lauantaina, elokuuta 25, 2012

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 143


Rakkautta ennen aamua (Before Sunrise, USA 1995) ohjaus: Richard Linklater, käsikirjoitus: Linklater ja Kim Krizan, kuvaus: Lee Daniel, musiikki: Fred Frith, pääosissa: Julie Delpy (Céline) ), Ethan Hawke (Jesse Wallace). Tuottaja: Anne Walker-McBay. Tuotanto: Filmhaus/Detour/Columbia/Castle Rock.

Keskellä kesää 1995 Graniittitalon President 1:ssä, joka aikaisemmin oli toiminut venäläistä elokuvaa tuovan Kosmos-Filmi OY:n teatterina, sai ensi-iltansa riippumattoman amerikkalaisen ohjaajan Richard Linklaterin upea matkankuvaus Rakkautta ennen aamua. Elokuva oli myös joka solullaan elävä Wien-runoelma. Linklater ei ollut meille aivan tuntematon ohjaaja, sillä 1991 julkaistu omaperäinen absurdi citykuvaus Slacker oli esitetty myös Suomessa.
Houstonissa varttunut Richard Linklater (s. 1961) työskenteli nuorena pari vuotta Meksikon lahdella. Myöhemmin hän muutti Austiniin. Linklater oli kiinnostunut elokuvasta, joten hän hankki 22-vuotiaana Super8 -kameran, projektorin ja pienen leikkausyksikön. Linklater aikoi tulla itseoppineeksi elokuvantekijäksi.
Richard Linklater osti myös elokuvan tekniikkaan liittyvää kirjallisuutta. Sitten nuori mies oli valmis ohjaamaan ensimmäisen elokuvansa, jolla on pitkä nimi - It´s Impossible to Learn to Plow by Reading Books (1988). Linklater tilitti elokuvassaan rauhatonta nuoruutta. Elokuva oli ensiaskel kohti todellista läpimurtoa Slackeria. Tämä 1990-luvun henkistä ilmastoa kuvaava elokuva edusti niin temaattisesti kuin kerronnaltaan vaihtoehtoista tyyliä.
Linklater sekoitti Slackeriin pop-kulttuuria, JFK-muistoja, salaliittoteorioita ja ekologisen katastrofin näkyjä. Lämpimäksi, nokkelaksi ja teräväksi sanotun elokuvan henkilöissä on kvasimarxilaisuuden poltetta. Ohjaaja oli valinnut poliittisen linjansa, mutta kestikö se pitkään? Rauhaton ohjaajasielu halusi aina vain etsiä uutta.
Richard Linklaterin kolmas elokuva Dazed and Confused valmistui vuonna 1993. Päinvastoin kuin Slacker se johdattaa tunnelmat 1970-luvulle. Kysymys on vuoden 1976 kesästä, kun koulu päättyy. Teinit janoavat tulevaisuuteen, mutta se on tuntematon, epävarma - niin kuin Linklaterin visioissa useimmiten.
Sellaisia visioita ovat myös 1997 valmistunut, lähes absurdi vetelehtimiskuvaus SubUrbia ja vuoden 1998 The Newton Boys. Jälkimmäinen, lievästi sanottuna epäonnistunut elokuva, on parodinen tutkielma 1920-luvun pankkiryöstäjäveljeksistä.
================================================================================================

Rakkautta ennen aamua on nuorten lomamatkan peilauksena ainutlaatuisen viehättävä, lämminhenkinen ja sofistikoitu. Ei mitään, turistielokuvan makua.
Ethan Hawke on amerikkalainen opiskelija Jesse, joka interreilaa Euroopassa. Wieniin menevässä junassa Jesse kohtaa ranskalaistyttö Célinen. Häntä esittää Kieslowskin väritrirolgian toisen osan Valkoisen unohtumaton Julie Delpy.
Molemmat nuoret ovat sukupolvensa edustajia, mutta nyt Richard Linklater ei ryhdy punomaan heidän kohtaamiseensa synkkiä tulevaisuuden odotuksia. Kahden nuoren tarina jää kesken, mutta viite mahdolliseen jatko-osaan on olemassa loppukuvissa.
Niinpä Richard Linklater kutsui vuonna 2004 Hawken ja Delpyn jälleen puheilleen. Tehtiin jatko-osa Rakkautta ennen auringonlaskua, joka tapahtuu Pariisissa. Se ei ole aivan alkuperäisen elokuvan tasoinen, mutta ei suinkaan tarpeeton jatko-osa. Julie Delpy ja Ethan Hawke ovat yhdeksän vuotta vanhempia ja viisaampia. Yhtä hurmaavia edelleen.
================================================================================================
Rakkautta ennen aamua on lupaus lomaromanssista, johon liittyy toivoa ja mahdollisuuksia. Linklater on periaatteilleen uskollinen: Ei mitään romanttista "Happy Endiä". Elokuvan hienot viimeiset viisi minuuttia todistavat, että Jesse ja Céline ovat lähteneet omille teilleen.
Sitä ennen he ovat kävelleet eräänlaisen esi-rakkauden tien wieniläisillä kaduilla. Kävelyn aikana on kohdattu erilaisia ihmisiä, nähty erikoisia ja tavanomaisia tapahtumia. Kaikki on koettu sivusta, näkijöiden, ei osallistujen kulmasta. Eikä katsoja voi kuin ihailla amerikkalaisohjaajan detaljirikasta kaupunkikuvausta. Ollaan elävästi menneen suuruuden ajan kulttuurikaupungin sydämessä, wieniläisyyden arkisissa ja nostalgisissa liikahduksissa.
Kävelykuvauksena Rakkautta ennen aamua saattaa palauttaa mieleen John Hustonin fantastisen Tulivuoren juurella (1984), joka perustuu Malcolm Lowryn omakohtaiseen romaaniin. Huston-elokuvassa Albert Finney ja Jacqueline Bisset kulkevat "Kuolleiden päivänä" pienessä meksikolaisessa kylässä kohti tulivuoren rinnettä. Elokuvan tapahtumavuosi 1938.
Tulivuoren juurella-elokuvassa kaikki päättyy pimeyteen.Toivoa ei enää ole, toisen maailmansodan uhka leijuu loppukuvien yllä. Linklaterin elokuvan loppukohtauksissa juodaan samppanjaa, yhden vuorokauden nuoria rakastavaisia ei ole kutsuttu kuoleman tanssiin niin kuin Hustonin elokuvassa. Ei, he ovat matkalla oman elämänsä hallintaan.
================================================================================================
Jatko-osan Rakkautta ennen auringonlaskua jälkeen Richard Linklater ohjasi elokuvan Hämärän vartija (2006). Jos The Newton Boyssa ohjaajan sanottiin kadottaneen otteen historialliseen aiheeseen, niin Hämärän vartijassa hän pystyi säilyttämään oman tasonsa. Elokuva perustuu Philip K. Dickin (1928-1982) romaaniin, joka ilmestyi 1977. Ridley Scott ohjasi 1982 Dickin romaanista vaikuttavan scifi-seikkailun Blade Runner. Linklaterin Dick-sovituksessa eletään lähitulevaisuuden Kaliforniassa: Uusi huume D aiheuttaa pahoja hallusinaatioita ja persoonallisuuden jakautumista.
Philip K. Dick kirjoitti huiman romaanin huumekokemustensa pohjalta. Richard Linklaterin elokuvasovitus on rajun realistinen, lähes psykoottinen tieteisfiktio. Oivallisten miesnäyttelijöiden Keanu Reevesin, Woody Harrelsonin ja Robert Downey Jr.:n ohella huomio kiinnittyy Winona Ryderiin, joka esittää naispääosan.
Winona Ryderin ura alkoi takkuilla 1980-luvun lopulla, kun "Amerikan kullannuppu" alkoi kärsiä mielenterveysongelmista. Winona joutui jättämään väliin Francis Ford Coppolan Kummisetä III:n, jossa hän olisi esittänyt Michael Corleonen Mary-tytärtä. Ennen kuin Winona Ryder sai roolin Hämärän vartijaan uutisoitiin näyttelijättären kleptomaanipaheista. Linklaterin ohjauksessa Winona on hyvä.

1 kommentti:

Deekoo kirjoitti...

Katsoin tämän elokuvan tv:stä pari vuotta sitten, pidin filmin "aitoudesta" se oli minusta varsin pienieleinen, tämä kommentti on täysi ex-tempore, en ole nähnyt filmiä toistamiseen ja katsoin filminkin täysin "sattumalta"