tiistaina, marraskuuta 06, 2012

Palme uudelleen parrasvaloissa * * * * *

Scanbox Finland Oy














Mitä muistan Ruotsin sosiaalidemokraattisesta pääministeristä Olof Palmesta, jonka järkyttävä salamurha on edelleen selvittämättä? Ensimmäisenä tietenkin Palmen lujat kannanotot Vietnamin-sotaa vastaan 1960-luvun lopulla. Hän sai maksaa niistä Yhdysvaltojen kiukun ja boikotinkin. Toisaalta Palme oli viemässä Tage Erlanderin pitkän pääministerikauden jälkeen kansankotia moderniin aikaan, tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden Ruotsiin.
Olof Palmen pääministerikaudella ruotsalainen uusi elokuva nousi kukoistukseen. Näin jälkeenpäin saattaa spekuloida, että Bo Widerberg, Jan Halldoff, Roy Andersson, Kjell Grede, Jan Troell, Mai Zetterling ovat Palmen aikakauden lapsia. "Ei päivää ilman Palmea" saattoivat kansankodin asukkaat tokaista, kun uusi politiikan kellokas esiintyi jatkuvasti Ruotsin televisiossa. Oliko todella noin, kysyvät syvältä kouraisevan Palme-dokumentin ohjaajat Kristina Lindström och Maud Nycander.
Olof Palmesta on kirjoitettu lukuisia kirjoja, ja ohjaajien mukaan Henrik Berggrens elämäkerta "Underbara dagar framför oss" kuuluu eturiviin. Elokuvadokumenttia Palmesta ei liene tehty aikaisemmin, joten Lindström ja Nycander katsoivat ajan olevan kypsän. Tiettävästi he saivat projektin juuri kirjailija Berggrensiltä.
Palme-dokumentista valmistettiin kolmiosainen tv-versio. Nyt Suomeen tuotu ja perjantaina ensi-iltansa valkokankaalla saava pitkä dokumenttielokuva on vavahduttava, ja poliittisen historian kannalta äärimmäisen tärkeä selvitys "Pohjolan Kennedyn" elämästä ja urasta. Elokuvassa haastatellaan muun muassa leski Lisbet Palmea, ruotsalaisia poliitikkoja Ingvar Carlsonia sekä Carl Bildtiä - demaria ja kokoomuslaista. Bildtin puheet ovat hienovaraisen ymmärtäviä. Palmen seuraaja Carlson tietää sisäpiirin asioita.
Ruotsin Filmi-instituutin johtajana 1970-luvulla toiminut Jörn Donner lausuu ilmeisen totuuden: Palmen Ruotsi kohosi sellaiseen kukoistukseen, että sosiaalidemokraattien olisi pitänyt saada 70 % kannatus. Samalla Palmen ystävät ja työtoverit saavat puhua idealistista, jonka suoria ja teräviä lausuntoja kuuntelee syksyllä 2012 ihastuksella. Näinkö maailmamme on muuttunut hampaattomaksi.
Ei globalismin, markkinavoimien, uusliberalismin ja konsensusajan maailmassa enää löydy johtavia poliitikkoja, jotka rohkenevat puhua julkisesti epämiellyttävistäkin asioista ja ilmiöistä. Palme uskalsi nousta vuonna 1972 eskaloitunutta Vietnamin sotaa vastaan. Hän otti esille napalmin alle joutuneiden tavallisten vietnamilaisten kärsimykset. Hän suututti Nixonin ja Kissingerin. Jälkimmäinen puhuu dokumentissa tästä asiasta hölynpölyä. Ei vieläkään katumusta.
Palme-dokumentissa käydään myös Desmond Tutun (1931) luona. Hän toimi eteläafrikkalaisen anglikaanisen kirkon arkkipiispana Kapkaupungissa. Myöhemmin hänestä tuli apartheidin vastustaja ja lopulta ihmisoikeustaistelija. Tutun tuominen framille on perusteltua, sillä ihmisoikeuksia edistävä Olof Palme tunsi suurta myötätuntoa Kolmannen maailman asioita ja Afrikan valtioiden itsenäistymisprosesseja kohtaan. Tutu muistuttaa, että Palme oli aikanaan ainoa länsimainen pääministeri, joka taisteli avoimesta apartheidia vastaan. Tutun mielestä kaikki ihmiset, niin valkoiset kuin värilliset, olivat ihmisarvoisia. Dokumentissa mainitaan myös Englannin 1980-luvun pääministerin Margaret Thatcherin äärimmäisen iljettävä lausunto, jonka mukaan Nelson Mandela oli terroristi.
Kiinnostavasti tekijät käyttävät laajan arkistomateriaalin lisäksi 8 mm:n kotifilmejä, eli Olof Palmen perheen kuvaamia yksityisiä filmivälähdyksiä. Näin yleinen ja yksityinen risteytyvät Palmessa kiehtovalla tavalla. Sykähdyttäviä ovat kuvat toisaalta Havannan-vierailusta Castron luona ja toisaalta Palmen tulo tapaamaan talonsa vallanneita ylioppilaita.
Niin 1960-luvun "hullut vuodet" kuin 1970-luvun kansainvälisen politiikan kiemurat välähtävät kiehtovasti valkokankaalle. Palmen oppositiokausi 1970-luvun loppupuolella ja 1980-luvun alussa ja ilmeinen vallan sokaistava vaikutus tuodaan dokumentissa hyvin esille. Ja nyt tiedämme, että Palme syntyi 1927 yläluokkaiseen, taloudelliseen mahtisukuun Östermalmilla, Tukholmassa. Nuoren opiskelijan Amerikan-kokemukset ja matka halki mantereen tekivät hänestä lopulta sosiaalidemokraatin.
Minusta dokumentin tekijät ovat olleet oikealla asialla upottaessan Palmen-historiaan myös kritiikkiä: Jonkinlainen ylimielisyys alkoi saartaa sosiaalidemokraatteja, jotka olivat luoneet kansankodista maailman ykköshyvinvointivaltion. Verotus alkoi kipristellä kansalaisia, ja Ingmar Bergmanin verokapina ja muutto maasta 1970-luvun puolivälin aikoihin alkoi nostatella kulttuuripiirejä Palmea vastaan.
================================================================================================
Jos ette enää muista, niin loistavassa, vakuuttavassa Palme-dokumentissa alku ja loppu risteytyvät syklisesti: Elokuvateatterista vaimonsa kanssa tullut Olof Palme salamurhataan Tukholmassa Sveavägenin ja Tunnelgatanin kulmassa kohtalokkaana perjantai-iltana, 29. helmikuuta 1986. Miksi? Dokumentti esittää syitä, sillä etenkin loppukaudellaan Palme joutui pahansuopaisten huhujen, kirjoittelun, panettelun ja suoranaisen vihan kohteeksi. Pilapiirtäjien Palme-kuvat ovat uskomattoman törkeitä. Yleisesti ajateltiin, että pahakaan kritiikki ei koskettanut Olof Palmea. Kyllä se koski.


Ajankohtainen kommentti

Kaksi-kolme vuotta sitten Yle TV1:n jatkuvakestoinen, elokuussa 1995 alkanut draamasarja Kotikatu alkoi junnata paikallaan. Tekeminen lässähti pahasti, ja yksi syy saattoi olla tekijöiden epätoivoinen halu matkia MTV3:n Salkkareita. Tuo tuottaja Marko Rauhalan isännöimä vaihe kesti vuodet 2008-2011. Pian alettiin vaatia koko Kotikatu-sarjan lopettamista. Itsekin esitin, että sarja kannattaisi ajaa alas. Nyt mieli on muuttunut, sillä viime keväänä ja etenkin tällä syyskaudella Kotikatu on terävöitynyt, löytänyt jälleen tv-draaman kelvollisen tason. Pitkään sarjassa esiintyneet näyttelijät ovat aloittaneet uuden ponnistelun. Jukka Puotilan Pertti Mäkimaan rooliin on kirjoitettu aikaisempaa kiinnostavimpia sävytyksiä. Puotila on ryhtynyt näyttelemään tosissaan. Samoin Lena Meriläinen on päässyt Eeva Virtasena (ent. Mäkimaa) aivan uudelle tekemisen tasolle. Ja moni muukin.
Kotikatu päätettiin lopettaa taannoin. Nyt melkein haluaisi sarjan jatkuvan. On se vaan niin, että tekijätiimin muutoksilla, käsikirjoituksen rikastamisella ja ohjauksen energisillä latauksilla Kotikatu palasi katsottavaksi tv-draamaksi. Kukaan ei enää ehkä muistakaan tuota "Salkkari" -vaihetta. Pikemmin Yle voisi luopua TV2:n onnettomasta Uudesta päivästä, joka on höyhenkevyt ja tasapaksu limboilu suomalaisessa muka-arjessa. Siinä sattuu kaikkea, mutta ei oikein mitään, olennaisesta puhumattakaan.
Kotikatua kirjoittavat Johanna Hartikainen ja V-P Hänninen, ohjaavat nyt osaavat Juha Rosma ja Heikki Kujanpää. Tuottajana toimivat Marina Meinander ja Anita Kuparinen. Oli miten oli, mutta vaikuttaa vahvasti siltä, että Kotikatu lopetetaan joulukuussa laadukkaissa merkeissä.

1 kommentti:

Anton von Monroe kirjoitti...

Näin Palmen tänään, ja olin hieman pettynyt siihen, miten tavanomainen se oli elokuvana. Jopa siinä määrin, että tämä teatteriversio tuntui turhalta, koska se ei ilmaisultaan pyrkinytkään muuhun kuin tv-estetiikkaan. Sinällään se oli kyllä asiallisesti kokoonpantu ja tarjosi riittävästi näkökulmia. Alku ja loppu olivat koskettavia, mutta olisiko muukin elokuva voinut olla?