 |
| Walt Disney Studios Motion Pictures Finland |
Siitä on kohta 23 vuotta, kun Matti Ijäksen, 62, "muheva" teatterielokuva Räpsy ja Dolly julkistettiin. Arto Mellerin käsikijoitukseen pohjautuva elokuva oli karu taiteilijakuvaus, josta ei puuttunut suomalaisen laitapuolen elämän todellisuutta - eikä karua huumoria. Toinen Ijäksen tärkeä teatterielouva Pikkuja pikkuhousuja (1992) jatkoi taiteilijalinjaa, pääosassa viime viikolla kuollut Paavo Pentikäinen, jonka kuuluisin rooli oli seinään ajettu keskisuomalainen pienviljelijä ja pontikankeittäjä Reiska siinä "kaikkien aikojen" sodanjälkeisessä, Mikko Niskasen ohjaajamassa tv-elokuvassa Kahdeksan surman luotia (1972).
Toisenalaisia, moderneja perhetuntoja ja vaikeaa rakkautta kuvasi Matti Ijäksen Häätanssi (1999). Nyt Mikko Niskasen jälkeen "suomalaisin" elokuvaohjaaja ja oman tiensä kulkija Ijäs tulee nyt Lappiin syrjäseuduille sijoittuvalla kolmiodraamalla Kaikella rakkaudella. Elokuva on puhuttelevin, haastavin, komplisoiduin ja taiteellisesti korkeatasoisin kotimainen elokuva Aki Kaurismäen tuotannon ohella.
===============================================================================================
Kaikella rakkaudella on maisemakuviltaan lavea, syvä valkokangaselokuva, jossa ei ole paljon huumoria, mutta runsaasti ihmissuhteiden polkuja ja solmuja. Se on kaunis ja hauraskin, synkeäkin, sovinnollinen ja väkivaltainen, pelottava ja hetkittäin vaarallinenkin pohjoisen maan kuvaus. Elokuvassa kaksi keski-ikäistä miestä, etelän valokuvaaja Toivo (loistava Sampo Sarkola) ja pohjoisen jästipää ja isä Ismo (vahva Tommi Korpela) rakastavat samaa naista, työstä ja paikasta toiseen tempoileva nuorta äitiä Ansaa (ainutlaatuinen Krista Kosonen).
Kaikella rakkaudella -elokuvan alku yllättävällä: valokuvaaja Toivo seisoo kameran kanssa tunturissa. Hänellä on edessään penkki. Kun joku kysyy, miksi ei kuvata ihmistä, niin valokuvaaja vastaa jotakin, että penkki on kiinnostava, ei enää ihminen. Onko näin?
Penkki ja kamera vievät Toivon maalaistaloon, jonne kiertyy kohta aikuistuvan Esa-pojan, koulunkäyntiä rakastavan Suvin sekä Ansan vaikeat perhesuhteet. Lähistöllä asuu tunnontarkka sukulaismies Raate (Hannu-Pekka Björkman), uskonnollinen ja vakava ihmissotkujen selvittäjä, jonka ruokailuhetket alkavat rukouksella. Raate on tavoitellut Ansaa. Suomen Lapin lisäksi liikutaan myös Norjan puolella, työn perässä kalatehtaalla, vapauden unelman perässä.
===============================================================================================
Korostin alussa, että Kaikella rakkaudelle on ilmielävä teatterielokuva, joka levittäytyy jännitteisenä suurelle kankaalle. Jos Matti Ijäksen aikaisemmissa teatterielokuvissa saattoi ilmetä kihnaa ja seisovaa kuvaakin - kaikki ei aina ollut mennyt aivan nappiin- niin Kaikella rakkaudella on täydellinen - jos nyt näin voi sanoa. Mikään, ei mikään hierrä kuvakerronnassa, näyttelijätyössä, maisemakuvissa, kameran liikkeissä ja tarinan uskottavassa dramaattisuudesssa ja todellisuuden haltuunotossa.
Onpa Matti Ijäs tehnyt elokuvan, jossa ei ole kompromisseja ja elokuvan, joka lienee eniten ohjaajansa, hiljaisen suomalaistaiteilijan näköinen - kuin viesti täältä elävästä elämästä haudan taakse Mikko Niskaselle, jonka assistenttina Ijäskin on toiminut. Kaikella rakkaudella -elokuvan hiljaisessa nuorukaisessa Esassa on jotakin samaa kuin Niskasen 1977 valmistuneen Syksyllä on kaikki toisin nuorukaisessa Juha Haapasessa, joka taisi seisoa sillalla ja miettiä itsemurhaa.
