STANLEY KUBRICK ARKISTOSSA

Suomen kansallinen audiovisuaalinan arkisto Kava kunnioittaa kevätsarjassa amerikkalaista ohjaajapersoona Stanley Kubrickia (s. 1928), jonka kuolemasta on kulunut kohta tusina vuosia. Kubrick-sarja alkaa pyöriä 12.1. Aloitusfilminä on ohjaajan testamentti, uskomattoman ilmava, tilavaikutelmiltaan hohdokas ja aistillinen Eeys Wide Shut, jossa näytteli silloinen avioari Nicole Kidman ja Tom Cruise. Elokuva todisti, että Kubrick hallitsi monikerroksisen ja ovelasti tarinaa sekoittavan kerronnan kuolemaansa saakka.
Stanley Kubrickin 1950-luvun alkupuolella alkanut tuotanto käydään arkistossa kokonaisuudessaan läpi. Kaikki Kubrickin elokuvat ovat maineikkaita, mutta omia suosikkejani ovat Peli on menetetty, Kunnian polut, Spartacus, Tri. Outolempi, Lolita ja Barry Lyndon - ja tietenkin tuo testamentttielokuva.
Kauhufilmigenren mestariteoksia on Kubrickin Hohto, jonka kuuluisa esitys 1980 Helsingin Bristolissa on jäänyt mieleen. Kubrickin avustajahan kävi tarkistamassa Bristolin laitteet, jotta ne tyydyttäisivät perfektionisti-ohjaajaa. Nyt Bristol on kuopattu elokuvateatterina. Kulttuuriskandaali on valmis, mutta aikammehan kuuluu markkinavoimille.
=====================================================================================================
Poimin Kubrick-sarjasta esittelyyn Kunnian polut. Se on kaikkein tärkein sodanvastainen kuvaus ensimmäisestä maailmansodasta. Se on analyyttinen, melkein kylmä sota-analyysi. Se valmistui vuonna 1958. Katsoin elokuvan jokin vuosi sitten. Sen vaikutus ei ollut laantunut. Kunnian polut on edelleen 1950-luvun tärkein pasifistinen elokuva Nicholas Rayn samana vuonna julkaistun Katkeran voiton ohella. Ja muistettakoon, että Kubrickin elokuvia arvostettiin laajasti jo 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa.
Kubrick laati Kunnian polkujen käsikirjoituksen Humphrey Cobbin romaanin pohjalta. Kubrick heittäytyi ensimmäisen maailmansodan piinaan ilman mitään teeskentelyä ja sentimentaalisuutta, ilman yksiulotteista käsitystä kunnian kenttien tuhoavaisuudesta ja järjettömyydestä, ilman harhakäsityksiä armeijan julmasta hierarkiasta ja sairaista valtasuhteista tai sodan sisäisistä mekanismeista. Voisiko sanoa, että ohjaaja perkasi sodan katvealueita, joissa yksilöjen tapa toimia nousee etualalle.
Kysymys on Ranskan armeijan kenraali Broulardin (Adolphe Menjou) määrittelemästä komennuksesta, joka ei voi onnistua. Miesten palattua rintamalta valtapelin ja hämäyksen taidon omaava, "machiavellistinen" kenraali määrää kolme sotilasta teloitettavaksi. Elokuvan vastavoima on Kirk Douglasin esittämä eversti Dax, joka ei hylkää sotilaitaan, vaan uskaltaa protestoida teloitukset määrännyttä kenraalia vastaan.
Kubrickin elokuva oli ensimmäisen maailmansodan tapahtuma-ajasta huolimatta melkein lopullinen ja äärimmäisen tarkka analyysi sodan sisäisistä laista ja johtajien kyvyistä tai kyvyttömyydestä tehdä ihmisarvon säilyttäviä päätöksiä. Elokuvan nimi "Kunnian polut" onkin ironinen heitto.
=====================================================================================================
Stanley Kubrickin ohella arkiston kevätkauden toinen ohjaajapersoona on ranskalainen Alain Resnaisi, Hiroshiman ja Marienbadin luoja. Resnaisin tuotanto esitellään laajasti, mutta kevään todellinen yllätys on 2009 valmistunut Les herbes folles. Elokuvan arvioissa on puhuttu leikkimielisyydestä ja rohkeasta otteesta. Resnais ohjasi sen 87-vuoden iässä. Uskomattoman vireänä Ranskan 1960-luvun uuden elokuvan kehittäjä on pysynyt. Les herbes folles on Suomen ensi-ilta. Esityspäivä on 14.1.
Arkiston tammikuulta huhtikuulle kestävä kevät pyörii tutusssa Eerikinkadun Orionissa.

Ajankohtainen kommentti

Yle Teeman ohjelmistopolitiikka alkaa huolestuttaa. Vanhemmat ja ns. klassikkoelokuvat ovat uusintojen uusintojen uusintoja. Joulun ja uudenvuoden väliviikon Lahjapaketti oli ilmeisesti koottu pölyttyneiltä hyllyiltä. Eikö esimerkiksi Hollywoodin kulta-ajan musikaalituotannosta löydetä muita kuin puhki kulutettuja Fred Astaire & Ginger Rogers -elokuvia.
Samalla tavalla puhki katsottu oli uuden vuodenaaton Western-paketti, joka sisälsi John Fordin sinänsä loistavia 1940-luvun ja 1950-luvun alun lännen filmejä. Miksi muuta ei esitetä? Ehkä tässäkin on kysymys Ylen säästölinjasta, sillä niin Astaire & Rogers -musikaalit kuin Ford-westernit olivat RKO-yhtiön tuotantoa. RKO-yhtiötä ei enää ole, ja lukuisat tv-talot ostivat useita vuosia sitten sen varaston. Niin Ylekin, joten käsittääkseni RKO-elokuvia voi laittaa uusintoina ilmaiseksi ruutuun mielin määrin. Niin myös ikuisesti Teemalta tulevan Citizen Kanen, jonka Orson Welles ohjasi Mercury-tuotantona RKO:lle kesällä ja alkusyksyllä 1940.
Säästölinjako puree niin rautaisesti Yle Teemaan, että sen ohjelmatarjonta ei kohta kiinnosta. Tosin Ylessä voidaan perustella uusintoja sillä, että huolehditaan uusista katsojapolvista. Tilastot kyllä näyttävät, että nuoret eivät katso Teemaa eivät kaiketi kanavan klassikkoelokuvia. Osuus kaikesta television vuorokausikatselusta on Teemalla vain 1,4 %, kun esimerkiksi MTV3 saa 21,8 % ja Sub 15,4 %. Taas musiikkikanava The Voice saa kokonaispelissä vain 4,8 %:n osuuden. Muuten: Yle Teeman vuorokausikatsojamäärä on hiukan noussut, nyt osuus kokokatselusta on 2,6 %.
=====================================================================================================
Mikael Jungerin aikana Yle alkoi näyttää vinhasti "mainospaloja" tulevista tai ohjelmistossa esitettävistä ohjelmista. Viime aikoina mainospalojen näyttäminen on sen kuin kiihtynyt. Samaa ohjelmaa saatetaan jauhaa illasta iltaan. Niin ärsyttävän paljon, että ohjelmaa ei enää halua katsoa. Se ikään kuin mainostetaan jo ennalta puhki. Sama ilmiö näkyy valkokankaalla: Trailereissa käydään elokuva niin laittamattomasti läpi, että kiinnostus ostaa lippu ja katsoa koko teos herpaantuu.
Jungnerin aikana lisääntyivät myös kuuluttajien ohjelmaselostukset. Etenkin TV1:n naiskuuluttajat kertovat alkavan ohjelman juonen niin monisanaisesti, että viitsiikö ohjelmaa enää katsoa. Eikä kuuluttajien asia ole kehua ohjelmaa "loistavaksi". Sama meno on pesiintynyt myös Yle Radio 1: n puolelle. Onko tässäkin kyse säästölinjasta: Jotta itse ohjelmista voitaisiin tehdä lyhyempiä? Onneksi Yle Teeman ja TV2:n kuulutukset ovat vielä lyhyitä ja napakoita.

P.S. Jotakin todella hyvää löytyi Ylen välipäivien tarjonnasta. Aivan upeaa katsottavaa oli ohjelma kirjailija Christer Kihlmanista, jonka vaiheita seurattiin niin Argentiinassa kuin Suomen Porvoossa. 1960-luvun valioromaanin Sinisen äidin kirjoittaja ihastui 1970-luvulla argentiinalaiseen poikaan ja kirjoitti kohtaamisesta kirjankin. Nyt hän palasi muistojensa maahan ja etsi käsiinsä saman henkilön. Poika oli varttunut tietenkin keski-ikäiseksi, on naimisissa ja isä, mutta niinhän elämä menee. Ei rakkauden hetkien aina tarvitse keskittyä vain miehen ja naisen väliseen suhteeseen.
Kihlman-dokumentin huippuhetkiä oli jakso argentiinalaisessa kirkossa, jossa ikääntynyt kirjailija löysi - voisiko sanoa suoraan -Jumalan . "Uskonnollisuus kuuluu ihmisluontoon", sanoi Kihlman, mutta hän myös korosti, että ei tarvitse kokea mitään uskoon tuloa tai Jeesuksen löytämistä, vaan ihmisen sisäisen maailman liikahdukset ja viestit saattavat avata tien hengelliseen kokemukseen.
Kihlman-dokumentti esitettiin FST5-kanavalla. Onko käymässä niin, että vain ruotsinkielisellä puolella Yle rohkenee näyttää asiapitoisia ja henkeviä, sivistyneitä ja ajatuksia herättäviä tv-ohjelmia?