea suuren budjetin tuotannon tilbehööriä. 1996 tullut Breaking the Waves oli Lars von Trierin kansainvälinen läpimurto, emotionaalisesti vaikuttava kuvaus nuoresta naisesta (Emily Watson), joka löytää seksuaalisuutensa rakastuessaan pohjoisella öljylautalla työskentelevään mieheen. Breaking the Wavesin menestyksen jälkeen Lars von Trier saavutti itsenäisen aseman elokuvaohjaajana. Hän sai filmeihinsä kansainvälisesti tunnettuja näyttelijöitä - kuten ranskalaistähti Catherine Deneuven ja laulaja Björkin musikaalipitoiseen Dancer in The Darkiin (2000) ja Nicole Kidmanin lavastettuun kaupunkitilaan keskittyvässä gangsteritarinassa Dogvillessa (2002).
====================================================================================================
Antichrist on Lars von Trierin hätkähdyttävin elokuva. Voisi sanoa, että von Trier lataa valkokankaalle shokkeja, pyrkii olemaan pirstoutuneen postmodernin maailman nihilisti, joka etsii rumuudesta kauneutta. Silti täytyy ihailla von Trierin kykyä luoda ikään kuin uuden ajan ooppera, joka on täynnä pahuutta, kärsimystä ja julmuutta. Ja ehkä von Trier haluaa ikään kuin kampittaa vasemmalta kaikki kauhuelokuvien ja pornofilmien tekijät. Oopperan tummanpuhuva hehku vyöryy kuviin, samoin kuin renessanssin ajan maalausten jättämät muistijäljet, Nietzschen filosofia, pohjoismaalaisittain ruotsalaisen Strindbergin näytelmäperinne, tanskalaisen Carl Th. Dreyerin elokuvien uskonnollinen poesia. Ja tietenkin venäläisen elokuvan suuri persoona Andrei Tarkovski saa von Trieriltä erikoismaininnan. Hetkittäin von Trier kysyy, onko luontomme Eeden vai saatanan kirkko. Pyörryksiin elokuva vie, ja teatterista ulos tultuaan miettii, nauraako von Trier itselleen, purkaako omaa masennussairauttaan vai pilkkaako hän globalisaatiota eläviä tietokonemaailman ihmisiä, jotka ovat monissa tapauksissa menettäneet kosketuksen alkuvoimaan ja Jumalaan.
===========================================================================
Entä se kastraatio? Onhan se sairas kohtaus. Ensimmäistä kertaa Lars von Trier ei tietenkään ole asialla, sillä tiukka ja tinkimätön japanilaisohjaaja Nagisa Oshima (Poika, Seremonia) kuvasi miehen sukupuolielimen tärvelemisen hurjassa intohimodraamassa Aistien valtakunta. Elokuva-tarkastamo kielsi elokuvan 1976 Suomessa. Sain kuitenkin osallistua kriitikkonäytökseen. Nyt voi todeta, että Aistien valtakunnalla ja Antichristilla on vähän tekemistä toistensa kanssa. Lars von Trier syö elämää ja itseään. Nagisa Oshima saavuttaa ilmaisullisen voiman ja tunnetilojen lähes ylimaallisen hehkun, löytää elämästä mielekkäät arvot ja merkitykset, joista rakkaus - tuhoavakin - on yksi olennaisimmista. Von Trierillä pahuus versoaa joka puolella, usko maailmaan ja ihmiseen on mennyt. Elokuvan naisviha on pinnalla, mutta ohjaaja kääntää senkin lopulta päälaelleen. Eli: Antichrist on täynnä pinnan alta kuoriutuvia merkityksiä.

Ajankohtainen kommentti

Uutiset oikeuttavat MTV3:n olemassaolon. Miksei myös alihankkijoilta ostetut draamasarjat, joita esitetään yleensä maanantaisin klo 20.00 jälkeen. Mutta uutiset ovat kaupallisen tv-kanavan profiilin ja arvon noste. Eivät vain uutisten tähden. Ennen kaikkea niiden tason ja laadun tähden. Etenkin MTV3:n Seitsemän Uutiset on parantunut ja syventynyt viime vuosina. Uutisjutulle annetaan aikaa ja tilaa. MTV3 ei ole lähtenyt lyhyiden sähkeuutisten tielle. Esimerkiksi reportaasit Ranskasta, Kiinasta tai Venäjältä ovat perusteellista, fiksua journalismia. Helena Petäistön Pariisin-kirjeenvaihto on tarkentunut, tiivistynyt ja syventynyt vuosien mittaan. Kulttuurijutut ovat kulttuurijuttuja eivätkä mitään populääripelleilyä. Niin, ja suomalaiseen politiikkaan ei suhtauduta myötäsukaisesti, vaan kansanedustajia ja hallitusherroja pannaan tarvittaessa tiukalle. Tämä lienee kaupallisen tv-kanavan etu, koska ei tarvitse olla sidoksissa eduskuntaan yms.
Pyyhkeitäkin täytyy antaa. MTV3:n Tulosruutu on sekava ja epämääräinen. Ei ole löydetty kokonaisvaltaista otetta, vaan enemmänkin uutisoidaan oman kanavan urheilutarjonnasta - esimerkiksi Formula-kisoista. Paljon paremmin urheiluviestintä hoidetaan MTV3:n netti- ja teksti -tv-sivuilla. Ehkä MTV3 ei ole halunnut lähteä kilpailemaan Tulosruudulla Ylen Urheiluruudun kanssa, mutta laaja-alaisempaa otetta kaipaisi. Ja missä luuraavat takavuosien Anssi Kukkosen kaltaiset urheiluankkurit, joiden selkeään sanaan ja vakuuttavaan hahmoon saattoi luottaa.

Ei kommentteja: