torstaina, kesäkuuta 11, 2009

Ajankohtainen kommentti





Studio Julma huvi oli 1990-luvun lopun terävä sketsiviihdeohjelma, jonka toteutuksesta vastasivat Q-teatterin näyttelijät. Nyt he ovat saaneet valmistaa Blackout-elokuvasta tutulle Filmiteollisuudelle uuden sketsiviihdeohjelman Ihmebantu, jota esitetään kesällä lauantai-iltaisin Ylen TV1:ssä. Asialla ovat osin samat tekijät - Tommi Korpelasta Elina Knihtilään ja Pirjo Lonkaan.
He ovat saaneet tuottajalta vapaat kädet. He ovat käsikirjoittaneet sketsisarjan ja hoitavat näyttelijätyön. Filmiteollisuuden mainoksen mukaan seitsenosainen "häiriintynyt komediasarja on tarkoitettu synkän huumorin ystäville". Ohjaajaksi on merkitty näyttelijä Jani Volanen.
Ihmebantu yrittää parodioida iltapäivä- ja juorulehtien, television, netin ja viime aikoina julkaistun pamflettikirjallisuuden viihdematerialia. Sarjan ensimmäinen jakso pyöri seksin ja runkkaamisen ympärillä. Meno oli absurdia, hyvin pitkälle kikkailua teknisellä ilmaisulla. Sisältö puuttuu.
Ihmebantun ongelma on kehno käsikirjoitus. Olisiko kannattanut palkata kunnon kirjoittajia, jotta oudon huumorin laineet olisivat lipluttaneet hiukan hallitummassa muodossa. Tai kommellukset ja temmellykset olisivat avautuneet katsojalle, joka seurasi ohjelmaa ymmällään. Ei kai ylenpalttinen vieraannuttaminen ole synkänkään huumorin lopullinen tarkoitus.
Niin: missä ovat television käsikirjoittajat?

P.S. Pidetään vähän lomaa, palataan asiaan heinäkuussa. Hyvää kesää lukijoilleni!

1 kommentti:

katsoja kirjoitti...

"Sarjan ensimmäinen jakso pyöri seksin ja runkkaamisen ympärillä"

Niille jotka eivät po. jaksoa nähneet, tarkennettakoon että jakson 28 minuutin kestosta "seksiä ja runkkaamista" käsiteltiin yhteensä viisi ja puoli minuuttia.

Sarjan "tekninen ilmaisu" - tämä "kikkailu" - on nähdäkseni olennainen osa sen "sisältöä": molemmat ovat valitettavasti osoittautuneet sekä katsojille että kriitikoille liian haasteellisiksi analysoida asiallisesti.

Kiitos tekijöille ja Filmiteollisuudelle tv-vuoden (ellei koko vuosikymmenen) pelastamisesta!