"Ensimmäinen asia, johon kiinnitin Alissa huomiota, oli hänen nenänsä. Se oli pitkä kuin kurkku. Toinen asia, jonka panin merkille, olivat hänen kineettiset liikkeeensä. Hänkin vaikutti hermostuneelta. En muista että olisimme puhuneet käsikirjoituksesta. Muistan vain sen upean roomalaisen nenän ja kasvot, jotka tekevät vauikutuksen vielä nytkin. Kurja juttu, ettei hän ollut vapaa, mutta enhän minäkään ollut. Siitä huolimatta Al Pacino oli seuraavat kaksikymmentä vuotta minun ainoa toistuva "saavuttamaton suuruuteni." (Diane Keaton: "Nyt ja aina", Muistelmateos 2011).
Michael Mannin huima oivallus oli saattaa kaksi metodinäyttelijää samaan elokuvaan: Al Pacino ja Robert De Niro. He ovat ne suurimmat amerikkalaiset elokuvanäyttelijät sitten Marlon Brandon ja James Deanin. Mannin toinen oivallus oli kutkuttaa katsojien odotuksia: Kohtaavatko De Niro ja Pacino koskaan yhteisessä kuvassa? Vieläkään ei tiedetä varmasti, kohtasivatko he vai eivätkö kohdanneet.
Diane Keaton puhuu lainaamassani katkelmassa Kummisedän (1972) koekuvauksista, jossa hän tapasi ilmeisesti ensimmäisen kerran juhlitun nuoren Broadway-näyttelijän Al Pacinon (s. 1940). Dianella oli jo nimeä Woody Allenin elokuvissa, mutta Pacino oli vielä kirjoittamaton lehti. Tosin aivan Kummisedän ykkösosan julkaisemisen alla Pacino oli saavuttanut kriitikoiden huomion Jerry Schatzbergin järkyttävässä huumekuvauksessa Paniikki piikkipuistossa.
Robert De Niro )s. 1943) oli esiintynyt elokuvassa 1960-luvun puolivälistä (mm. Roger Cormanin Verinen Mamma Baker), mutta vasta 1973 ilmestynyt urheilukuvaus Hiljaa hyvää tulee ja tietysti Martin Scorsesen vimmainen Sudenpesä (1973) olivat läpimurtoja. Ja muistettakoon, että Kummisetä II:ssa (1974) De Niro tulkitsi loistavasti Marlon Brandon mafiapomo Corleonea nuorena. Taas Al Pacino oli Kummisetä-trilogian kaikissa elokuvissa mafiapomon poika Michael Corleone, joka joutui melkein väkisin rikolliselle uralle.
Heat - ajojahti on viimeisiä suuria amerikkalaisia gangsteri- ja poliisifilmejä. Sen loppupuolen toimintajaksot ovat energisyydessään ja tempossaan jotain aivan fantastista. Mutta nyt ei ole kysymys mistään tavanomaisesta lajityypin elokuvasta, vaan niin käsikirjoituksen kompleksisuudeltaan, ison henkilögallerian hallitsevalta ohjaukseltaan, näyttelijätyöltään ja kuvaukseltaan Heat - ajojahti on jotakin sellaista, johon vain Michael Mannin kaltainen kyky pystyy.
Al Pacinon ja Robert De Niron huippusuoritusten taustalta löytyy liuta vaikuttavia sivuosatöitä. Ajattelen ennen kaikkea Val Kilmerin ja Jon Voightin latautuneita näyttelijäsuorituksia. Enkä unohtaisi naisroolien Ann Brennemania ja Ashley Juddia. Eikä voi kuin haukkoa henkeään, kun seuraa italialaisen kuvaaja-ammattilaisen Dante Spinottin (s. 1943) visuaalista panosta. Spinotti ei työskennellyt ensimmäistä kertaa Al Pacinon kanssa, sillä he olivat tavanneet vuonna 1991 romanttisen arki- ja rakkausdraaman Frankien ja Johnnyn yhteydessä.
================================================================================================
Michael Mann (s. 1943) on ohjannut elokuvia harvakseen - voisi sanoa. Heatin - ajojahdin ohella hänen voittojaan ovat James Caanin näyttelemä kliininen murtovaraskuvaus Suurkaupungin lait (1981), Psykopaatin jäljillä (1986), joka oli ensimmäinen Thomas Harrisin Hannibal Lecktor -romaanin filmisovitus, ja tupakkateollisuuden valheelliset "kasvot" paljastava The Insider - sisäpiirissä (1999). Myös 2009 tullut FBI-kuvaus ja rikollishahmo John Dillingerin ajojahti Public Enemies oli taattua, räjähtävää Michael Mannia
Televisiosarjojen seuraajat muistavat chicagolaisperäisen Michael Mannin 1980-luvun suositusta ja suuntaaluovasta Miami Vice -sarjasta. Don Johnsonin isännöimä sarja nosti elävän miljöökuvauksen kunniaan ja vaikutti mm. miesten muotiin. Mannin elokuvista 1992 julkaista Viimeinen mohikaani perustui James Fenimore Cooperin klassiseen seikkailukirjaan, jossa tulkittiin Amerikan kolonialismin historiaa.
Heat - ajojahti on kuitenkin se Michael Mannin magnum opus, joka ainakin jää amerikkalaisen elokuvan historiaan. Mann istutti Al Pacinon ja Robert De Niron lain eri puolille. Robert De Niron esittämä Neil McCauley johtaa ammattimaista rikollisryhmää, joka suunnittelee uutta ryöstöä. Tiimiin kuuluu pomon ohella kolme muuta rikollista. Nyt keikka on arvoitu niin vaativaksi, että tiimi hankkii viidennen miehen kaiken varalle. Hän on Kevin Gacen esittämä Waingro, joka ei sitten selviydykään kunnialla ryöstökeikasta. Waingro ampuu yhden ryöstöauton vartijoista - kuin huvikseen. Waingro on psykopaatti, joka pakenee hetkellä, kun McCauley tajuaa palkanneensa varmistajaksi väärän miehen.
Al Pacinon Vincent Hanna on poliisi, joka märätään selvittämään ryöstötapausta. Sattuma johta Hannan rikollistiimin jäljille. McCauley saa kuitenkin tietää, että tiimiä varjostetaan. Hän asettaa ansan poliisille, joka on tiimin jäljillä. McCauleyn tiimi suunnittelee uutta, "sitä viimeistä keikkaa" ennen kuin "asetutaan eläkkeelle". Keikan aikana Hanna miehineen täytyy johdattaa harhaan.
McCauleyllä on henkilökohtainen tavoite, sillä hän on rakastunut ujoon graafiseen suunnittelijaan (Brennemann). Rikollispomo haluaa lähteä naisen kanssa kaupungista ja aloittaa uuden elämän. Taas Vincent Hannan läheiset joutuvat koville poliisimiehen panosteassa lähes kaiken energiaansa ja aikansa McCauleyn rikollistiimin ajojahtiin.
Heat - ajojahti on taitavasti suunniteltu ja toteutettu "kissa ja hiiri" -leikki. Vincent Hannan ja Neil McCauleyn kaksintaisteluun liitetään perheongelmia, romanttisia sivujuonia ja ihmisluonnon monipuolista havainnointia. McCauleyn tiimin "perhelounas" on elokuvan muistettavia kohtauksia. Siinä elämäntavan värit vaihtelevat tummasta valkoiseen, ystävyydestä väkivaltaan, luottamuksesta petollisuuteen.
Kuuluisa on kohtaus, jossa Al Pacinon poliisi ja Robert De Niron rikollinen juovat kahvia (kuvauksen aikana he eivät olleet yhdessä mukana kohtauksessa). Hyvin luontevasti Michael Mann antaa Pacinon esittää muutamalla repliikillä kahden ammattimiehen, poliisi Hannan ja rikollinen McCauleyn, toimintatavat : "Istumme tässä kuin kaksi tavallista kaveria. Sinä teet mitä teet. Minä teen, mitä minun täytyy tehdä." Ja ei voi kuin yhtyä monesti esitettyyn toteamukseen - esimerkiksi kölniläinen kirjailija ja kriitikko Olaf Möller - että lopun jakso lentokentän varjoissa, jossa elävä ja kuoleva tavoittelevat käsiään, on Michael Mannin elokuvan suuria hetkiä.
================================================================================================
Heat - ajojahti sai ensi-illan Suomessa 1.3. 1996 Bristol 1:ssa ja Studio: 3 ssa. Näitä teattereita ei enää ole olemassa, mutta näihin aikoihin minua työllisti niin HS:n kantalehti kuin perjantainen viikkoliite Nyt. Kymmenen vuoden ajan kirjoitin molempiin lehtiin tv:n elokuvatarjonnasta. Teatteriin tulleiden ensi-ilta-elokuvien arvostelu loppui vähitellen, mikä oli tietenkin sääli. Muistelen kirjoittaneeni NYT-liitteeseen vain muutaman arvion noiden kymmenen viimeisen työvuoden aikana: Martin Scorsesen Kasino, Olli Saarelan Lunastus, Åke Lindmanin Lapin kullan kimallus ja Robert Redfordin Hevoskuiskaaja - kaikki 1990-luvun toisella puoliskolla.
Laadin Nyt-liitteeseen kolme kertaa vuodessa laajat esittelyt television elokuvasyksystä, -keväästä ja -kesästä. Ne olivat ilmestyneet aikaisemmin kantalehdessä minun toimittamina ja monena vuotena syvästi arvostamani Jussi Karjalaisen editoimina ja taittamina. Vaikka kiirehdin nyt asioiden esille, niin totean tuon työn ja HS:n pitkän perinteen päättyneen vuonna 2003.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti