ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 4

400 kepposta (Les Quatre Cents Coups, Ranska 1959) ohjaus: François Truffaut, käsikirjoitus: Truffaut, kuvaus: Henri Decae, musiikki: Jean Constantin. Tuotanto: Les Films du Carrosse/SEDIF.




400 kepposta muistetaan elokuvahistorian kaikkein parhaisiin lukeutuvana esikoiselokuvana. Se muistetaan aina kahdesta kohtauksesta: ensimmäisessä opettajan johdolla kaupungille hölkkäämään lähtevä poikajoukko hupenee kerta kerran jälkeen; toisessa päähenkilö, koulukotiin joutunut Antoine Doinel (Jean-Pierre Leaud) karkaa ja juoksee pitkässä otoksessa kohti merenrantaa.
Francois Truffaut (1932-1984) oli ohjannut virkeän ja iloisen lyhytelokuvan Vintiöt vuonna 1957. Hän oli toiminut sitä ennen useita vuosia suunnannäyttäjä-elokuvalehden Cahiers du Cineman kriitikkona. Elokuvien katselu 1940-luvun loppupuolella elokuvakerhossa ja 1950-luvulla kriitikkona kasvatti Truffautista elokuvaohjaajan.
Siirtymä kriitikosta ohjaajaksi oli elokuvahistorian luontevampia - samoin kävi Jean-Luc Godardin ja Claude Chabrolin tapauksissa. He olivat Truffautin ohella Ranskan uuden aallon keskeiset luovat tulokkaat ja tulevat mestariohjaajat. Godard räjäytti valkokankaan tunnelmat 1959 Pariisi-odysseialla Viimeiseen hengenvetoon ja Chabrol näytti Rohkeassa nuoruudessa 1950-luvun suurkaupungin nuorison elämän halun ja tunteet.
===================================================================================================
Ranskan uusi aalto alkoi varsinaisesti vuonna 1959. Lukuisia uusia nuoria tekijöitä tuli tuotantoon, jonka päämääriä, luonnetta ja tekotapaa haluttin muuttaa radikaalisti. Nuoret tulokkaat väittivät, että sodanjälkeinen ranskalainen elokuva oli jähmettynyt sovinnaiseksi studiotuotannoksi - ei tosin Alain Resnaisin, Robert Bressonin, Jean-Pierre Melvilleen tai Jacques Tatin tapauksissa. Heitä arvostettiin persoonallisina auteureina.
Nuoret tulokkaat halusivat viedä kamerat kaduille ja pihoille, elävään elämään, todellisuuden kumuun, etenkin Pariisin arkeen. Tuotantotapa keveni ja halpeni. Uusia nuoria näyttelijäkasvoja tuli mukaan - kuulusimpina naisista Jean Seberg, Anna Karina ja Stephanie Audran ja miehistä Jean-Paul Belmondo, Jean-Claude Brialy ja Gerard Blain (jälkimmäinen näytteli mm. 1962 Howard Hawksin Afrikka-seikkailussa Hatarissa).
Nuoret ohjaajat puhuivat uutta kieltä, niin aiheissaan kuin visuaalisessa ilmaisussaan. He olivat aloittamassa 1960-luvun vapautumisen ajan, mutta huomattakoon, he myös arvostivat elokuvan historiaa ja perinnettä. Ja ennen kaikkea amerikkalaista elokuvaa.
==================================================================
Ranskan uuden aallon vaikutus oli valtava 1960-luvun eurooppalaisessa elokuvassa. Se heijastui niin Tshekkoslovakiaan, Unkariin kuin Jugoslaviaan, osittain Suomeenkin ja Ruotsiin. Vaikutus levisi myös Latinalaiseen Amerikkaan. Myöhemmin myös Hollywoodiin. Elokuvatehtaan "uuden aallon" läpimurtoja olivat 1967 Arthur Pennin Bonnie ja Clyde ja 1968 Dennis Hopperin roadmovie Easy Rider. Jälkimmäinen tuotettiin hyvin pienellä budjetilla, mutta lipputulot olivat valtavat.
Lukiolaisina filmihulluina saimme tutustua ensimmäisen kerran Ranskan uuteen aaltoon juuri 400 kepposen myötä. Viimeiseen hengenvetoon kiellettiin ensin Suomessa, vaikka juuri tuo Godardin "vallankumouksellinen elokuva" olisi ollut oikea ensikosketus uuden aallon henkiseen ilmastoon.
Ranskan uuden aallon synnystä saimme lukea ensimmäisen kerran Elokuvan vuosikirja Studio 5:sta, joka ilmestyi 1959. Elokuvakulttuurimme puuhamies ja elokuvakirjoittaja Aito Mäkinen oli vieraillut Cannesin filmijuhlilla. Hänen kuuluisa esseensä Uusi aalto? (kysymysmerkki oli kaiketi vielä ilmestysvuonna oikeutettu, koska jatkosta ei kukaan osannut esittää vielä silloin selkeää arviointia) tutustutti meidät Kajaanissakin Truffautiin ja Chabroliin, mutta myös Alain Resnaisiin ja Louis Malleen. Viimeksi mainitut ohjaajat eivät suoranaisesti lukeutuneet uuden aallon ytimeen, vaan halusivat pysytellä 1960-luvulla hienoja rikoselokuvia ohjanneen Melvillen tavoin sivussa.
====================================================================================================
400 kepposta on omaelämäkerrallinen elokuvatyö. Se keskittyy ohjaajan omiin kouluvuosiin Pariisissa. Truffautin alter ego Jean-Pierre Leaud esittää unohtumattomasti Antoine Doinelia, hän kuten Truffaut oli ainoa lapsi. Hän oli isoäidin huostassa aina kahdeksan ikäiseksi, koska vanhemmilla oli paljon parisuhdeongelmia.
Doinelilla kuten ohjaajallakin oli vaikeuksia koulussa. Molemmat palvoivat kirjailija Balzacia. Molemmat syyllistyivät pikkurikoksiin (elokuvassa kirjoituskoneen pihistys), molemmat pinnasivat koulusta ja joutuivat lopulta poikakotiin.
François Truffaut kertoo melkein klassisin kuvin Antoine Doinelin koskettavan, todenmukaisen ja omaksuttavan tarinan. Uutta ovat luontevasti hengittävä ilmapiirikuvaus, realistiset kaupunkikuvat ja seksuaalinen vapautuminen (Antoinen äiti kiehtoo miehiä eroottisesti, myös poikaa). Toisaalta Truffaut näyttää suorasti uudenlaisen mieskuvan: Antoinen todellinen isä epäonnistuu lähes kaikessa inhimillisessä - niin aviomiehenä, isänä, rakastajana. Siksi hän suuntaa kiinnostuksensa rallikilpailuihin.
====================================================================
400 kepposen lopussa Antoine Doinel on vapaa, mutta täysin yksin. Viimeinen kuva viittaa nuoruuden sietämättömään tuskaan, niin muodoin epävarmoihin mahdollisuuksiin. Ehkä pysäytetty kuva suoraan kameraan katsovasta Antoine Doinelista viittaa myös elokuvallisesti tulevaan. Sillä Antoine Doinelista tuli François Truffautin alter ego. Ohjaaja seurasi Doinelin kehitystä (implisiittisesti omaansakin) tulevissa elokuvissaan Antoine et Colette (episodifilmi), Varastettuja suudelmia, Nuori pari, Rakkaus karkuteillä.
Silti minun täytyy sanoa: Loistokkainta Truffautia olivat 400 kepposen jälkeen ei-Doinel -elokuvat Ampukaa pianistia, Jules ja Jim, Pehmeä iho, Morsian pukeutuu mustiin, Englantilaiset naiset, Adelen tarina, Kesytön, Vihreä huone, Viimeinen metro ja Pitkä viikonloppu. Mutta ei unohdeta elokuvan tekoa ylistävää Amerikkalaista yötä (1973), jossa Jean-Pierre Leaud esittää Alphonsea, elokuvaohjaajaa - siis Truffautia.