torstaina, syyskuuta 11, 2008

Kun äiti Ruotsista palasi










Hanna Maylett on ohjannut hyvän kotimaisen elokuvan. Sen nimi on Erottamattomat. Se kertoo kypsin sanoin ja kuvin sisaruudesta, mutta myös äidistä, joka koki saaneensa avioliitosta tarpeekseen, jätti lapsensa ja matkusti Ruotsiin. Luultiin, että hän ottaisi jonkun viikon irtioton, mutta matka kestikin vuosia. Nyt kun äiti palaa kriisitunnelmissa kotiin, saamme nähdä kiperiä, koskettavia ja viisaasti kehiteltyjä tilanteita naisen elämästä. Ja valintojemme moraalista.
Hanna Mayhlett on varmasti elokuvayleisölle tuntematon ohjaajanimi. Minunkin piti oikein muistella, mitä hän ohjannut aikaisemmin. No, hyvä ihme, onhan nuoren ohjaajan uralle ehtineet jo herkät ihmissuhdedraamat Kiltit tytöt (2000), ja Espoon viimeinen neitsyt (2003), jotka käsittääkseni on esitetty tv:ssä ja dvd-levityksessä. Erottamattomat olisi Maylettin esikoiselokuva, sillä vanhan käytännön mukaan vain teatterielokuva kelpaa esikoiseksi.
Erottomattomien ohjaajan sukunimi aiheutti pohdintaa. Sitten tajusin, että Hanna Maylett on se Taideteollisen korkeakoulun elokuvalinjan oppilas Hanna Miettinen, joka ohjasi 1996 erinomaisen oppilastyön Ratapenkan ruusu. Kuulkaa: siinä debytoi tämän hetken suomalaisen elokuvan kuuma naistähti Matleena Kuusniemi.
=========================================
Erottamattomat lunastaa Hanna Maylettiin asetettuja odotuksia. Elokuva on intiimi ihmisuhdedraama, joka hengittää samalla Tyrnävän, Oulun seudun, syksyisten maisemien korutonta kylmyyttä ja kauneutta.
Alunperin elokuvan nimen piti olla Indigo. Se viittaa dramaattisesti hevoseen, jolla päähenkilöiden tytär Ninni (Kaneli Johansson) joutuu uhkaavaan turmaan. Ninni viedään sairaalaan. Ninnin varaäiti on hevostilallinen (Tiina Lymi), joka on onnellisessa aviossa Harrin (Jorma Tommila) kanssa. Nyt Ninnin biologisen äidin Even (Minna Haapkylä) täytyy tulla kotiin.
Erottamattomissa sisarukset yrittävät kuroa umpeen kymmenen vuoden eron aiheuttamaa tuskaa. Hanna Maylett ja käsikirjoittaja Tiina Kylmä avaavat uskottavan näkökulman ongelmalliseen sisarusaiheeseen. Minna Haapkylän loistavasti tulkitsemasta neuroottisesta Evesta kehittyy vähitellen elokuvan magneettinen keskipiste. Tekijät eivät syytä, vaan paljastavat lapsensa hylänneen Even henkilökohtaiset tunnetilat ja teot sisaren ja tämän miehen joskus psyykkaavissakin lähikontakteissa.
====================================
Elokuva on Tiina Lymin ja Minna Haapkylän näyttelijätaidon juhlaa. Hanna Maylett antaa naisnäyttelijöille riittävästi tilaa ilmaista tuneita, rakentaa psykologisesti kattavia henkilökuvia. Jännitystäkin pidetään yllä aika pitkään, koska hevostilallisen ja Even identiteettejä ei paljasteta heti. Haapkylää ja Lymiä katsoessaan tajuaa todeksi Hanna Maylettin toteamuksen elokuvastaan: "Elämässä tapahtuu usein asioita, joiden kanssa on vain tultava toimeen. Menneisyyttään ei voi muuttaa, mutta sitä voi yrittää ymmärtää."

Ajankohtainen kommentti

Eilen illalla Canal+ välitti jälleen Suomeen maajoukkueen maaottelun, MM-karsinnan ensimmäisen pelin Saksaa vastaan. Me istuimme pojan kanssa Olympiastadionilla, keväällä hankkimiemme kausikorttien suomien palvelujen innostamina. Tuhannet ja tuhannet täpötäydellä stadionilla kuten tv-katsomoissa - niin kotona, ystävien luona kuin kapakoissa - olisivat varmasti halunneet nähdä 65 minuutilla kentälle tulevan Jari Litmasen rauhoittavan peliä ja ehkä takaavan huikeassa tasapeliottelussa Suomelle sensaatiomaisen voiton Saksasta. Näin ei käynyt. Kaikki tiesivät, että Jari on saanut lääkäreiltä harjoittelukiellon sitkeän flunssan ja mahdollisen viruksen tähden.
Minusta maajoukkueen päävalmentaja Stuart Baxter oli täysin oikeassa todetessaan ennen peliä, että terveydellä ei voi leikkiä. Minulla on siitä kokemusta, kun hyvin läheisen ihmisen tytär, kolmen lapsen äiti kärsi flunssasta, meni lääkäriin, mutta nuoren tohtorin kiireiden ja vähättelyn vuoksi ei päässyt sairaalaan. Seuraavana päivänä tilattiin ambulanssi, mutta virus kulki elimistössä niin syvällä, että kaikista hätätoimenpiteistä huolimatta kuolema anasti uhrinsa vuorokauden sisällä.
=========================================
Suomi-Saksa -peliä katsottaessa mielessä säilyi kirkkaana muisto kolmentoista vuoden tv-kokemuksesta. Jari Litmanen johdatti Amsterdamin ylpeyden Ajaxin Mestareiden liigan voittoon. Katsoimme näitä pelejä Yle:n kanavalta, studiossa kommentoimassa Keith "Keke" Armstrong ja juontajana Anne Sorainen. Silloin Yle:n jalkapallovälitys oli parhaimmillaan. Nyt se on jäänyt selvästi Canal+ -maksukanavan ammattimaisen ja hiotun toteutuksen taakse. Ja jos Jari Litmanen ei ilahduttanutkaan oivalluksillaan ja syötöillään keskiviikkoiltana tv-yleisöä, niin olihan Canal+-kanavan studiossa ainutlaatuinen sanankäyttäjä ja persoona, entinen huippufutaaja ja nykyinen virolaisjoukkue FC Floran valmentaja Pasi Rautiainen.
=========================================
Onko niin, että vain ilkeily ja pahansuopaisuus ovat tämän ajan median ainoa myyntivaltti? Jari Litmasen saavutuksista ei ole näkynyt juttuja missään. Päinvastoin julmettuja iskuja printtimediassa. Niin kuin monesti aikaisemmin. Ne aloitti nuorisolehti Nyt-liite, joka listasi oikein anatomisesti Litmasen loukkaantumiset. IS-Urheilu melkein kopioi tämän jutun. Kun tieto Litmasen sitkeästä flunssasta ja harjoittelukiellosta julkaistiin oli Kuukausiliitteen alkusivuilla Jussi Pullisen kirjoittama tölväisy, jossa suositeltiin Lahteen suunnitellulle Litti-patsaalle lasinilkkaa. Millä lihaksilla Pullinen juttunsa kirjoitti?
Palasivat mieleen 1990-luvun alkuvuosien ajat, jolloin Jari Litmasta haukuttiin mediassamme "Litti tekee maalin" -tyyliin, kun hän loisti Ajaxin peleissä. Niin se vain on, että emme anna tunnustusta suomalaisille suuruuksille, vaan yritämme kaikin keinoin nolata tai järkyttää heitä. Uskomatonta, mutta totta: kesällä kapellimestarin ja säveltäjän, vuosia Los Angelesissa toimineen Esa-Pekka Salosen 50-vuotisjuhlakonsertti kaikkine valtavine maukkaine lisineen oli Ruotsin television tuottama Tukholmasta.
==========================================
Litti-ilkeily on kohtuutonta. Ymmärtäisin, jos joku skribentti keksisi syventää aihetta. Vilkaisisi vaikka Raamattua, lukisi Jobin kirjaa. Helkkari, Jari Litmanen on kuin Job, jota Jumala kurittaa ja kiusaa lähes loputtomiin. Mutta aina Job nousee, niin kuin Litti, joka kunnossa ja terveenä ollessaan on pelannut ottelussa kuin ottelussa loistavasti - niin Ajaxin jälkeen Liverpoolissa, Rostockissa, Malmössä ja nyt FC Lahdessa. Myös maaotteluissa, viimeksi Israel-pelissä. Vain Barcelona-vierailu taisi olla ainoa epäonnistuminen.
Jumala armahti Jobin lopulta. Ehkä Jari Litmanenkin saa armon, sillä aina hän on sitoutunut Suomen puolesta, kuntouttanut itseään äärirajoilla. Ehkä palkinto tulee MM-paikalla Etelä-Afrikkaan 2010. Tai sitten Paavo Nurmen ohella suurin globaali suomalainen urheilija saa jossakin vaiheessa päävalmentajana johdattaa maamme arvoturnaukseen..

Ei kommentteja: