Aika juoksee hienossa Boyhoodissa * * * * *

Rakkautta & Anarkiaa – festivaaleilta jäi kaupalliseen ohjelmistoon houstonilaisen Richard Linklaterin uutuuselokuva Boyhood. Ai että sitä on nautinnollista katsoa. Sillä siinä kaikki toimii, ja 12 vuoden aikajakso näyttää meille, miten kasvaminen käy ja nuoruus muuttuu aikuisuudeksi.

Varmasti jokainen suomalainen hyvän elokuvan ystävä tuntee Richard Linklaterin (s. 1960). Nimittäin 1990-luvun puolivälissä silloin vielä elinkelpoisessa President-elokuvateatterissa esitettiin Linklaterin elokuva Rakkautta ennen aamua. Tuossa elokuvassa ohjaajan vakionäyttelijät Julien Delpy ja Ethan Hawke kohtasivat junassa, joka puksutti kohti Wieniä. Toinen oli ranskalainen ja toinen amrikkalainen opiskelija.

Wienissä käveltiin illalla pitkin katuja ja kujia. Richard Linklater ei näyttänyt parin mahdollista rakastumista, mutta viimeiset kuvat aamunkoiton viinilaseista viittasivat tulevaan. Linklater jatkoi parin kohtaamisten kuvaamisia 2000-luvulla elokuvissa Rakkautta ennen auringonlaskua ja Rakkautta ennen keskiyötä.

Rakkaus-sarjan keskeinen teema oli aika, ajan kuluminen. Ja tietenkin nuoruuden katoaminen ja ikääntymisen kohtaaminen.

Sama ajan kuluminen on teemana Richard Linklaterin Boyhoodissa, joka on muuan viime aikojen parhaista nuorisokuvauksista. Eliar Coltrane esittää päähenkilöä, jonka elämää seurataan kuusivuotiaasta lukiolaiseksi. Aikajana on 12 vuotta. Vanhempia näyttelevät tuttu Ethan Hawke ja Patricia Arguette.

=====================================================================================================

Richard Linklater on sanonut, että hän yritti elokuvallaan tavoittaa elämän polveilun. Miten me muistamme menneisyyden, miten suurin osa meistä ihmisistä kokee vuosien kulumisen? Elokuvassa se näkyy niin Coltranen pojan kuin vanhempien kasvoilla.

Linklater halusi välttää kliseitä, joita amerikkalaiset nuorisoelokuvat ovat tuottaneet kuin liukuhihnalta. Hän tarkoitti sitä, että Boyhoodissa ei kuvata suudelmia tai poikuuden menettämistä. Henkinen kasvu on elokuvan suuri sisältö. Ja se, että lapsuus on usein ihanaa aikaa, mutta myös valmennusta, hiljaista kypsymistä aikuisuuteen.

Boyhood-elokuvan tekeminen kesti kaksitoista vuotta. Richard Linklater kuvasi Eliar Coltranen kasvamista ja vanhempien ikääntymistä kuin dokumentaristi. Kerrotaan, että independent-elokuvan kuvauspäiviä oli vain kolmekymmentä. Elokuva on kuitenkin selkeä draamatuote, se puhuttelee meitä filosofisen sisällön ja omia kokemuksiamme muistuttavan kehitystarinan kautta. Eikä ole liikaa sanottu, että elokuvan kuvausprosessi on melkein ainutlaatuinen.

Ajankohtainen kommentti

Yle Fem yrittää kerätä katsojia ruotsalaisilla sarjoilla. Viimeksi ruutuun tuotiin Maria Lang -dekkareita. Muistan Langin dekkarit 1950-luvulta kesäpaikkamme kirjastohuoneesta. Silloin keskenkasvuinen poika piti niiden lukemisesta, niin kuin tietenkin Raymond Chandlerin ja Mickey Spillanen amerikkalaisista rikosromaaneista. Mutta kaikkein eniten nuorukaiseen puri Edgar Wallacen rikostarinat. Jos nyt en ole aivan väärässä, niin niistäkin britit ovat tuottaneet tv-sarjoja. Noissakin dekkarisarjoissa oli kysymys menneen maailman rakentamisesta sillä tavalla studioon, että nykykatsoja ei koe vieraantuvansa täysin vanhaan aikaan.

Maria Lang -sarja on malliesimerkki tuotannosta, jossa miljöön, pukujen, interiöörien ja eksteriöörien kautta on yritetty tavoittaa tämä mennyt ruotsalainen maailma. Ei se oikein toimi. Kaikki vaikuttaa hiukan lapselliselta ja aikansa eläneeltä. Pakotetulta. Voi olla, että Maria Langin rikostarinatkin ovat vanhentuneita. Siksi toivoisi, että Yle Fem hankkisi ruutuun tämän ajan ruotsalaisia tai pohjoismaalaisia rikossarjoja.

Espanjalainen Gran Hotel pitäisi ottaa oppivideoksi elokuvataiteen laitokselle. En tarkoita sen romanttista ilmettä, vaan sitä että sarja on malliesimerkki tunteiden kiihottamisesta. Ja on se myös esimerkki henkilögallerian ja tarinan eri puolille juonittuvan juoksutusten taidonnäytteestä.

Katsoessani Tehdas-sarjan jatko-osia tämä kaikki tuli mieleen: Ei enää kotikutoista ja pitkitettyä sarjajankutusta huolimattomaan suomalaiseen tapaan