torstaina, marraskuuta 29, 2007

Itsenäisyyspäivänä Suomi on sodassa


Elokuvateatterit ja televisio juhlii Suomen 90-itsenäisyyspäivää sotakuvauksilla. Edvin Laineen kollektiivista suomalaista muistia hellivä Tuntematon sotilas (1955) uusitaan jälleen televisiossa itsenäisyyspäivänä. Väinö Linnan romaaniin perustuva sotakuvaus konekiväärikomppanian vaiheista jatkosodassa on noussut oikeutetusti kansakunnan kaapin päälle. Rauni Mollbergin versio (1985) ei ole saavuttanut samanlaista asemaa, mutta voitaisiin sekin uusia joskus itsenäisyyspäivänä ja laittaa Laineen elokuva muutamaksi vuodeksi hyllylle.
Toinen itsenäisyyspäivän suomalainen sotaelokuva on Åke Lindmanin realistinen, todella erinomaisesti ohjattu Etulinjan edessä (2004), jossa kuvataan suomenruotsalaisen jalkaväkirykmenttti JR 61:n vaiheita jatkosodan aikana Syvärillä ja Kannaksella. Tapahtumavuodet ovat 1942 - 1944.
Åke Lindman ohjasi elokuvalleen jatko-osan Tali-Ihantala, joka tulee itsenäisyyspäiväksi ensi-iltaan elokuvateattereihin. Tosin nyt ei voi puhua kokonaan Laineen Tuntemattomassa ikimuistettavasti Lehtoa esittäneen Lindmanin omasta ohjauksesta. Jalkapalloilijanakin 1950-luvulla mainetta saavuttanut ohjaaja ja näyttelijä Lindman sairastui, joten Sakari Kirjavainen ohjasi Tali-Ihantalan loppuun.
Vähän ennen itsenäisyyspäivää saa kinoissa ensi-iltansa Jörn Donnerin tuottama ja Lauri Törhösen ohjaama Raja 18, jossa käsitellään kiperiä valkoisten ja punaisten suhteita sisällissodan aikana. Törhösen näkemys on objektiivinen, toteutus realismia.
=======================================================
Kaiken kukkuraksi Suomi viettää itsenäisyyspäivänä todellista teatteritapausta, vuosikymmenen tapausta, joka asettaa eliitin juhlinnan Linnassa aivan uuteen valoon. Sain nähdä ennakkona (26.11) Kansallisteatterissa Kristian Smedsin, nuoren teatterisukupolven ohjaajan Tuntemattoman sotilaan. Smeds on päivittänyt hurjalla, vimmaisella ja kaaoksen dymaniikkaa pursuavala ohjaustavalla Väinö Linnan romaanin. Samalla myös Edvin Laineen elokuvaversion. Smedsin teatteriteon uskoisi myös houkuttelevan nuorisoa teatteriin. Saleissa istuu usein vain meitä harmaantuneita.
Kristian Smedsin Tuntematon on täynnä kollektiivista muistiamme liikuttavia, "tuttuja" kohtauksia (3 sotilasta kurin risteillä viholliskoneiden lähestyessä), mutta on se myös myytin rikkirepivä, anarkiaa hautova ja tähän päivään (Irakin sota) viittaava teatteriesitys.
Kristian Smedsin ohjaus on oivalluksien juhlaa, aina huimasta juopottelukohtauksesta (ämpärit) loppupuolen kiipeämiseen pylvääseen, jossa lausutaan näytelmän oleellisin repliikki: "Miksi ihmistä tapetaan." Sitä sopii kysyä niin sodassa kuin rauhassa.
Kristian Smedsin Tuntematon sotilas on pasifistinen mestariteos. Se murtaa myytin sodasta sankaritekojen matkana. Se herjaa kiillotettua, konsensuksen Suomi-kuvaa, mutta samalla se näyttää, mitä sota tekee ihmiselle, miten Suomikin kuolee ainakin hetkeksi jatkosodan tappion tantereilla. Loppukohtausten vyörystä ei kukaan voi olla eri mieltä. Smeds vaatii itsepintaisella nuoruuden idealismilla, että aseet riisutaan ja sodat lopetetaan.
Tuntemattoman sotilaan loppujakso assosioituu toiseen pasifististen sotakuvausten mestariteokseen. Eli Nicholas Rayn Katkeraan voittoon, joka valmistui 1958. Smeds laittaa konekiväärikomppaninasa miehet heittämään aseet pellolle vähän samalla tavalla kuin Curd Jurgensin näyttelemä majuri David Brand esittää inhonsa sotimiselle Rayn elokuvan lopussa irrottamalla sotilasläpyskän takistaan.
Kristian Smedsin Tuntematon on taistelukohtauksiltaan uskomaton teatteritaiteellinen ja -tekninen suoritus. Räiskettä riittää, se tehdään äänillä ja valoilla, sodan tuntu on käsinkosketeltava. Smeds käyttää myös nerokkaasti taustoina videokuvaa. Kameramies liikkuu näyttämöllä kuin olisi oleellinen osa ryhmässä. Musiikilliset valinnat ovat upeita, jopa humoristisia, campista (Ihanaa leijonat, ihanaa, Lemmenlaivan tunnari) aina sielua riistäviin kappaleisiin (Elämää juoksuhaudoissa, Finlandia).
Mutta Smedsin ohjaus on myös ryhmätyön analyysi. Kuten Howard Hawksilla (Rio Bravo, Hatari!) Smedisillä tutkitaan, miten ryhmä toimii, miten yksilö toimii ryhmässä. Siksi Kansallisteatterin esityksen näyttelijät ovat ehdottomassa avainasemassa. He ovat kaikki suurenmoisia, jo fyysisesti heidän työnsä on äärirajoja hipovaa. Miettii, montako kertaa he jaksavat viikossa vetää horjumatta esityksen. Ennakossa kaikki oli täydellistä.
Näyttelijkätyötä katsoessa ei enää halua verrata tämän ja tuon roolin esittäjää Laineen elokuvaversion "tähtiin", jotka kieltämättä olivat Linnan romaanin nuoria sotilaita vanhempia. Smedsin esityksessä Juha Varis tekee elämänsä roolin Rahikaisena, Antti Luusuaniemen Lammio on täysosuma, kuten Timo Tuomisen Koskela, Kristo Salmisen Hietanen tai Heikki Pitkäsen Riitaoja.
Ja vielä: Kristian Smeds maksaa omalla tavallaan velkojaan sellaiselle suurelle teatterigurulle Jouko Turkalle, joka on hänkin sovittanut Tuntemattoman näyttämölle. Eikä Smeds Linnaa päivittäessään ole minään hetkenä uskoton Linnalle. Eikä Aleksis Kivelle, Impivaaran veljeksille, joiden tapaista ryhmäkuvaa Tuntematon sotilas niin muodoin järjestelee kansallisena instuutiona pidetyn Kansallisteatterin isolle näyttämölle.

Ajankohtainen kommentti

Ylen ahdinko syvenee. Lupamaksuja jää saamatta 60 000 suomalaiselta - joko ei makseta tai on luovuttu televisiosta. Lain mukaan jokaisessa huushollissa jossa mököttää televisio täytyy olla myös tv-lupa.
Ylen talous ei kestä menetettyhjä lupamaksurahoja,joten toimistusjohtaja etsii uusia ja uusia säästöjä. Ohjelmatuotanto on melkein kokonaan ulkoistettu, irtisanomisia on tapahtunut, Musiikkitalon osuudesta on luovuttu raukkamaisesti ja nyt lopetetaan kanavia (niistä nuorille suunnattu Extra on osoittautunut rehellisyyden nimessä sudeksi).
Ylen säästöt iskevät eniten ruotsinkieliseen puoleen. Ei tarvitse olla hyvä ennustaja, jos sanoo, että FST:n asema hankaloituu jatkossa. Jäänee mietittäväksi, tarviiko Yle runsaiden tv-kanavien maassa neljää tv-kanavaa? Mitä Tohlopin kaupallistuneelle ja viihteellistyneelle TV2:lle tehdään? Pysyykö Yle Teema, jota ei kuulemma katsota ja jonka ainoaa olennaista antia syksyllä ovat olleet uusitut Mennyt maailma ja Kotiseutu, loistava uusi Saatana saapuu Moskovaan ja perjantai-illan Henry Rollins - show, kipakoiden vastalauseiden tv-virkistys.
Säästö- ja irtisanomispolitiikaan sijasta pitäisi ryhtyä miettimään, mitä me teemme tv-liupamaksulla muutaman viime vuoden aikana täysin muuttuneessa media-ilmastossa, jossa internet omii enemmän ja enemmän kuluttajan aikaa ja nettiä voi katselle taskussa kannettavalla kännykällä.
Ja onko oikein, että nuori joka katsoo maksullisia tv-kanavia tai pelkästään internetiä, eikä lämpene Ylelle, joutuu maksamaan tv-lupamaksun. Muistettakoon vielä, että Ylekin valtaa palveluilleen jatkuvasti uutta tilaa netistä.
Olisiko eduskunnan Yle otettava lopulta eduskunnan "haltuun". Maksetaan se verovaroista kuten muutkin kulttuurilaitokset. Tietenkin sillä ehdolla, että Yle palaa julkisen palvelun yhtiöksi. Viihteellistynyt Yle liikkuu huolestuttavasti samoilla ohjelma-apajilla kuin kaupalliset tv-kanavat MTV3 ja Nelonen, joiden katsojamäärien kerrotaan pudonneen. Ylellä ne ovat kasvussa. Eikä syy voi olla vain erinomainen uutis- ja ajankohtaistarjonta.

Ei kommentteja: