lauantaina, elokuuta 04, 2012

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 140

Samba Traorén lyhyt onni (Samba Traore´, Burkina Faso 1992) Ohjaus: Idrissa Ouedraogo, käsikirjoitus: Ouedraogo, Jacques Arhex, Santiago Amigorena, kuvaus: Pierre Laurent, Chemiuex, Mathieu Vadepied, musiikki: Faton Cahen,Lamine Konte, pääosissa: Bakary Sangare, Mariam Kaba, Abdoylaye Komboudri. Tuottaja: Francois Xavier Decraene.

Burkinafasolainen Idrissa Ouedraogo on kuuluisin länsi-afrikkalaisista elokuvantekijöistä. Hänen ohjaustyöistään muistettava oli 1980-luvun lopulla valmistunut Yaaba, kaunis kuvaus ohjaaajan kotikylästä ja nuorten serkusten ystävyydestä. Seuraava elokuva Tilai kuvasi miehen paluuta kotikylään, jossa oli tapahtunut jotakin odottamatonta. Mies eristettiin yhteisön ulkupuolelle.
Samba Traorén lyhyt onni on Idrissa Ouedraogon ehdoton mestariteos. Se tuli meillä ohjelmistoon 15.10. 1993. Ensi-iltateatteri oli HYY:n pieni Illusion, joka toimi Bio-Bion kupeessa Uudella Ylioppilastalolla. Illusion on historiaa, niin kuin moni muukin helsinkiläinen elokuvateatteri - kuten olemme voineet todeta aikaisemmin tämän sarjan esseiden yhteydessä.
Kaipaamme niitä lukuisia helsinkiläisiä eri kaupunkialuiden elokuvateattereita. Olen enemmän ja enemmän vakuuttunut siitä, että vasta elokuvateatterilevitys takaa jollekin tuntemattoan maan tekijälle mahdollisuuden Suomenkin kaltaisessa pienessä maassa. Ei voi kuin ihmetellä, miksi rikas HYY ei pitänyt Illusionia hengissä edes kulttuuritekona. Mutta ei. Se tuntuu henkilökohtaisestikin ikävältä, koska tuli oltua 1980-luvun vaihteessa mukana toimikunnassa, joka suunnitteli Illusionin ohjelmistosabluunan.
================================================================================================
Samba Traorén lyhyt onni on hallittua, kypsää ja viisasta afrikkalaista elokuvaa. Se on teknisesti täysin kansainvälistä laatuluokkaa. Ouegdraogo kertoo jälleen miehestä, joka palaa kotikylään. Kyläläiset arvostavat miestä, mutta he eivät tiedä, että hän kantaa vaarallista salaisuutta.
Samba saa asettua aloillaan. Hän kiinnostuu Satatousta (Mariam Kaba), kylän kaunottaresta, jolla on poika. Samba alkaa suunnitella kosintaa, mutta hän ei pääse irti rikoksentekijän menneisyydestään. Mies on poliisin takaa-ajama. Kun tämä paljastuu, kyläyhteisö alkaa hylkiä Sambaa. Tästä huolimatta Samba nauraa. Ohjaajan mukaan nauru kuvastaa Samban pelkoa: jossain vaiheessa poliisi saapuu paikalle...
Idrissa Ouedraogo ohjaa hyvin vaivattomasti, taipuisasti - kuin synnynnäinen kuvien tekijä. Jokainen kameran asento ja liike on harkittu. Elokuvan visuaalinen ilmaisu on esteettisesti hiottua, korkeatasoista - kuten totesin ensi-ilta-arvioinnissani. Toisaalta kyläyhteisö, sen ympäristö ja maisemat liittyvät olennaisesti kuvien hehkuun.
Länsi-afrikkalainen luonto on osa elokuvan "dramaturgiaa". Luonto peilikuvaa ihmisten ajatukset ja unelmat. Ja kaiken takana vaikuttaa perhe, afrikkalaisen kulttuurin perusvoima. Ja suku tietenkin. Ylistää perhettä syvyyssuunnassa, niin kuin John Fordin 1940-luvun Steinbeck-sovituksessa Vihan hedelmissä tapahtui.
Samba Traorén lyhyt onni tulvii kasvoja ja sanoja. Ohjaaja antaa ihmisten kohdata toisensa, puhua toisilleen. Esille nousee lukuisia persoonallisuuksia. Harvassa afrikkalaisessa elokuvassa luotetaan samalla tavalla sanan voimaan. Silti elokuva ei ole kirjallinen, ei mitenkään, vaan sanatkin Ouedraogo pystyy sopeuttamaan luontevasti kuvien estetiikkaan. Ja vaikka Samban tarinassa ilvehtii tragiikka, niin huumori ja ironia putsaavat tapahtumista kaiken synkkyyden.
================================================================================================
Samba Traorén lyhyt onni näytti valaisevasti afrikkalaisen ihmisen tavan ajatella ja toimia. Afrikkalaisuudestaan huolimatta tarina ja sen kehittely ovat yleispäteviä. Burkina Fason ohjaajan elokuvaa seuraa kuin mitä tahansa länsimaista yksilötarinaa. Kysymys ei ole kuitenkaan mistään valkoisen kulttuurin apinoimisesta. Tietyt ihmisyyden perusasiat ovat globaalisti samankaltaisia.
Afrikkalaisessa nykyelokuvassa Idrissa Ouedraogo (s. 1952) on ilmeisiä kärkiohjaajia. Ylä-Voltalla sijaisevassa Burkina-Fasossa puhutaan ranskaa. Niin Ouedraogokin on saanut koulutuksensa Ranskassa. Vuonna 1990 valmistuneen Tilai-elokuvan erikoispalkinto Cannesin filmijuhlilla lennätti Ouedraogon maailmanmaineeseen. Samalla palkinto edisti afrikkalaisen elokuvan tuntemusta länsimaissa.
Ennen Idrissa Ouedraogon menestystä afrikkalaisessa elokuvassa vaikutti Ousmane Sembéne, jota pidetään 1950-luvun lopulla ja 1960-luvulla itsenäistyneen mantereen ensimmäisenä suurena elokuvaohjaajana. Senegalilainen Sembéne on kirjailija, joka kouluttautui ajan tyylin mukaan Neuvostoliitossa. Hän debytoi 1963 lyhytfilmillä Borom Sarret, joka muistuttaa Vittorio De Sican 1940-luvun neorealistista Polkupyörävarasta. Ousmane Sembénen neljäs näytelmäfilmi, läpimurtoteos Xala (1974) on kuvaus liikemiehestä, joka päättää ottaa kolmannen vaimon, nyt nuoren ja kauniin.
Afrikkalaisisista ohjaajista tunnettu on myös malilainen Soleymane Cissé, jonka raiskaustragedia Den Muso valmistui 1975. Malilaisen Cheik Oumar Sissokon Finzan (1990) kertoo aviomiehen kuolemasta ja sukulaisten avuliaisuudesta. Mauritanilaisen Med Hondon 1970 ohjaama Soleil O on kokeellinen elokuva, satiiri Ranskaan tulleiden mustien työläisten kohtaamasta rasismista.
Senegalilaisen Safi Fayen Kaddu Beykat eli Kirje kotikylääni (1975) edustaa afrikkalaisen naiselokuvan parhaimmistoa. Mainittakoon vielä Souleymane Cissén Yeleen (1987), jossa analysoidaan pojan ja isän konfliktia. Elokuva jakaa ehkä enemmän kuin mikään muu uusi afrikkalainen elokuva tietoa mantereen historiasta, perhekulttuurista ja kansan luonteesta sekä ajattelutavasta. 


1 kommentti:

Liisu kirjoitti...

Eikö mitään keinoa nähdä enää kertomiasi elokuvia?

Auttaisiko jo lähettäisi pyynnön Ylen Teemalle, että se esittäisi sarjan afrikkalaisia elokuvia? Uusintapyyntöjä he näyttävät siellä aina joskus toteuttavan.

Auttaisiko se, että Sinä, yhdessä muiden elokuvista tietävien ja kiinnostuneiden kanssa lähettäisitte yhteisen pyynnön asiasta. Teillä voisi olla vaikutusvaltaa.

Jotenkin tulee ikävä olo, kun kuulee (lukee) selontekoa jostain upeasta elokuvasta, jota tekisi mieli nähdä.

Mutta onhan sekin tietysti jo jotain, että pääsee edes tietämään niistä. Sitä paitsi Teemalla voi mennä monta herkkupalaa ohi suun, kun ei vain tiedä niistä tarpeeksi.

Pitäisi olla häytyssireeni, joka sen sijaan, että jotain vaarallista on tapahtumassa, ilmoittaisikin, että joku hyvä elokuva on tulossa, että tietäisi olla varuillaan.

Kyllähän elokuvateatterit jonkun verran mainostavat tuotteitaan, mutta sitä pelkää, että ne tekevät sen kaupallisista syistä.