sunnuntaina, marraskuuta 18, 2012

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 155

India Song (India Song, Ranska 1974), ohjaus: Marguerite Duras, käsikirjoitus: Duras, kuvaus: Bruno Nuytten, musiikki: Carlos D´Alessio, pääosissa: Delphine Seyrig (Anne-Marie Stretter ), Michel Lonsdale (Ranskan Lahoren pääkonsuli), Claude Mann (Michael Richardson ), Matthieu Carriére (nuori lähetystöattasea ), Marguerite Duras (Ääni). Tuottaja: Stephane Tchalgadjieff.

Moni meistä joka on nähnyt ranskalaisen Alain Resnaisin vuonna 1959 valmistuneen elokuvan Hiroshima, rakastettuni ei ehkä muista, että alkuperäiskäsikirjoituksen luoja oli kirjailija ja elokuvaohjaaja Marquerite Duras.
Duras sommitteli Resnaisin elokuvaan selkeän, jopa yksinkertaisen tarinan: Ranskalainen näyttelijätär (Emmanuelle Riva) saapuu Hiroshimaan ryhtyäkseen näyttelemään ydinpommin vastaisessa elokuvassa. Näyttelijätär rakastuu japanilaiseen arkkitehtiin (Eiji Okada). Elokuvan hätkähdyttävässä kohtauksessa ydintuhon kokeneen Hiroshiman kaduilta alkaa paljastua ruhjottuja ja palaneita ruumiita, joihin rakastavaisten kehot lopulta yhtyvät.
Marquerite Duras kertoo Hiroshima, rakastettuni -elokuvan tarinaa sommitellessaan kiinnostuneensa ajan ja muistin käsitteestä. Alain Resnais ei ollut toista maata, vaan hän pystyi visualisoimaan Durasin sisäisen kokemuksen ja mentaalisen sielunmaiseman elokuvakerronnaksi, joka oli jotakin aivan uutta 1950-luvun lopulla. Duras-Resnais- tutkijat ovat todistaneet, että samaan olivat päässeet aikaisemmin kuvataiteessa Pablo Picasso ja kirjallisuudessa ranskalainen Marcel Proust sekä irlantilainen James Joyce. Jean-Luc Godard totesikin Hiroshima-elokuvasta, joka esitettiin 1959 Cannesin filmijuhlilla, että on olemassa "elokuvaa ennen ja jälkeen Hiroshiman."
================================================================================================
Marquerite Durasin suuntautuminen elokuvaan, elokuvallisen teoksen ohjaajaksi oli päivänselvää. Hänen Intia-kokemuksiaan kuvaavat romaanit "Lol V. Steinin elämä" (1964), "Varakonsuli" (1966) ja "Rakkaus" (1971) viittasivat kerronnaltaan elokuvan kielen suuntaan. Tosin sellaiseen elokuvaan, joka tarjoaa viitteitä ja vihjeitä ja hämäriä tarinallisia kerrostumia kääntäen vielä kronologiset tärkeysjärjestykset päälaelleen.
India Songin pohjana on "Lol V. Steinin elämä" -romaani. Tutkijat ovat huomanneet, että Marguerite Duras kertoo romaaneissaan ja elokuvissaan aina samaa tarinaa. Tosin sillä erotuksella, että Duras lähestyy samaa tarinaa eri suunnilta ja eri aikajanalta.
Marguerite Durasin pääteos India Song sai meillä ensi-iltansa 23.4. 1999 Andorra 1:ssä. Katsoin elokuvan lehdistönäytännössä Aito Mäkisen Dianassa, sieltä tutulta parvekkeelta. Hiroshima-elokuvan lisäksi tunsin Durasin "Rakkaus"- romaanista (1971). Sen perusajatus on, että jokaisessa naisessa piilee halu ja rakkaus miestä kohtaan.
Marguerite Duras (s. 1914) varttui Giandinhissä, Vietnamissa. Hänen vanhempansa olivat ranskalaisia opettajia. Marguerite lähti 18-vuotiaana opiskelemaan Pariisiin - matematiikkaa, oikeustiedettä ja politiikkaa Sorbonnen yliopistoon. Duras toimi toisen maailmansodan aikana vastarintaliikkeessä. Hän liittyi vuonna 1945 kommunistiseen puolueeseen. Niin kuin noiden aikojen moni muukin intellektuelli.
Durasin ensimmäinen romaani ilmestyi 1943. Ensimmäinen näytelmä esitettiin 1955. Hiroshima, rakastetettuni -elokuvan lisäksi hänen käsikirjoituksiaan ohjasivat muuan muassa Rene Clement ja Tony Richardson. Brittiohjaaja Richardsonin Merimies Gibraltarista (1967) on kiinnostava, joskin hämäräperäinen.

==========================================================================================
India Song on eurooppalaisen elokuvataiteen avantgardistinen mestariteos - Alain Resnaisin Hiroshima rakastettuni- ja Viime vuonna Marienbadissa -filmien tapaan. Marguerite Durasin elokuvaa katsoo hämmentyneenä, valtavan uteliaisuuden ja ihailun läpitunkemana. Durasin runolliset, unenomaiset kuvat elävät haalistumattomina ajasta toiseen.
Duras kuvaa varakonsulin turhautunutta ja pitkästynyttä vaimoa (Delphine Seyrig), joka elää 1930-luvun Intiassa. Aika ja paikka ovat Durasin lapsuuden maisemaa, lapsuuden muistojen ja kokemusten hauraita säkeistöjä. Varakonsulin vaimo tapailee muita miehiä, jotta saisi elämäänsä jonkinlaista energiaa.
India Song on karttoja, paikannimiä, puheita, esineitä, nimiä, vaatteita, viinilaseja, kattokruunuja, kelloja - ja tuota muiston taloa, jossa tanssitaan. Kamera liikkuu sisätilassa, sitten se löytää lopulta miehen, joka katsoo kun toinen mies ja nainen tanssivat. Kysymys on suurlähettilään vastaanotosta Kalkutan lähetystössä. Vai onko? Onko kaikki vain kuulopuhetta, muistin virtaa, joka joko näkyy tai kuuluu tai ei näy tai ei kuulu mykkyyden yössä?
Marguarite Duras kuvasi Intiaa kuudessa eri teoksessa. Näistä kolme ovat romaaneja ja toiset kolme elokuvia. 1966 ilmestynyt romaani "Varakonsuli" loi henkisen alustan India Song -elokuvalle. Kaikille Intia-tarinoille on ominaista aiheiden muuntelu ja lähestymistavan näkökulmien muutos. Samaa Intian-muistoa kirjoitetaan ja ohjataan yhä uudelleen ja uudelleen. Nykyisessä markkinahenkisessä ilmapiirissä Durasin teoksilla ei olisi mahdollisuuksia päästä edes tuotantoon.
India Song pyrkii tavoittamaan jotakin olennaista suuresta, hullusta rakkaudesta. Siksi elokuvassa kuvataan uudelleen ja uudelleen tanssiaisillan liikkeitä. Tanssiaiset ovat ydinkohta, johon Marguerite Duras pyrki purkamaan kaiken Intia-kokemuksistaan ja -fantasioistaan. Tanssiaiset kestävät 120 minuutin pituisessa elokuvassa jopa 66 minuuttia.
Tanssiaiset "tapahtuvat" Kalkutan lähetystössä. Vieraat ovat kuin varjoja, mutta he puhuvat Anne-Marie Strettéstä, Michael Richardsonista ja varakonsulista. Duras tunkeutuu ihmisten muistoihin, kuulopuheisiin ja juoruihin. Durasin tapa erillistää sanat ja kuvat, puheet ja liikkeet edustaa ainutlaatuista taiteellista elokuvaa. Katsoja kuulee koko ajan kuvien ulkopuolella tapahtuvaa puhetta. Niin kuin:

Miehen ääni: -Muistan. Sumuverho etenee kohti saarta.

Naisen ääni: - Niin. Hän puhuu jotakin Venetsiasta...Venetsiasta, talvesta...juuri niin.

Miehen ääni: - Venetsia...

Naisen ääni: - Niin. Ehkä jonakin talvi-iltoina...Venetsiassa...samanlainen sumu..

Miehen ääni: - Hän sanoo jonkun värin...nimen...

Naisen ääni: - Violetti..suiston sumu.

Niin vain on, että India Songin muistaa tanssin liikkeinä, jotka kamera ikään kuin muuttaa pidäkkeettömäksi ajaksi. Marguerite Durasin elokuva on malliesimerkki älyn ja tunteen audiovisuaalisesta yhdistämisestä tavalla, joka voi yhdelle katsojalle merkitä käsittämätöntä hämäryyttä ja toiselle täyttä elämystä. Aina kun India Songin näkee tuntee aivan kuin istuisi hypnotisoijan tuolilla. Ja jälkeen päin elokuvaa ei pysty selitttämään tyhjentävästi.
India Songin vuoropuhelusta voi lainata esimerkin:
"Nuoren attasean ääni: - Kuulin hänen äänensä kadulla...aikaisin aamulla. Iloinen laulu.

Anne-Marie Strettierin ääni: -Siellä lapset laulavat sitä... Hänen on täytynyt kulkea pitkin joen uomia...Mutta miten hän on päässyt Kardamonen vuorijonon yli.

Nuoren attasean ääni: - Hän on todella hullu..."

Kuten vuoropuhelu antaa ymmärtää, Marquerite Duras liikkuu elokuvassaan ei-kenenkään maalla, unen ja todellisuuden, elämän ja kuoleman leikkauspisteissä. Elokuvan kuvat pyrkivät koko ajan pysäyttämään ajan, siirtämään todellisuuden rajoja, jotta aistit pakahtuisivat äärimmilleen ja tietoisuuteemme syvenisi.
===============================================================================
Marguerite Duras piti India Songia "ainoana elokuvanaan". Hän on kertonut, että ei pystynyt enää katsomaan elokuvaa tekoprosessin jälkeen. Elokuvan valmistusvaihe on legenda. Esituotanto aloitettiin vuonna 1974. Elokuvan budjetti oli 250 000 frangia, mutta sitä ei saatu heti kokoon. Duras joutui kääntymään Ranskan silloisen kulttuuriministerin puoleen. Ministeri myönsi heti rahaa Durasille. Näin tehdään kulttuurivaltiossa.
Kuvaukset suoritettiin Pariisin Boulognen kuuluisassa metsässä, Rothschildin-suvun huvilassa. Kuvauksissa olleet ovat muistaneet, että kamera pysytteli koko ajan huvilan edustalla, ulkotiloissa. Syy oli ilmeinen: Duras ei rohjennut astua Ranskan miehityksen aikana muun muassa Goebbelsin asuttamaan taloon.
===============================================================================
Marguerite Duras kuoli 3.3. 1996 Pariisissa. Hän oli elänyt yli kolmekymmentä vuotta itseään nuoremman rakastettunsa Yann Andréan kanssa. Duras kärsi masennuksesta ja alkoholismista. Yann kirjoitti suhteesta kirjan "Duras, rakastettuni", jonka Nemo-kustannus julkaisi Suomessa vuonna 2001.

 

 

Ei kommentteja: