BOSTONIN RIKOLLISRYHMÄ RÄTISTELYJÄNNÄRISSÄ * * *

Ilta-Sanomat liioittelee joka numerossa jokaisen mahdollisen asian tai uutisen. Etusivulla kaikki tv:ssä esiintyvät tai joskus esiintyneet henkilöt ovat lehden mukaan tv-tähtiä. Jokainen suomalainen iskelmälaulaja on mestari. Näyttelijä Ben Affleckin ohjaama elokuva The Town ei ole aivan huono, mutta eiköhän sovita henkilöjutun kirjoittaja Kari Salminen, että ei hän ole vielä suuren luokan ohjaaja. Salminen otsikoi (11.12.) juttunsa Affleckista seuraavasti: "Pellestä mestariksi." Jutun yhteyteen on painettu tietokulma elokuvanäyttelijöistä, joista on tullut ohjaajia. Ollaanpa tarkkoja: Charles Chaplin ja Orson Welles olivat jo uransa alusta ohjaajia ja elokuviensa näyttelijöitä. Sitä paitsi on moukkamaista asettaa Affleck heidän ja esimerkiksi Woody Allenin ja Clint Eastwoodin seuraan.
The Town kertoo Bostonissa toimivasta rikollisryhmästä. Boston on Yhdysvaltain itärannikon kuuluisia yliopistokaupunkeja, jonka väestöstä irlantilaiset maahanmuttajat ovat isossa osassa. John F. Kennedy oli bostonilainen kuten kirjailijakuuluisuus Edgar Allan Poe ja laulaja Donna Summer. Itsekin tunnettu bostonilainen Ben Affleck johdattaa katsojat Charlestownin kaupunginosaan. Se sijaitsee niemimaalla, pohjoiseen Bostonista. Siellä avautuu muun muassa kuuluisa Mary O´Malley Waterfront Park.
Ben Affleckin elokuva perustuu Chuck Hoganin kirjaan "Prince of Thieves". Hogan tuntee Charlestownin, jossa mellasti 1970-luvulta aina 1990-luvun alkuun irlantilaisjuurinen mafia. Hoganin 2000-luvun teoksista tunnetuin on "The Killing Moon". Kauhukirjojen hittitehtailija Stephen King muuten nosti "Prince of Thievesin" vuoden 2005 parhaaksi romaaniksi. Hogan näyttää juuttuneen muodinmukaisesti kauhuun, sillä hän on työstänyt vampyyriromaanien trilogiaa, josta kauhufantasiaan erikoistunut meksikolaisohjaaja Guillermo del Toro (nyt ajankohtainen Julian silmät) toteuttaa kolme elokuvaa.
The Town etenee irlantilaiskaupunginosan kaduilla ja asunnoissa. Se ei ole kauhufilmi, vaan eräänlainen ihmissuhteita kierrättävä toimintajännäri. Realismiin pyrkiessään Ben Affleck on hakenut vaikutteita 1970-luvun Martin Scorseselta, joka kuvasi ajoittain kasvuseuduillaan New Yorkin Pikku-Italiassa. Scorsese oli jo ensimmäisissä elokuvissaan valmis tekijä, energinen ja räjähtävä kertoja, jolle elokuvan ilmaisumuodon ominaispiirteet ja ihmiskuvauksen lataukset olivat hyppysissä. Affleck on vielä tiellä elokuvaohjaajksi. Realismia ja paikallisväriä löytyy, tarinaan on saatu uskottavuutta, mutta kaikki kerrotaan puolivaloilla ja tyypillisten tuttuuksien kautta.
Ben Affleck näyttelee The Townin pääosan. Hän on irlantilaskorttelin rikolliskoplan pomo Doug McRay, joka ei luota mutkattoman väkivallan keinoihin. Doug käyttää aivojaan eikä halua, että kopla laukaisee aseen keikan aikana. Elokuva näyttäisi olevan muutostarina, sillä Affleckin pomo kohtaa ryöstökeikan aikana kauniin pankinjohtajan (Rebecca Hall). Johdattaako nainen rakastuneen konnan kääntymyksen tielle? No, kyllä siihen päin ollaan menossa, mutta niin siinä käy, että väkivallattomuutta kannattavasta McRaystä tuleekin tappaja - olosuhteiden pakosta. Näin ihminen muuttuu amerikkalaisessa toimintajännärissä.
=====================================================================================================
Ben Affleck ohjaa mukiinmenevästi, sitä ei voi kieltää, mutta liian usein sorrutaan megarymistelyyn ja oiotaan suoraksi tarinan kulmia. Kuvio on kovin tavanomainen: ryöstön suunnittelu ja toteutus, väliin sirotellaan seksiä ja pientä romantiikkaa, kuvataan jengin sisäisiä ristiriitoja, herätetään katsoja unesta pitkitetyllä kaahausrallilla kaupunginosan kaduilla. Sitten oikein paukutellaan Fenway Park -stadionin uumenissa ja ulkopuolella samaan aikaan kun legendaarinen baseballseura Red Sox pelaa kentällä.
Parasta The Townissa ovat muutamat koruttomat, jopa rosoisen elävät sivuosasuoritukset. Jeremy Renner on aito Doug-pomon oikeana kätenä. Irlantilaisista elokuvista tuttu Pete Postlethwaite on ehdoton ikääntyvänä rikollisena, joka johtaa kukkakaupastaan huumebisnestä ja kontrolloi tiukasti rikolliskumppaneita. Aivan upean sivusuorituksen tekee Blake Lively huumeita käyttävänä seksipommina ja yksinhuoltajana, joka pyrkii epätoivoisesti Doug McRayn heilaksi.

Ajankohtainen kommentti

Ruben Stillerin loistavasti vetämällä Pressiklubilla on hyvä ohjelma-aika perjantaina heti TV2:n uutisten ja sään jälkeen, jos missään ei pelata sählyä, hiiihdetä, luistella tai hypätä mäkeä. Usein niin tehdään, ja kalliimpien urheilulajien välittämisestä vähitellen luopuva Yle on yleensä paikalla. Näin on käynyt viime aikoina, esimerkiksi itsenäisyyspäivän jälkeisenä perjantaina ei odottamaamme Pressiklubia tullut, koska TV2 toi ruutuun salibandya. Vastaavia tapauksia on sattunut loppusyksyllä enemmänkin. Onneksi ohjelma tuli normaalisti joulupyhiä edeltävän viikon perjantai-iltana.
Urheilu ajaa aina muiden ohjelmien yli TV2:n puolella. Pitäisikö ehdottaa, että Pressiklubi tulisi jonain muuna päivänä. Ei se oikein toimiksi, sillä ohjelmassa keskustellaan sen viikon uutisaiheista. Eikö Yle voisi antaa Pressiklubin tulla säännöllisesti perjantaisin ja välittää urheilua samaan aikaan FST5-kanavalla.
=====================================================================================================
Taas surullinen uutinen helsinkiläisestä elokuvakulttuurista. Aikatalon iso, perinteikäs Bio Bristol sulki ovensa jouluviikon alkaessa. Mäkelöiden elokuvaperheen Kinosto-yhtymän vuonna 1961 avaama Bristol oli komea, isolla valkokankaalla ja miellyttävällä sisustuksella yleisöä vuosikymmeniä kiehtonut teatteri, jossa niin kotimaiset elokuvat kuin usein myös ison luokan amerikkalaiset hitit pääsivät oikeuksiinsa. Sitten kun Kluuvikadun Maximit sulkevat ovensa, voidaan lopullisesti todeta: elokuva siirtyi Helsingissä pelkästään kahden multiplex-popcorn -viihdekeskuksen maailmaan, joka miellyttää pintanuorisoa.
=====================================================================================================
MTV3:n ajankohtaisohjelma 45 minuuttia parani selvästi syksyn alkaessa. Esimerkiksi ohjelma Eurooppaan tulevista laittomista maahanmuuttajista oli vankkaa tekoa. Samoin syksyn reportaaseista sellaiset kuin itärekkojen nälkäpalkoilla ajoista, köyhien itsenäisyysjuhlista, kalliista kaukolämmöstä, kovista huumeista ja Pakistanin avustusjärjestöjen ahdingosta.
45 minuuttia -ohjelman taso tosin heittelee selvästi. Ennen joulua palattiin viihdejournalismiin. Antti Jokisen Hollywood-trillerin esittely oli pinnallinen. Ohjelma Ruotsin kuningattaren isän väitetyistä natsisympatioista eteni pettävällä pohjalla. Ei luulisi, että MTV3:n uutistoimitus lähtee enää tälle sensaatiolehdistön viljelemälle tielle. Nyt on niin paljon yhteiskunnallisia asioita ja ongelmia Suomessa, joten toivon 45 minuutin toimituksen tarttuvan tulevana vuonna jälleen tiukkaan ja rankkaakin tutkivaan journalismiin.

P.S. Markus Selinin Solar Filmsin tytäryhtiö Bronson Club on tuottanut viihde-elokuvan, jota ei kehtaa arvostella. Mikko Leppilammen ja Antti Luusuaniemen tähdittämä Veijarit syytää kliseisiä roiskeita kankaalle, mutta siinä ei ole mitään sisältöä. Katri Mannisen kirjoittama ja Lauri Nurksen ohjaama buddy-byddy -draamakomedia on kuin mainostoimistossa synnytetty tuote - ikään kuin 1970-luvun Uuno Turhapuro palaisi sekoilemaan 2000-luvun citynarsistien vaatteissa.