Dokumenttiohjaaja draaman kynsissä- kaunis ja traaginen sivullisuuskuvaus * * * *

R&A -festivaalien ”villin” kotimaisen sarjan kiehtova uutuus oli Pirjo Honkasalon Betoniyö, joka perustuu Pirkko Saision 1980-luvun alun romaaniin.
Pirjo Honkasalo on arvostettu suomalainen dokumenttiohjaaja, taiteilija Bergmanin ja Tarkovskin hengessä. Honkasalon ehkä kuuluisin dokumenttielokuva on 1993 valmistunut Tanjuska ja 7 perkelettä. Honkasalon uutuus Betoniyö on fiktioelokuva. Honkasalo ei ole ohjannut vuosiin fiktiota, mutta Betoniyössä hän aivan kuin luo nahkansa uudelleen.
Kuten kirjoitin aikaisemmin elokuvan päähenkilö on nuori Simo (Johannes Brotherus), joka tuijottaa peiliin ja alkaa kuvitella yön johtavan maailmanloppuun. Anneli Karppinen esittää Simon äitiä ja Jari Virman isoveljeä Ilkkaa, jota odottaa vankilatuomio. Kerrankin kotimainen elokuva, jossa nähdään tuoreita näyttelijäkasvoja. Sellainen on myös Johan Ulfsak, joka tulkitsee Simon naapuria. Hän on entinen vasemmistolainen ja nykyinen valokuvaaja. Romaanista poiketen henkilöhahmo jää hiukan epämääräiseksi.
Pirjo Honkasalo kouliutui elokuvaan apulaisohjaajana 1973 Rauni Mollbergin menestyselokuvassa Maa on syntinen laulu. Honkasalo ohjasi ensimmäiset fiktioelokuvansa Pekka Lehdon kanssa 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla. Tunnettuja ovat Tulipää ja Da Capo. Ohjaajakaksikon tiet erosivat, mutta he jatkoivat omillaan tekemällä erikoislaatuisia elokuvia. Lehdon uusi elokuva on omaperäinen kertomus kuvataiteilija Kalervo Palsasta (1947-1987), kittiläläisestä eksentrikosta ja kaupunkilaisten hyljeksimästä alakultuurin edustajasta. Lehdon elokuva on tulossa myöhemmin teattereihin.
================================================================================================
Betoniyö on kuvattu mustavalkoisena ja digitaalisena. Hämmästyttävää siinä on kuvan rakenne, eli Pirjo Honkasalo ja kuvaaja Peter Flinckenberg pyrkivät jonnekin ranskalaisen Marcel Carnen 1930-luvun Sumujen laiturin jäljille. Honkasalo on perustellut perinteisen filmikuvauksen hylkäämistä sillä, että digitaalisen kuvan laatu on nykyisin jo niin hyvä, että eroja ei enää oikein huomaa. Rohkea veto ohjaajalta, jonka olisi luullut pysyttelevän elokuvauksen perinteisissä muodoissa.
================================================================================================
Johannes Brotheruksen esittämä Simo on murrosikää elävä nuorukainen, joka etsii identiteettiään niin kuin moni muu nuori tuossa vaiheessa. Pirkko Saision romaanin kieltä on jouduttu tietenkin muuttamaan 2010-luvun tarpeisiin, mutta täytyy sanoa, että elokuva ja romaani ovat kohdanneet toisensa erinomaisesti substanssi- ja henkilötasolla.
Betoniyö on siirretty taiten tämän ajan Helsinkiin. Se tarkoittaa, että itähelsinkiläisiä miljöitä näkyy, rakennetteva Kalasatama on esillä, mutta muuten kuvissa lepattaa vangitseva unenomainen tunnelma. Helsinkiä on kuvattu kauniilla runollisella otteella, johon Simon ja Ilkan ”nuoruus tango” solahtaa erinomaisesti. Ja tuskin ovat väärässä ne elokuvasta jo R&A -festivaalin aikana puhuneet, että Betoniyön muuan voima on myös ajattomuus.

Ajankohtainen kommentti

Sattuipa sopivasti!

MTV3 aloittaa jälleen, heti ”ikuisen mainospöllöohjelman” Uuno Turhapuro -elokuvan jälkeen, Harry Harkimon talk-show -ohjelman. Ohjelman nimi on Hjallis. Kaikki tietävät, että se viittaa urheiluliikemiehen mediassa käytettyyn lempinimeen. Harkimon ohjelman alla Ilta-Sanomat oli pyhäinpäivän numerossaan ajankohtaisella asialla. Se haastatteli usealla sivulla Harkimoa. Samat kysymykset ja vastaukset saatiin lukea niin kuin monesti ennen. Kuka niitä enää jaksaa lukea?

Juttu toimi tietenkin Hjallis -tv -ohjelman isona buffina. Näinhän asiat tuppaavat tapahtua nykyisin mediassa. Ilmestyy kirja, julkaistaan levy tai tulee elokuva ensi-iltaan, ja tämä kaikki buffataan mediassa viihteellisellä volyymilla. Joskus poikeataan säännöstä, ja Ylen uutispuolelle voidaan jakaa kiitosta Betoniyön esittelystä ja analysoinnista. Ja tasoaan kohottanut TV1:n Puoli seitsemän salli Kalevala – uusi aika -elokuvastaan pian ajankohtaisen Jari Halosen puhua asiaa.
Illan Hjallis -ohjelman vieraita on kaikkiaan kolme, jotka ovat julkisuudesta tunnettuja miehiä. Ohjelman tekijöiden kunniaksi voi sanoa, että vähemmän tunnettu turkulaiskirjailija Riku Korhonen on muuan vieraista. Niin, no, esimerkiksi palkitun, panoja tihkuvan ”Lääkäriromaanin” kirjoittaja on avautunut mediassa lukuisista ja lukuisista seksisuhteistaan. Hän lienee sopiva haastattelun kohde Harkimolle, joka on valitellut, kun ei onnistu naisten kanssa, vaikka kuinka yrittää olla hyvä rakastaja.
================================================================================================
Muuten, oletteko katselleet Suomalaisen Kirjakaupan näyteikkunoita. Ainakin meillä kaupakeskus Columbuksessa liikkeen näyteikkunassa mainostetaan niitä samoja kirjailijanimiä kuvineen: Remes, Hotakainen, Hirvisaari, Tervo, Westö. Näin se menee. Syksystä toiseen samat harvat nimet ja samantyyppiset romaanit.