torstaina, tammikuuta 14, 2010

Neil Hardwickin musikaalikimara *




Katja Kallion kirjoittaman ja Neil Hardwickin ohjaaman suomalaismusikaalin Jos rakastat lähtökohtana on Sakari Topeliuksen vanha satu Adalminan helmi. Siinä ilkeä kuninkaantytär joutuu heittäytymään vuohipaimeneksi. Tuottaja Jarkko Hentulan tarkoituksena on ollut pyyhkiä pölyt vanhasta sadusta ja siirtää tapahtumat nyky-Helsinkiin. Elokuvan suunniteltuja kohokohtia on tanssi Eduskuntatalon portailla. Kallio on kirjoittanut tarinan ministeristä (Taneli Mäkelä) , jonka kiukutteleva ja ilkeämielinen tytär (Elli Vallinoja) kokee muistinmenetyksen. Sen jälkeen tyttö muuttuu siivoojaksi, jonka kiltteys on henkeäsalpaavaa.
Neil Hardwick on tehnyt mittavan ja pitkän uran tv- ja teatteriohjaajana. Hän työskenteli etupäässä Tampereen TV2:n tuotannoissa. Hänen tv-filmeistään kiehtovin oli 1990-luvun Pakanamaan kartta. Teatterissa hän johti maukkaita improvisaatioesityksiä Ryhmäteatterissa, mutta siirtyi sitten Helsingin kaupunginteatteriin. Siellä Hardwick on ohjannut rahaa tuovia menestysfarsseja.
Katja Kallio tunnetaan kevyiden romaanien kirjoittajana, jonka intohimona on ollut elokuva. Aku Louhimies ohjasi 1990-luvun lopulla hienon urbaanin draamakomedian Kuutamolla Kallion aiheesta. Viime vuonna Kalliolta julkaistiin uusi romaani. Kallio kirjoittaa kuin naistenlehden toimittaja.
=====================================================================================================
Jos rakastat on suomalaisena musikaalina uhkayritys, sillä meiltä puutuu melkein kokonaan lajin perinne. Toki muistetaan 1940-luvun laulava SF-paraati ja raikas musikaali-iloittelu Poretta. 1960-luvun vaihteessa meillä tuotettiin kömpelöitä iskelmäfilmejä tyyliin Iloinen Linnanmäki ja Iskelmäkaruselli pyörii, sekä tao lauluilla höystettyjä tökeröitä farsseja kuten Molskis sanoi Eemeli, Molskis.
Neil Hardwickin yritys on pakonomaisesti energinen. Tarina on liian banaali ja juoneltaan ennakoitava, jotta musikaali saisi siivet alleen. Kokemattomat nuoret esiintyjät (Vallinoja ja poikaa näyttelevä Chike Obanwe) koettelevat katsojan sietämiskykyä. Taneli Mäkelä on jälleen samanlainen maneerinäyttelijä kuin monissa muissa nykyisissä tv-töissään - Kotikadusta Ihmisten puolueeseen. Sivuosissa tavataan sentään persoonia, niin kuin Jenni Hakalan sairaanhoitaja.
Onnettominta romanttiseksi viihdepalaksi tarkoitetussa Jos rakastat -musikaalissa on tekijöiden täydellinen epäluottamus omaan näkemykseen ja tyyliin. Sitä ei ole lähdetty edes hakemaan, vaan Hardwick on suoltanut filmille vaikutteita monista viime aikojen ulkolaisista menestysmusikaaleista (mm. uusi Moulin Rouge, Mamma Mia!)ja hyvin tuntemastaan brittiläisestä tv-draamasta (Dennis Potterin työt). Eikä liene kaukaa haettu huomio, että Hardwick on tavoitellut työpaikkansa kaupunginteatterin umpikaupallisen High Scool Musical -esityksen nuorekasta henkeä. Juuri rautaiselta ammattimieheltä Neil Hardwickilta olisi odottanut parempaa.
En oikein usko, että tällainen lainailu soveltuu suomalaiseen elokuvailmastoon, vaikka tuottajat haluaisivatkin tavoitella suuren maailman musikaalien malleja. Esimerkiksi Yhdysvalloissa laji on niin teatterissa kuin elokuvassa niin korkealla tasolla, että pienen maan resurssit eivät yksinkertaisesti riitä loistokkaisiin musikaalipanostuksiin. Siksi elokuvamusikaalin ystävä pitää Jos rakastat -yritystä tahattoman koomisena.

Ajankohtainen kommentti

Joulupyhien jälkeisenä sunnuntai-iltana uutiskanavat vyöryttävät torremolinolaisen hotellihuoneen tv-ruudulla uutta tietoa nigerialaisesta Umar Farouk Abdulmutallabista. Pahan maailman kynsiin joutunut onneton terroristinuorukainen yritti räjäyttää joulupäivänä Amsterdamista Detroitiin lentäneen, Delta Airlinesin koneen. Englantilainen Sky News ei muusta kerrokaan, paitsi Englannin Valioliigan peleistä, rugbystä ja kriketistä. Amerikkalainen CNN ei ole sentään jäänyt kokonaan terroristiyrityksen helmaan, vaan tarjosi muutakin ohjelmaa. Muuan niistä oli puolen tunnin raportti The Screening Room, jossa tutustutaan Skandinavian nykyelokuvaan. Ohjelman osioita uusittiin sitten viikon aikana kanavalla.
Ohjelman naisjuontaja aloittaa Tukholman elokuvajuhlista. Uusista näyttelijöistä tavataan Noomi Rapace, joka tähdittää suurmenestykseksi muodostunutta Tyttö joka leikki tulella -elokuvaa. Ingmar Bergmanin perintöön viitataan. Chaplin-elokuvalehden takavuosikymmenien päätoimittaja Stig Björkman analysoi ruotsalaisen elokuvan nykytilaa. Ruotsista siirrytään Norjaan, jossa on tuotettu suurfilmi natsimiehityksen ajasta. Norjasta matkataan Lars von Trierin Tanskaan. Sitten siirrytään satujen saarelle Islantiin, jossa esittäytyvät ohjaajat Balmar Kolamur ja lahjakas Fridrik Fridriksen, joka oli voimissaan 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Siihen raportti päättyy...
Jälleen saimme huomata, että Suomi ei kuulu CNN:n katsannossa Skandinaviaan. Uudesta suomalaisesta elokuvasta emme näe tai kuule mitään. Jälleen tajuamme, että ulkolaisten toimittajien silmin suomalaista elokuvakulttuuria ei ole olemassa. Vaikka Klaus Härö on saavuttanut menestystä Skandinaviassa ja riippumaton ohjaaja Aki Kaurismäki on arvostettu ainakin Ranskassa ja USA:ssa. Voi myös olla, että suomalaiset eivät osaa myydä elokuviaan ulkomaalaisille. Tai niitä pidetään niin huonoina, että ei vaivauduta tulemaan edes Suomen Lappiin - Ruotsin kylläkin.
===================================================================================================
Uudenvuodenaaton aamupäivänä palaan lenkiltä hotellihuoneeseen. Televisio räpsähtää heti päälle. Mitä nyt? Sky News näyttää kuvaa tutusta Leppävaaran Sellosta. Siis Suomesta. Siis ... Helsingistä, niin kuin kanavalla ensin väitetään. Sellon kauppakeskuksessa on tapahtunut silmitön joukkomurha. Päivän mittaan kanava täsmentää tietoja, ja lopulta puhutaan Espoon kaupungista, joka sijaitsee lähellä Helsinkiä.
En ota kantaa itse murhaajaan ja murhiin, vaan lähestyn tapausta toisesta näkökulmasta. Viime vuosien aikana olen huomannut, että englantilaisella uutiskanavalla ei mikään muu ylitä uutiskynnystä Skandinaviasta kuin väkivalta. Edes meterologien sääkartoilla ei koskaan näy Helsingin nimeä. Mutta kun Suomessa tapahtuu raaka väkivaltainen teko, se on ainoa asia, joka ylittää uutiskynnyksen. Ja lopulta illalla Sky News vetää Sellon ampumistapauksen yhteen: Suomi on koulusurmien ja uskomattoman asearsenaalin maa. Totta se on, ei sitä pidä kieltää, mutta mieleen juolahti heti Jorma Ollilan vetämän Suomi-brändityöryhmän työ. Käy sääliksi Ollilaa. Uudenvuodenaattona Suomi paalutettiin globaalisti väkivallan maaksi.

Ei kommentteja: