Itseoppineeksi tituuleeratun elokuvantekijän Jalmari Helanderin esikoispitkäeokuva Rare Exports on jo myyty useisin maihin. Sitä tullaan esittämään tai esitetään aninakin Australiassa, Britanniassa ja Tanskassa. Myös Yhdysvaltain levitys lienee selvä. Täytyy heti todeta, että jos tiedot pitävät paikkansa, vastaavaa ei ole koettu kotimaisessa elokuvassa. Ensi-iltaviikonloppuna elokuva keräsi Suomessa ennätykselliset 47 000 katsojaa.
Rare Exports on erilainen jouluelokuva. Se murtaa kaikki perinteisten jouluelokuvien ja jouluiskelmien perinteet. Elokuvalla ei oikeastaan ole mitään tekemistä joulun tai suomalaisille tärkeän Joulupukki-instituution kanssa. Tai on siinä mielessä, että Helander on tehnyt eräänlaisen jälkipunk-teknoversion suomalaisesta jouluperinteestä. Se on sinänsä ilahduttavaa ja virkistävää.
Rare Exportisissa Jorma Tommila esittää lappalaista bisnesmiestä Raunoa, joka hoitaa poroteurastamoa. Eivät oikein bisnekset kanna. Raunon kaveri Aimo (Tommi Korpela) yrittää hankkia elantoa perunabisneksellä. Että puikulaperunat voisivat myydä. Kaverusten lapsista Pietari jännittää jo joulua: Josko joulupukki tulisi. Pietarin kaveri Aimo ylvästelee minkä ehtii, sillä pojan mielestä uskominen joukupukkiin on lapsellista.
Rare Exportsin dramaattinen käännekohta tulee vaiheessa, kun Lapin miehet kohtaavat joulupukin. Maa tärisee ja lasten mieli järkkyy. Aikuiset ovat ilmeisesti keksineet jonkin jujun, jolla erilaisesta, siis todella erilaisesta, joulupukista voi saada rahaa. Vai ovatko aikuiset aivan ymmällään, kun Korvatunturin koloista löydetty pukki ilmestyy maan päälle.
Jalmari Helander on keksinyt hyvän, mainion idean, mutta sen kehittely on jäänyt puolitiehen. Yhden idean elokuva täytyisi ohjata jokaiselta kuvaltaan niin intensiiviseksi, että katsoja pysyisi mukana ryhtymättä ajattelemaan, että tämä nyt ei kehity mihinkään. Näin siinä käy. Olen edelleen sitä mieltä, että meillä ei osata kirjoittaa monikerroksisia käsikirjoituksia. Meillä osataan ohjata elokuva, koska visuaalinen näkemys kantaa ja näyttelijät ovat nykyisin todella vahvoja kameran edessä.
Mitä Rare Exportisiin olisi kaivannut vaikkapa bonukseksi? Naisrooli. Joku tundran tyttö, joka olisi liihottellut Korvatunturin arktisessa maassa ja antanut hiukan vastapainoa pahan joulupukin kieroille metkuille. Niin, mikä on se Korvatunturi? Onko se Suomen Lapissa. Ei, ei, Jalmari Helander suoritti kuvaukset Norjassa. Lapin tuntijat ovatkin ihmetelleet, miksi elokuvan tunturit ovat niin korkeita.
Ajankohtainen kommentti
Entinen, etenkin 1950-luvulla vaikuttanut elokuvaohjaaja Matti Kassila on osallistunut keskusteluun Ylen säästöohjelmasta ja erityisesti draamatuotannosta. Kassilan mukaan säästöprosessi aiheuttaisi arvaamatonta vahinkoa sekä vapaalle kentälle että Yleisradiolle. Kassila antaa ymmärtää, että vain Ylen ulkopuoliset tv-yhtiöt takaavat draaman laadun julkisen palvelun televisiossa. Nyt kun uusi johtaja Lauri Kivinen siirtää draamatuotannon painopistettä aivan oikein Ylen sisälle, niin Kassilan mukaan "tämä laskisi laatua ilman epäilystä, sillä Ylen organisaatio ja henki eivät ole omiaan saamaan aikaan hyvää tuotantoa" (HS 28.11. 2010).
Hyvää tuotantoa? Nyt voisi heittää kysymyksen Kassilalle: Miksi Ylen henki ja organisaatio ovat saaneet aikaan hyvää tuotantoa lähes viidenkymmenen vuoden aikana? Miksi Harri Virtasen aikana kaikki draaman rahat ovat tahtoneet mennä keveisiin päivittaisjatkosarjoihin, joiden taso ei ole päätä huimaava (jankkaava Kotikatu, Tampereen Tohlopin epäonnistunut höttöhölmöily Uusi Päivä)?. Ja miksi entiset johtajat ja päälliköt katkaisivat Ylen television loistavan draamatuotannon perinteen?
Ollaanpa tarkkoja. Yle on voinut ylpeillä vuosikymmenien aikana ainakin seuraavilla osaavilla ja hyvää draamaa aikaan saaneilla yhtiössä toimineilla ohjaajilla: Matti Tapio, Rauni Mollberg, Mirjam Himberg, Åke Lindman, Carl Mesterton, Jukka Sipilä, Veli-Matti Saikkonen, Eija-Elina Bergholm, Tuija-Maija Niskanen, Hannu Heikinheimo, Reima Kekäläinen, Timo Bergholm, Kari Franck, Jotaarkka Pennanen, Pentti Riuttu, Hannu Kahakorpi, Erkki Ilo, Eero Tuomikoski, Timo Bergholm, Tapio Piirainen, Heidi Köngäs, Matti Ijäs. Ja muistetaanpa, miten Yle palkkasi 1970-luvun lopulla muutamaksi vuodeksi Kalle Holmbergin suunnittelemaan ja ohjaamaan Rauta-aikaa. Saipa Jouko Turkkakin toteuttaa Ylessä vapaasti oman Seitsemän veljestä-teoksensa.
Edellä mainitsemistani ohjaajista kaikki ovat eläketöityneet yhtiöstä tai poistuneet kuvioista. Vain Piirainen, Köngäs ja Ijäs jatkavat. Draamatuotannon jatkuvuudesta ei ole huolehdittu. Eikä uusia ohjaajia ole palkattu. Mitähän indie-yhtiöitä Matti Kassilan mainostamat "Ylen parhaiden työntekijöiden perustamat" firmat ovat?
P.S. Avoimuus hellii nykyisin Yleisradiota. Ylen nettisivulla voivat työntekijätkin keskustella tai kirjoittaa omia blogejaan. Viimeksi on keskusteltu Kotikadusta, tuosta typistyneestä ja tylsistyneestä viikkosarjasta, jota esitetään nykyisin torstaisin ja perjantaisin. Sarjan lopettamistakin on vaadittu, jotta rahat saataisiin kunnon Yle-tuotantoihin, jopa tv-elokuviin, joiden tekeminen on hiipunut. Ylen draamaohjaaja Tapio Piirainen esitti asian osuvasti: Kotikatu olisi pitänyt lopettaa ennen kuin se edes aloitettiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti