Newsweek kirjoitti: "Se on tarina Yhdysvalloista, julma muotokuva maasta jossa ihmiset kuten Travis ja Jane eivät voi asettua juurilleen, tarina rönsyilevästä, voimakkaasta, rikkaasti varustetusta maasta jossa ihmiset voivat olla epätoivoisesti hukassa. "
Berliinin taivaan alla-elokuvan ohella saksalaisen Wim Wendersin suuria 1980-luvun ohjaustöitä oli karismaattinen, kaunis ja visuaalisesti runollinen road movie Paris, Texas. Elokuva voitti "Kultaisen palmun" Cannesin filmijuhlilla.
Suomeen Paris, Texas tuli 21.12. 1984, elokuvateatterit olivat Charlie 1, Gloria. Maahantuoja oli Himbergien Lii-Filmi. Myöhemmin elokuva siirtyi yhtiön Robertinkadun teatteriin Astoriin, jossa se meni vuoden. Ensi-illan aikaan en ollut läpeensä ihastunut Wendersin elokuvasta, mutta kun Berliinin taivaan alla sykähdytti minut neljä vuotta myöhemmin ja näytettiin 4.2. 1989 televisiossa, saatoin puhua ehdottomasta mestariteoksesta. Sain myös ystävältä lahjaksi elokuvan pohjalta julkaistun todella paksun kirjan "Wim Wenders-Sam Shepard: Paris, Texas", joka sisältää muun muassa käsikirjoituksen ja lukuisia upeita still-kuvia.
=====================================================================================================
Länsi-Saksan 1970-luvun elokuvan kärkiohjaajia oli Wim Wenders (s. 1945), Rainer Werner Fassbinder, Werner Herzog ja Volker Schlöndorff. Wenders herätti ensimmäisen kerran suurta huomiota vuonna 1977, kun Amerikkalainen ystävä julkaistiin. Wenders todisti kiinnostuksensa amerikkalaiseen elokuvaan ja kulttuuriin. Tosin rakkauden ja vihan ristiriitaisin tuntein.
Näytti, että Wenders oli opiskellut Hollywood-ohjaajien kultakauden ja sodanjälkeisen ajan teoksia samalla tavalla kuin Ranskan uuden aallon ohjaajat 1950-luvulla. Amerikkalaisen ystävän pääosissa esiintyivät amerikkalaiset, näyttelijä Dennis Hopper ja ohjaaja Nicholas Ray. Pääosassa oli saksalainen Bruno Ganz, joka näytteli yksitoista vuotta myöhemmin toista "enkeliä" Berliini -elokuvassa.
Wim Wenders matkusti Amerikkalaisen ystävän jälkeen Yhdysvaltoihin. Kummisetä-elokuvien ja Vietnam-eepoksen Ilmestyskirja. Nyt! kuuma menestysohjaaja Francis Ford Coppola tarjosi saksalaiselle töitä. Wenders työskenteli 1980-1981 Coppolan Zoetrope-yhtiössä. Valmistui omaperäinen, graafiselta visuaaliselta asultaan ajankohtaan patinoitu loistava Hammett - tehtävä Chinatownissa, kuvaus rikoskirjailija Dashiell Hammettista. Valitettavasti elokuva oli täysi kaupallinen fiasko. Siihen kariutui yhteistyö, ja muutenkin Coppolan yhtiö joutui suuriin taloudellisiin vaikeuksiin.
==================================================================================================
"Löysin Yhdysvaltain kartasta 16 kaupunkia, joiden nimi on Berliini. Löysin 22 kaupunkia, joiden nimi on Pariisi. Löysin muutkin eurooppalaiset kaupungit, mutta Pariisi voitti." Näin Wim Wenders kertoo keksineensä USA:ssa ohjaamansa Paris, Texasisin nimen. Elokuvaan sisältyy ristiriitainen repliikki, joka itse asiassa ilmaisee, mistä on kysymys ja missä ollaan tai sitten ei olla: "Onko tämä Pariisi? Jotenkin se näyttää minusta Texasilta."
Paris, Texas määriteltiin road movieksi. Kuvauksia suoritettiin Uudessa Meksikossa, Texasissa ja Kaliforniassa. Wendersin vakiokuvaaja Robby MÜller tallensi vaihtuvien maisemien kuulaat värähdykset ja kaupunkien piinallisen yksinäisyyden. Käsikirjoituksen kirjoitti näytelmäkirjailija ja näyttelijä Sam Shepard (Frances, Valiojoukko), Jessica Langen aviomies. Shepardin omaperäiset, antiikin teatterin teemoja moderniin amerikkalaiseen kulttuuriin siirtäneet näytelmät olivat arvostettuja 1970-luvulla. Robert Altman ohjasi 1980-luvun puolivälissä hienon elokuvan Hulluna sinuun Shepardin oidipaalisesta, vieraantumista kuvaavasta näytelmästä. Shepard oli miespääosassa.