Korostin myös teatterielokuvan merkitystä, sillä Matti Ijäs on tehnyt elämäntyönsä tv-ohjaajana, Ylen legendaarisessa Tv-teatterissa, suurten Jukka Sipilän, Timo Berghlomin, Veli-Matti Saikkosen ohella. Tv-teatteria ei enää ole, ei sen muistiin jääviä saavutuksia sitten Tapio Piiraisen Raid-sarjan, joka valmistui 1990-luvun lopulla. Tai ei ole TV2:n hienoa draamatuotantoa - kuten saman vuosikymmenen alussa julkaistu Pakanamaan kartta, jonka huumori- ja teatterimies Neil Hardwick ohjasi kuin sydän verellä.
Mutta muistissa ovat Matti Ijäksen tv-elokuvat Painija (1985), Katsastus (1988), Johanneksen leipäpuu (1993) ja Pala valkoista marmoria. Jos oikein muistia pinnistellään, niin Ijäs ohjasi ennenkin rakkausdraamoja (Pieniä valheita, syrjähyppyjä, Lahja), mutta sellaisia, joista tavanomaisten rakkauskuvausten kaikki kliseet oli putsattu pois.
Muistetaan myös, että Ijäs on aina arvostanut elokuviensa lähtökohdiksi kirjallisia aiheita - mm. Melleri, Joenpelto - ja nyt Heikki Vuento, joka on kirjoittanut päätekstin kahden miehen ja yhden naisen Kaikella rakkaudelle -elokuvaan. Ja jos elokuvan miehet ovat "niitä tuttuja" Lapin erämaiden miehiä, niin Krista Kososen nainen on se räjähtelevä ja intohimoinen sisupussi, joka tulee ja lähtee, rakastuu ja hylkää. Vasta jälkikäteen, elokuvan loputtua voi miettiä, kuka olisi sopivin mies Ansalle, joka on uskonut papin sanaan: "Rakastamaan myötä- vastakäymisissä niin kauas kuin kuolema erottaa...". Ehkä ei kukaan.
(Ensi-ilta Helsingissä 1.2. 2013 tai 7.2. 2013)
Ajankohtainen kommentti
Tuli mainittua edellä Ylen tv-sarja Pakanamaan kartta. Uudessa Voima-lehdessä palataan aiheeseen, parisenkymmentä vuotta sitten ensi-iltansa saaneeseen kohusarjaan, jonka teosta ja vastaanotosta nykyisin Helsingin kaupunginteatterissa ohjaava Neil Hardwick kertoo toimittaja Ville Lähteelle.
Pakanamaan kartta alkaa, kun televison kuvaussihteeri (Mari Rantasila) joutuu vakavaan onnetomuuteen ja menettää lähimuistinsa. Tv-sarjan taustana käytettiin Pentti Linkolan radikaaleja sanomisia ja tekstejä; ekoterrorismi oli esillä, samoin ajankohtaiset Baltian ja Venäjän muutosprosessit. Kiinnostavaa artikkelissa oli myös tämä: "Voiko radikaalista ympäristöterrorismista tehdä tv-sarjaa enää 2010-luvulla? Hardwick epäilee. "Koska tärkeydestään luopunut suomalainen televisio ei lähtisi tekemään sitä, vaikka täydellisessä maailmassa sen pitäisi".
Hardwick on sitä mieltä kuin moni muukin television kehitystä seurannut: ""Suomalainen televisio luopui itse tärkeydestään. " Hardwickin mukaan televisiossa on vallalla nykyään vaatimattomuuden aika. "Telkkaripomot päättivät, että tehdään vaatimattomia ohjelmia, tehdään niitä paljon. Laatu alas ja määrä ylös. Tämä oli tietoinen valinta".
Neil Hardwick muistaa, miten Pakanamaan kartan aikainen "tuottaja, TV2.n silloinen Ylen viihdepäällikkö Olli Tola totesi, että "tällaisiä ei sitten koskaan enää tehdä Suomessa". Hän tarkoitti kerronnallisesti kokeilevia, taiteellisesti kunnianhimoisia draamasarjoja.
Tola on nykyisin paljon vartija Yle-televisiossa. Hän on suuri pomo, joka vastaa TV1:n pitkistä sarjadraamoista (ne on kait jo lopetettu), TV2:n hömppämäisestä Uusi päivä -päivittäissarjasta ja monesta muusta, etenkin lauantai-iltana näkyvästä tv-viihteestä. Hardwick epäilee, että tuskin Tola tekee yksin päätöksiä televisiomme tyhmistymisestä. Hardwickin mukaan televisiolla ei ole enää juuri merkitystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti