Näyttelijästä ohjaajan uralle vahvasti ja vankastikin suunnannut Clint Eastwood ei hellitä. 81-vuotias Eastwood on tuonut jälleen teattereihin uuden elokuvan J. Edgar . Se on kiinnostava laatukuvaus FBI:n kuuluisasta luojasta ja monivuotisesta kiistellystä päälliköstä J. Edgar Hooverista (1895-1972). Niin se vain oli, että Hoover käytti valtaansa FBI:ssä uskomattomasti kuudella vuosikymmenellä. Amerikkalainen elokuvateollisuus tuotti lukuisia elokuvia FBI:n kuuluisista etsivistä G-miehistä. Muistan nähneeni joskus 1930-luvun elokuvan G-Men, jossa James Cagney heilui pääosassa. Vanhoissa amerikkalaisissa elokuvissa Hoover ja etsivät esiteltiin usein kansakunnan pelastajina, rikollisuuden sankarillisina kamppaajina.Elokuvien lisäksi ilmestyi kirjoja, sarjakuvia ja rustattiin suosittuja radio-ohjelmia.
J. Edgar on toista maata. Clint Eastwood ja Milk-elokuvasta (2008) tunnettu käsikirjoittaja Dustin Lance Black heittäytyvät FBI:n pomon myytin taakse. Takautumin kerrottu elokuva kattaa J. Edgari Hooverin työvuodet, joten häntä mehukkaasti tulkitseva Leonardo DiCaprio joutuu "vanhenemaan" vuosikymmeniä. Eastwoodin elokuvan aikajana kulkee vuodesta 1919 vuoteen 1972. Maskeeraustekniikka ja -taito mahdollistavat tämän. Tulee mieleen Dustin Hoffmanin intiaaniyhteisössä elävä Jack Crabbe, eräänlainen 1800-luvun loppupuolen puoliverinen, Arthur Pennin suurenmoisessa Pienessä suuressa miehessä. Hoffman maskaattiin 121-vuotiaaksi kertomaan tarinaa intiaanien joukkosurmista ja olosuhteista kenraali Custerin aikana suuressa lännessä.
Clint Eastwood paljastaa elokuvassaan "totuuden" J. Edgar Hooverin henkilökohtaisen elämän saloista. Pomon eläessä huhuttiin, että hänellä on perverssejä pukeutumistaipumuksia ja että hän olisi kaappihomo.
Nyt se sitteen tuodaan avoimesti esille. Toisaalta elokuva on väkevä kuvaus FBI:n toiminnan kehittymisestä ja J. Edgar Hooverin maineen muuttumisesta. Häntä pidettiin pitkään Amerikan sankarina, mutta joskus 1960-luvulla tuulen suunta muuttui. Hooverin päälle alkoi sataa inhottavia paljastuksia. Julkisuuteen päästettiin tietoja, joiden mukaan Hoover oli häijy ja häikäilemätön vallankäyttäjä, joka piteli näpeissään politiikan ja virkakoneiston edustajia, mutta veljeili myös mafian rikollisten kanssa. Valtahan turmelee aina, se tiedetään historiasta. Hooverin kohdalle sattui myös paradoksaalisia ja ristiriitaisia tilanteita. Martin Luther King oli FBI:n pomon vihollisia, Hoover yritti raunioittaa väkivallattomuuden miestä kaikin tavoin. Kun salamurhaaja ampui Kingin Hoover joutui näyttämään maailmalle FBI:n kyvyt ja voimat. Oli se vastenmielistä tai ei, mutta Hoover valjasti kaikkien aikojen ihmisjahdin Kingin murhaajan löytämiseksi. Ray-niminen salamurhaaja löydettiin ja tuomittiin.
J. Edgar on näyttävä periamerikkalainen ja perinteinen elokuvatyö. Ehkä siihen olisi voinut lisätä yhteiskunnallisia elementtejä. Clint Eastwood haluaa aivan selvästi osoittaa patrioottisen kunnioituksensa Amerikalle. Onneksi hän ei tee sitä yksioikoisesti eikä mustavalkoisesti, vaan pyrkii monisärmäiseen psykologiseen henkilökuvaukseen. DiCaprion Hoover on kaiken elokuvallisen draaman alku ja loppu. Hooverin vaikeaa äitisuhdetta (Judi Dench roolissa) vilautetaan ja kielletyn homorakkauden ovia avataan. Armie Hammer tulkitsee FBI:n apulaisojohtajaa ja J. Edgarin rakkauden kohdetta Clyde Tolsonia.
Ajankohtainen kommentti
Solaris-tuotantoyhtiö tehtailee kuin liukuhihnalta Vares-dekkareita. Ne perustuvat turkulaisen Reijo Mäen teoksiin. Mäki tehtailee teoksiaan kuin liukuhihnalta. Tässä mielessä Mäki ja Solaris ovat hyviä kumppaneita. Vares-elokuvat eivät ole aivan huonoja. Se tuli tunnustettava viime vuonna, kun ohjelmistoon saapui parikin Vares-filmiä. Niitä näyttävät ohjaavan Anders Engström ja Lauri Törhönen. Ohjaajien käden jälki ei ole kovin persoonallista, mutta kohtalaisesti koossa pysyvää dekkariviihdettä he osaavat tehdä. Ja yleisökin tuntuu viihtyvän Antti Reinin persoonalllisesti esittämän karhean ja selvästikin rentustelevan yksityisetsivä Vareksen parissa. Viime vuoden katsotuin elokuva oli Vares - Pahan suudelma, joka ylitti nipin napin 200 000 katsojan rajan. Le Havre, viime vuosien arvokkain suomalainen elokuvatyö, kiinnosti viime vuonna 117 000 silmäparia. Muuten kotimaisen elokuvan katsojamäärä romahti vuonna 2011. Kokonaismäärä oli 1,2 miljoonaa henkeä, kun se oli vuonna 2010 ennätykselliset 2 075 000 katsojaa.
Uusin Reijo Mäen luomukseen perustuva dekkarifilmi on nimeltään Vares - kaidan tien kulkijat. Ohjaaja on nyt Anders Engström. Elokuva ei poikkea edellisistä kuin siinä, että yksityisetsivä kutsutaan Turusta Pohjanmaan lakeuksille. Pohjalaisesta pikkukylästä on löytynyt murhattu tyttö. Löytöpaikka on hautausmaa. Tämä viittaa uskonnollisiin ulottuvuuksiiin, sillä kylässä vaikuttaa herätysliike, ja saarnaajan vaimo kytkeytyy jotenkin tapahtumiin. Saavatpa sitten paikallinen poliisi ja yksityisetsivä Vares ottaa mittaa toisistaan. Tapahtumat, henkilöt ja repliikit kulkevat elokuvassa kuin aina Mäen kirjoissa. Mitään uutta ei siis saada nytkään kotimaiseen dekkarielokuvaan. Viime vuoden elokuvissa sentään Turun eri paikkoja ja kohteita kuvattiin nautinnollisesti. Alkaa myös vaikuttaa siltä, että Antti Reini on repinyt Vareksesta irti kaiken mahdollisen. Uutta ei enää löydy.
Vares-dekkarit kiinnostavat edelleen suomalaista elokuvayleisöä. Uusinkin dekkarifilmi keräsi ensimmäisenä viikonvaihteena ...katsojaa. Uuden vuoden 2012 todellinen yllätys on ollut ainakin ensimmäisen kuuden päivän aikana edellä käsitelty Varasto-komedia. Se veti valkokankaiden ääreen huimat 38 000 katsojaa. Laatuun ja osaamiseen kannattaa siis panostaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti