Radio tuli televisioon







Olen kuunnellut viime kuukausina arkiaamuisin lenkiltä tultuani Radio 1:n Ykkösaamua. Se on Ylen ohjelma, jossa mennään kriittisesti maailmaa fokusoiden ajankohtaisissa poliittisissa

ja yhteiskunnallisissa asioissa. Ylen televisiossa ei ole vastaavaa ohjelmaa. Useita vuosia katsoin aamulla TV1:n aamutelevisiota, mutta siirryin radion puolelle, koska tv-aamu muuttui hiljalleen viihteelliseksi.
Radion Ykkösaamu tuli viime viikolla televisioon. Se otti paikkansa lauantaiaamussa. Legendaarisen Hannu Lehtilän myötäsukaisen Lauantaiseuran paikalta. Eläkkeelle lähteneen Lehtilän haastatteluojelma suitsi jokaisesta kameroiden edessä esiintyneestä politiikosta sympaattisen henkilön. Se saattoi johtua Lehtilän journalistisesta tavasta olla kiltti ja kohtelias.
Radion Ykkösaamun tulo television lauantaiaamuun saattaa kertoa Ylen säästölinjasta. Muutenkin Ylen uutistoiminta käyttää synergiaa hyväkseen: usein radion uutisissa ajetaan television uutisissa esitetty uutispätkä.
Toisaalta voi sanoa, että televisioon tullut Ykkösaamu on paljon kriittisempi ohjelma kuin kuopattu Lauantaiseura. Toimittaja esittää kipakoitakin kysymyksiä poliitikolle - kuten aloitusohjelmassa ulkoministeri Alexander Stubbille.
========================================================

Tuomas Enbuske on ollut muutaman vuoden Radio 1:n torstaiaamun ilonaihe. Täytyy ihailla Enbusken kykyä liikkua sujuvasti aiheesta aiheeseen. Enbuskella "leikkaa", oivallukset seuraavat toisiaan.
Nyt Tuomas Enbuske on tullut televisioon. Hänen radiomainen tv-ohjelmansa Epäkorrektia ajetaan ulos maanantai-iltaisin Kotikatsomon uusintaelokuvan jälkeen. Aloitusohjelmassa Enbuske käsitteli monelta suunnalta masennusta, uutta länsimaisen hyvinvointivaltioihmisen kansantautia.
Epäkorrektia alkoi komeasti. Ohjelma kiinnostaa, koska Enbuske käsittelee aiheita, jotka ovat kiinni ajassa. Ja hän käsittelee aiheita henkilökohtaisesta näkökulmasta. Joku voisi sanoa, että Enbuske työntää egoaan narsistisesti kameran eteen. Minä sanon: Mutta kun se toimii. Enbuskella syntyy televisioessee, joita ei ole nähty vuosiin ruudussa - ei sitten TV2:n Eero Silvastin tai 1970-luvun Erno Paasilinnan.

Ajankohtainen kommentti

Kotimaiset uutuuselokuvat saapuvat viikottain valkokankaalle. Viimeksi tuli Kummeli-komediaryhmän elokuva, jota sponsoroidaan Hesburgerin uudella alivuokralaistuotteella.
En halunnut mennä katsomaan elokuvaa, sillä mieleeni syöpyi vastenmielinen vastareaktio: samaan aikaan, kun Al Gore tai John Webster dokumentoivat ilmastonmuutoksen vaaroista, kotimainen komediaryhmä suostuu valjastamaan elokuvansa ilmastonmuutosta edistävän roskaruuan mannekiiniksi.
===========================================================

Kajaanissa kasvaneena kohtasin shokkiuutisena UPM:n Kajaanin tehtaan lopettamispäätöksen. Lapsena ja nuorena asuttiin Tehdaskadulla. Muistikuvana on säilynyt kello neljän aika: Tehtaan pilli soi, pian näin poikien huoneen ikkunasta pyörärivistöjen tulevan tehtaalta kohti keskikaupunkia. Silloin puutavaratehtaan nimi oli Kajaani OY. Ei ollut paperimiehillä vielä autoja, vaan tehtaalle tultiin ja sieltä lähdettiin yleensä pyörillä.
Kajaanissa aloitettiin shokkiuutisen jälkeen surutyö. Kemijärvellä ryhdyttiin taistelemaan ja perustettiin kansanlike. Se yhdisti kemijärveläiset, vahvisti itsetuntoa, vaikka voittoa ei saatu. Ehkä siitä oppineena kajaanilaiset päätyivät taistelun sijasta surutyöhön. Ehkä Nälkämaan trauma elää vieläkin vahvasti kainuulaisessa kolletiivisessa tajunnassa.
=========================================================

Ylen TV2:n Ajankohtainen Kakkonen oli tehnyt hyvän ohjelman Kajaanista, kauniissa puukirkossa suoritetusta hartauksesta, johon surutyö keskittyi. En ole käynyt synnyinkaupungissani yli kymmeneen vuoteen - mikä häpeä - mutta kyllä silmiä hivelivät Ajankohtaisen Kakkosen kuvaajan otokset kirkon sisältä ja ulkoa. On se jumalallisen kaunis kirkko.
Ja muistettakoon, että 1960-luvulla seurakunta halusi purkaa kirkon ja rakentaa tilalle betonia. Ei onnistunut: taistelun perinteisen puukirkon puolesta aloitti silloinen Lyseon kuvaamataidon lehtori, joka oli Daisy-äitini (1917-2007).

Muistoa kunnioittaen

Kuoleman viikatemies korjaa satoaan. Talvella meni HJK:n 1970-luvun hyökkääjä Nacke Kinnunen, jonka isän ja tämän veljien näin pelaavan 1950-luvulla KAPA:n Suomisarja-joukkueessa. Taisipa Nacken isoisä istua tiiviisti seuraamassa joka ottelua.
Keväällä lähti kulttuuritoimittaja Risto Hannula, joka otti allekirjoittaneen 1965 elokuvakriitikoksi Uuteen Suomeen. Sitten seurasin häntä 1967 Suomen Sosiaalidemokraattiin. Risto oli todellinen liberaali ja humanisti, sivistynyt elokuvan ja kirjallisuuden ystävä.
Eilen tiistaina tuli tieto 1941 syntyneen Juha Virkkusen poismenosta. Hän oli aina viime vuosiin, eläkkeelle lähtöön asti Ylen Radion osaava kulttuuritoimittaja, jonka suuri yleisö muistaa suositusta radio-ohjelmasta Tämän runon haluaisin kuulla.
Tunsin Juhan 1960-luvulla. Hän tuli 1967 Ylen radion palvelukseen. Sain tehdä hänelle ohjelmia. Myöhemmin kuuntelin aina lauantaiaamuisin Taiteessa tapahtuu -ohjelmaa, jota Juha toimitti Paavo Einin kanssa.
Juha Virkkunen oli henkeen ja vereen kirjallisuuden ja taiteen puolustaja. Heitä on pian vähemmän ja vähemmän, koska kaiken maailman populaarikulttuurin helppoheikit työntyvät yhä enemmän esille radiossa, televisiossa ja lehdissä.
Juhan muistoa kunnioittaen!