NUNNA JA PAHOLAISET

Vilkaistaanpa, mitä Suomen elokuva-arkisto (anteeksi Kava) esittää Eerikinkadun Orionissa, Helsingissä. On tarjolla Marx-veljesten 1930-luvun komediaa, löytyy François Truffautin vähemmän tunnettu Adelen tarina (1975) ja maanmiehensä Claude Sautetin hieno Sellaista on elämä (1969). Se muistetaan suorana ja olennaisena tutkielmana ajankohdan ranskalaisesta porvaristosta. Lähiajan ohjelmiston kiinnostavin elokuva on kuitenkin puolalaisen Jerzy Kawalerowiczin pääteos Nunna ja paholaiset (1961).
Jerzy Kawalerowicz (s. 1922) ei ole yhtä kuuluisa sodanjälkeinen puolalaisohjaaja kuin Andrzej Wajda, jonka kansainvälisen maineen loi Tuhkaa ja timanttia. Kawalerowiczia on pidetty uuden Puolan rakentajana. Hän toteutti elokuvallisesti vivahteisia teoksia 1950-luvulla, mutta hänen on sanottu noudatelleen aihevalinnoissa kommunistisen puolueen ohjeita. Vasta 1959 valmistunut Yöjuna esitteli taiteellisesti omintakaisen Kawalerowiczin, joka oli ammentanut vaikutteita eurooppalaisen uuden elokuvan orastavista iduista.

Nunna ja paholaiset vakiinnutti Jerzy Kawalerowiczin aseman 1960-luvun uuden puolalaisen elokuvan mestarina. Kawalerowicz innoitti myöhemmin länteen siirtyneitä Jerzy Skolimowskia (Irrallinen) ja Roman Polanskia (Veitsi vedessä) toteuttamaan omia elokuvallisia pyrkimyksiään. Polanski kehitteli surrealistisia tensioita, Skolimowskista tuli "Puolan Godard".
=====================================================================================================
Nunna ja paholaiset keskittyy manaukseen 1600-luvun luostarissa.

Jerzy Kawalerowicz kertoo nuoresta papista, joka saapuu hyvin aikein luostariin. Täällä toimii abbedissa, äiti Joanna, joka on saattanut pappeja ahdinkoon. Joanna on paholaisen riivaama. Nyt nuori pappi ryhtyy auttamaan Joannaa, jotta tämä vapautuisi kirouksesta.
Yöjunassa kerättiin erilaisia ihmisiä läpi maiden ja mantujen kiitävään junaan. Jerzy Kawalerowicz kuvasi junan vertauskuvana maailmasta, joka on vaarassa mennä jengoiltaan. Ohjaaja latasi kohtauksiin komiikkaa ja jännitystä, sillä junaan uskottiin etsiytyneen vaimonsa murhannut mies. Matkustajat ryhtyvät etsimään murhaajaa, mutta oikeaa syyllistä ei saada ensin kiinni.
Nunnassa ja paholaisessa Kawalerowiczia kiinnostavat perisynti ja yhteisössä heräävä lynkkausmentaliteetti. Ohjaaja arvioi kriittisesti katolilaisuutta, joka on ollut pyhä Puolan kansalle. Kawalerowicz virittää elokuvaansa myös juutalaisteemoja, haluaa selvittää, kumpi uskonto pystyy ratkaisemaan manaukseen ja paholaisuskoon liittyviä ongelmia.
Puolalaisesta elokuvasta laajan teoksen kirjoittanut Markku Tuuli toteaa, että Nunna ja paholaiset vakuuttaa ennen kaikkea kuvallisilla ratkaisuillaan ("Maisema taistelun jälkeen", 1980), Kawalerowicz käyttää kontrasteina valkoista ja mustaa, luostarin pelkistettyjä seiniä ja avaria maisemia.
Cannesin festivaalien ohjauspalkinnon 1961 voittanut Nunna ja paholaiset esitetään Orionissa sunnuntaina 4.7. klo 18 ja tiistaina 6.7. klo 18.

P.S. Katso-lehden maanisen ahkerana kriitikkona tunnetun Markku Tuulen (1944-1984) teos "Maisema taistelun jälkeen" ilmestyi Suomen elokuvasäätiön julkaisusarjassa. Säätiö oli vielä 1980-luvulla aktiivisesti edistämässä suomalaista elokuvakulttuuria. Nykyisin ei edistetä muuta kuin jakamlla rahaa kotimaiselle fiktio- ja dokumenttiefilmituotannolle.

Ajankohtainen kommentti

Sakari Toiviainen on kirjoittanut ja tutkinut vuosikymmeniä suomalaista elokuvaa. Hän on kirjoittanut kirjoja - muistissa säilyy 1970-luvun puolivälin kattava teos "Uusi suomalainen elokuva" - ja ollut toimittamassa elokuva-arkistossa Suomen Kansallisfilmografiaa. Hänellä on siis kanttia esittää vahvoja kannanottoja tämän hetken kotimaisen elokuvan tilasta.
Eläkkeelle arkiston tutkijan toimesta siirryttyään Toiviainen on antanut palaa täysillä Filmihullun artikkelissa "Suru ja sääli" (2/10). Toiviainen lyttää uuden kotimaisen elokuvan, ehkä hiukan liioitellen. Hän kirjoittaa muun muassa: "Nuoret naisohjaajat ovat niin empaattisia ja ihmisläheisiä, että katsoja tukehtuu heidän ihmissuhdemössöönsä ja haukottelee pelkästään saadakseen ilmaa."
Toivon, että Sakari Toiviainen ei niputa "empaattisiin naisohjaajiin" Zaida Bergrothia (s. 1977), jonka esikoiselokuva Skavabölen pojat (2009) on kaikilla mittareilla niin järisyttävää, traagista ja epäempaattista perhedraamaa, että ei sellaista ole nähty Pohjoismaissa sitten Ingmar Bergmanin 1970-luvun kitkerän ja henkilöhtaisen Kohtauksia eräästä avioliitosta.
Ainakin rahanjakajat näyttävät luottavan Zaida Bergrothiin ja toiseen omaperäiseen naisohjaajaan Taru Mäkelään. Elokuvasäätiö myönsi 280 000 euron tuotantotuen Bergrothin uudelle ohjaustyölle Henkivartija. Mäkelä sai 340 000 euroa Varasto-elokuvaan, joka perustuu Arto Salmisen (1959-2005) raadolliseksi sanottuun, julman terävään romaaniin. Ihmissuhdemössöstä ei ole pelkoa.