Harry Dean Stanton on Paris, Texasisin ahdistunut keski-ikäinen Travis, joka on kulkenut rauhattomana lähellä Meksikon rajaa. Hän ei muista paljon menneisyydestään, eikä osaa kertoa aikaisemmista tapahtumista sairaalassa. Lompakosta löytyvä viesti viittaa Los Angelesessa asuvaan Walt-veljeen. Wenders esittää kysymyksiä, joihin vastataan elokuvan edistyessä: Lähteekö Travis uudelle matkalle - etsimään minuuttaan? Ja kohtaako hän matkalla vaimonsa Janen ja poikansa, jotka asuvat isossa kerrostalossa?
Paris, Texas on modernin elokuvan tärisyttäviä yksinäisyyden kuvauksia. Ei ole ihme, että Wim Wenders valitsi pieneen sivurooliin saksalaisen ohjaajan Bernhard Wickin. Hänet nähtiin 1960-luvun hienoimmassa yksinäisyyden ja vieraantumisen kuvauksessa, Michelangelo Antonionin italialaisessa Yössä (1961). Wicki on siinä kuolemansairas Tommaso, jota elokuvan pääpari (Marcello Mastroainni ja Jeanne Moreau) käy katsomassa klinikalla.
Wim Wendersin elokuvassa Wicki on puolestaan elämää pelastava lääkäri Ulmer (onko sukunimi viite itävaltalais-amerikkalaiseen ohjaajaan Edgar G. Ulmeriin, jonka voittoja oli vuoden 1939 kauhuklassikko The Black Cat). Ulmer toteaa klinikalla Travisille: "Kuule, paljon ehtii miehelle tapahtua neljässä vuodessa. Kaikenlaista harmia. Kallistakin harmia."
Saksalaisen luonnenäyttelijän Klaus Kinskin (mm. Nosferatu, Fitzcarraldo) tytär Nastassja on Paris, Texasin suloinen ja aistillinen Jane, moderni kohtalokas nainen. Nastassja oli saavuttanut ison läpimurron vuonna 1980 Roman Polanskin historiallisessa rakkauselokuvassa Tessissä. Nastassja näytteli 1982 Francis Ford Coppolan kuvallisista otoksistaan huikeassa musikaalissa One from the Heart, joka ei saavuttanut valtayleisön suosiota. Win Wendersin elokuvan äiti ja vaimo Jane jäänee Nastassja Kinskin uran tärkeimmäksi suoritukseksi.
Paris, Texasisiin sisältyy kaksi jaksoa, jotka kuvastavat naisen elämän kahta mahdollista reittiä. Jane näyttää peepshow´ssa itsensä peilille, jonka takana Travis ratkaisee entisen elämänsä viimeisiä arvoituksia. Kerrostalon ikkunan edessä Jane nostaa poikansa (Hunter Carson) käsivarsilleen Travisin seuratessa tapahtumaa alhaalla. Tuo hetki on sipulimaisesti kuoriutuvan elokuvan tärisyttävin kokemus. Se on arvoitusten ratkaisujen lähtömerkki, joka sulkee lopulta Travisin yksinäisyyden matkan ympyrän.
=====================================================================================================
Olen seurannut innostuneena - joskus tosin pettyneenäkin - saksalaisen Wim Wendersin ohjaajn uraa näihin aikoihin asti. Wenders on kuvaan uskova ohjaaja. Hän ammentaa perinteen pohjalta, mutta havaitsee herkästi muuttuvan nykyelämän pulssit. Wenders on kokeillut rohkeasti elokuvan keinoilla ja tekniikoilla, videolla ja teräväpiirrolla.
Näistä kokeiluista mieleenpainuvin on Tokyo-Ga (1985), mutta myös aivan osittain tuore Pina, ajoittain kiehtovasti ja pitkästyttävästi rajoja rikkova tanssielokuva. Wenders on eläytynyt myös musiikkiin - muun muassa Buena Vista Social Clubissa (1998) ja Bluesissa/The Soul of Man´ssa (2003), joista jälkimmäiseen myös Martin Scorsese ja Clint Eastwood ohjasivat oman jaksonsa.
Wim Wendersin draamaelokuvista Berliini-teoksen jälkeen mieleenpainuvia ovat olleet Solveig Dormmartinin ja William Hurtin näyttelemä Maailman ääriin (1991), maisemia aivan kuin haukkaava Lisbon Story (1995) ja Sam Shepardin-Jessica Langen näyttelemä hukatun isyyden kuvaus Don´t Come Knocking (2005). Vähemmän olen innostunut sellaisista Wenders-elokuvista kuin Ajan mittaan (1976), Väkivallan loppu (1997) ja Miljoonan dollarin hotelli (1999), jossa U2:n Bono oli mukana.
Mainitaan vielä, että Wenders ohjasi ohjaajasuosikistaan Nicholas Raysta sykähdyttävän dokumentin Lightning Over Water (1980) ja oli vuonna 1995 "takuuapulaisohjaajana" Michelangelo Antonionin viimeisessä elokuvassa Pilvien takana.
1 kommentti:
Olen nähnyt filmin. Se oli varsin hyvä, mutta minulle jäi siitä hyvin ponneton kuva, odotin vielä enemmän
Lähetä kommentti