sunnuntaina, heinäkuuta 10, 2011

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 94

Punaiset (Reds, USA 1981), ohjaus: Warren Beatty, käsikirjoitus: Beatty, Trevor Griffiths, kuvaus: Vittorio Storaro, leikkaus: Dede Allen, Craig McKay, musiikki: Stephen Sondheim, Dave Grusin, pääosissa: Warren Beatty (John Reed), Diane Keaton (Louise Bryant), Edward Herrmann (Max Eastman), Jerzy Kosinski (Grigory Zinoviev), Jack Nicholson (Eugene O´Neill), Maureen Stapleton (Emma Goldman). Tuotanto: Warren Beatty/Paramount Pictures.

"You dream that if you discuss the revolution with a man before you go to bed with him, it `ll be missionary work rather than sex."

Talvella 1980-1981 Helsinkiin saapui Paramountin iso tuotantoryhmä. Tiedettiin, että Hollywoodin kultapoika, muun muassa elokuvien Mrs. Stonen Rooman kevät, Lilith, Kaikki pettää, Bonnie ja Clyde sekä Shampoo näyttelijä Warren Beatty (s. 1937) filmaa radikaalin amerikkalaisen toimittajan ja vallankumouksellisen John Reedin tarinan. Elokuvan nimeksi oli päätetty antaa rohkeasti Reds eli Punaiset. Osa Reedin toiminnasta ja elämästä sijoittui Venäjälle, Lokakuun vallankumouksen pyörteisiin. Neuvostoliitossa ei voitu silloin kuvata, joten vuoden 1917 tapahtumien ulkokuvia tultaisiin ottamaan Helsingissä.
Seisoin eräänä päivänä Helsingin yliopiston päärakennuksen vieressä. En tehnyt lehtijuttua, vaan halusin mielenkiinnosta nähdä nuorena ihailemani, Shirley MacLainen nuoremman veljen, Warren Beattyn ohjaamassa Suurkirkkomme tasanteelta. Siellä hän seisoi karvahattu päässään. Kuvattiin jotakin Punaisten valtavaa joukkokohtausta. Tunnelmassa oli hiukan samaa makua kuin talvella 1965 Joensuussa, kun sain seurata David Leanin suurelokuvan Tohtori Zivagon kuvauksia.
Kun Punaiset sitten tuli Oscar-menestyksen jälkeen (Beattylle ohjauksesta, Stapletonille naissivuosasta ja Storarolle kuvauksesta) ensi-iltaan 9.4. 1982 Helsingin Bristoliin, saatoimme hämmästellä Warren Beattyn eeppisen ohjauksen laveutta, pitävyyttä ja kerronnan dramatiikkaa. Tuijotimme Venäjän vallankumoukseen liittyviä kohtauksia: Vittorio Storaro oli loihtunut valojen, tulihehkujen ja ihmisjoukkojen avulla upeita otoksia Suurkirkon kuin Kauppatorin välisen Kiseleffin korttelin kaduille. Italialainen mestarikuvaaja osoitti jälleen taikurin kykynsä luoda kameralla aika- ja tilailluusioita, jotka katsoja pystyi sijoittamaan mielessään lokakuun vallankumouksen tapahtumiin.
Epäilemättä Punaisissa oli jotakin samanlaista maailmanhistoriaan liittyvän kollektiivisen epiikan ja yksilöllisen rakkauskertomuksen hehkua kuin Tohtori Zivagossa. Mutta englantilainen David Lean ei ollut ohjannut uskollista elokuvaa Boris Pasternakin romaanista, vaan hän oli pehmentänyt vallankumoussävyjä ja suonut liikaa tilaa romanttiselle rakkauskertomukselle, Zivagon (Omar Shariff) ja Laran (Julie Christie) tarinalle. Taas Warren Beatty oli löytänyt ohjauksessaan tasapainon yleisen ja yksityisen välille. Hän vältti Hollywood-suurtuotannolle ominaiset taiteelliset kompromissit.
Punaiset valmistui ajankohtana, jolloin Ronald Reaganin konservatiivinen presidenttikausi oli vauhdittunut. Yhdysvalloissa kysyttiin, miten Warren Beatty uskaltaa julkaista kolme tuntia kestävän elokuvan "kommareista", heistä jotka työskentelivät työläisten oikeuksien puolesta. Mitään varmaa vastausta ei saatu, mutta näin jälkikäteen voisi ajatella, että siinä se juju piileekin. Beattyn elokuva loi mielikuvatasolla kontrastin Reaganin politiikalle ja nostatti keskustelun, jossa vaihtelivat puolesta-vastaan- mielipiteet.
=====================================================================================================
Punaiset pohjautuu John Reedin (1887-1920) kirjaan "10 päivää, jotka järisyttivät maailmaa". Kansankulttuuri julkaisi kirjan 1970-luvun lopulla Osmo Helinin ja Elvi Sinervon suomentamana. John Reed oli Portlandin aristokratian poika, joka suoritti loppututkinnon hienossa Harvardin yliopistossa. Reed halusi kirjoittaa, olla runoilija ja tulla toimittajaksi.
Yhteiskunnallinen omatunto heräsi America Magazine -lehden reportterimatkalla 1913, kun John Reed näki omin silmin koko maata koskettaneen Patersonin silkinkutojien lakon. Tällä matkalla Reedistä tuli aktivisti, joka totesi: "Tunnen yhtä vähän olevani sosialisti tai episkopaali. Minun tehtäväni on kuvata ja elää elämä sellaisena kuin se on siellä, missä sen kohtaan - oli se sitten työväenliikkeessä tai sen ulkopuolella."
John Reedistä tuli työväenluokan mies, joka omisti elämänsä ja työnsä taistelulle vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Hän teki juttumatkan Meksikoon. Hän vieraili ensimmäisen kerran 1915 Venäjällä. Warren Beatty elokuva alkaa vuonna 1915, kun Johnin tuleva rakastettu, journalisti ja valokuvaaja Louise Bryant liikuu Portlandin liberaaleissa piireissä. Bryantin alastonkuvat ovat sensaatio. Hän tapaa kollegansa Reedin. Se johtaa yhteiseen matkaan New Yorkiin, Princetowniin, Chicagoon, Eurooppaan ja Venäjälle.
John Reed ja Louise Bryant ystävystyvät muun muassa näytelmäkirjailija Eugen O´Neillin kanssa - O´Neill järkyttää maailmaa myöhemmin näytelmällään "Pitkän päivän matka yöhön". Kuuluisa aktivisti Emma Goldman kuuluu Reedin ja Bryantin tuttuihin. Ja moni muu viime vuosisadan alun lehtimies ja vasemmistolainen Yhdysvalloissa.
Punaisten kiinnostava sivuhenkilö on anarkisti Emme Goldman, jolta Savukeidas-kustantamo julkaisi viime keväänä kirjan "Vuoteni Venäjällä". Siitä selviää, että Goldman huomioi tarkasti venäläisten bolshevikkien virheet. Yhdysvalloissa Goldmania kutsuttiin "Amerikan vaarallisimmaksi naiseksi." Goldman karkoitettiin vallankumouksen jälkeen Amerikasta.
Beattyn elokuva viittaa epäsuorasti niihin ajatuksiin, joita Emma Goldman elätteli lukiessaan madonluvut Venäjän vallankumoukselle: "Uskoisinkin, että ainoastaan libertarianistinen henki ja sen pohjalta luodut menetelmät voivat viedä ihmisen askeleen eteenpäin hänen ikuisessa kamppailussaan paremman, kauniimman ja vapaamman maailman puolesta."
Warren Beattyn elokuvassa John ja Louise menevät naimisiin. Seksiäkin riittää, vaikka poliittinen ja yhteiskunnallinen lähetystyö on pääasia. Ehkä Beatty on ottanut huomioon amerikkalaisen kirjailijan Upton Sinclairin luonnehdinnan, jonka mukaan John Reed oli "playboy-vallankumouksellinen". Leikki sikseen, sillä Beatty kuvaa Reedin ironialla ja sarkasmilla. Marttyyrin viittaa Beatty tässä sovittelee Reedin - ja itsensä - hartioille.
Punaiset saattaa välittää Beattyn poliittisen toiveen ymmärtää kommunisteja ja samalla paaluttaa omaa "playboyasemaansa" Hollywoodissa, jonne nuori näyttelijä ilmestyi 1960-luvun alussa Natalie Woodin vastanäyttelijänä Elia Kazanin traagisen kauniissa elokuvassa Kuumetta veressä. Mutta ensimmäisen kerran näin Beattyn 1962 Kajaanissa John Frankenheimerin hienossa elokuvassa, jonka nimi on enteellinen: "Kaikki pettää." Niin petti vallankumouskin lopulta vasemmistolaiset, mutta Warren Beatty on siinä mielessä ollut viisas, että 1980-luvun alussa, kylmän sodan vielä jatkuessa, ei voitu kuin ehkä aavistaa, että neuvostokummunismi ei tule säilymään.
Pitää muistaa, että Lokakuun vallankumous oli 1900-luvun alkupuolen vasemmistolaisille amerikkalaisille suuri tapaus. Sen uskottiin todella muuttavan maailman, lopettavan omistavan luokan ja työväenluokan välisen ristiriidan. Warren Beattyä voi kiittää siitä, että hän ei luonut mitään ihannekuvaa vallankumouksesta, vaan toi esille ristiriidat ja pysytteli ilmeisen uskollisena John Reedille. Elvi Sinervon mukaan Reed oli nopealiikkeinen ja tarkkasilmäinen, mutta myös herkkäkuuloinen, joka ei voinut olla aina läsnä puoluejohtojen sisäisissä kokouksissa eikä kyennyt näkemään teoreettisia erimielisyyksiä.
Beattyn elokuvasta välittyy tunne, että John Reed koki asioita syvästi. Ja hän pyrki näkemään asioiden taakse ja asioiden yhteyden. Reed kirjoitti vuoden 1917 vallankumoustapahtumista Venäjällä viitaten aikaisemmin kuolleisiin taistelijoihin ja martyyreihin: "Vallankumous ei tullut sellaisena kuin he odottivat sen tulevan eikä sellaisenakaan, jommoiseksi älymystö oli sen toivonut, mutta tullut se oli - raakana, ankarana, kaavoista piittaamatta, tunteilua halveksien, todellisena."
=====================================================================================================
John Reed
Kiinnostavaa elokuvallisesti äärimmäisen hallitussa Punaisissa on fiktiivisten silminnäkijöiden haasttelulausunnot, jotka lisäävät historiallista painoarvoa, mutta saattavat joidenkin mielestä raskauttaa kokonaisuutta. Mainittakoon vielä, että Reedin henkilöhistoria liittyy Suomeen, sillä 1910-luvun lopulla Yhdysvalloissa alettiin vainota ja tuomita sosialisteja ja kommunisteja. John Reed tuomittiin poissaolevana. Suomen valtiollinen poliisi oli pidättänyt Reedin hiililaivan salamatkustajana, kun hän oli tulossa Neuvostovenäjältä. Reed vapautettiin myöhemmin, mutta hän joutui palaamaan itärajan taakse.
John Reed edusti Amerikan kommunisteja internationaalissa ja seurasi myöhemmin Bakun konferenssia. Punaisissa on koskettava jakso moskovalaisessa sairaalaalassa, jonne Louis Bryant on tullut tapaamaan rakastettuaan, lavantautiin sairastunutta John Reediä. Tavattoman hienovaraisin, herkin ja nöyrin kuvin Beatty ja Storaro ilmentävät Johnin ja Louisen rakkauden viimeiset hetket.
John Reed kuoli 17.10. 1920. Hän oli vain 33-vuotias. Elvi Sinervo muistuttaa "10 päivää, jotka järisyttivät maailmaa" -kirjan suomennoksen loppusanoissa, että ne jotka jotakin John Reedin elämänvaiheista tiesivät, ovat osanneet etsiä hänen nimensä graniittilaatasta Moskovan Punaisen torin laidalla.
Yhdysvaltain elokuva-akatemia valitsi Warren Beattyn Punaiset kymmenen parhaan eeppisen amerikkalaisen elokuvan listalle. En protestoi.

Ei kommentteja: