Tanskalaisen Thomas Vinterbergin (s. 1969) ohjaama Submarino on loistava elokuva Kööpenhaminan laitapuolen ihmisistä. Elokuvan päähenkilöt ovat vankilasta palaava, asuntolassa asuva Nick (Jakob Cedergren) ja hänen pikkuveljensä (Peter Plaugborg). Muita henkilöitä ovat pikkuveljen poika Martin (Gustav Fischer Kjaerulff), joka on vielä päiväkodissa, asuntolan seksiä jakava Sofie (Patricia Schumann) ja kaupungilla autoja sekä tyttöjä päivystävä Ivan (Morten Rose). Nick juo olutta, mutta pikkuveli on narkomaani, joka saattaa menettää Martin-pojan minä hetkenä tahansa yhteiskunnan huostaan. Ivan on lihava, eikä hänellä ole ollut seksikokemuksia. Vasta asuntolan Sofie hyväksyy Ivanin, mutta se johtaa murhenäytelmään.
Submarinon veljesten tausta liittyy ikäviin, traagisiin kasvu- ja kotiolosuhteisiin. Teineinä he ovat joutuneet huolehtimaan vauvaikäisestä veljestä, koska äiti juo ja tulee aina humalassa kotiin. Viina vie äidin, ja vauvaikäisellekin pojalle käy huonosti. Veljesten elämän ennuste ei ole kovin hyvä, joten ei ole mikään ihme, jos he kulkevat aikuisina miehinä katujen laitapuolta.
Submarino tapahtuu asuntolassa, pikkuveljen asunnossa ja Kööpenhaminan kaduilla. Vinterberg näyttää, miten huumetta ruiskutetaan suoneen ja kuinka huumevälitys toimii kaduilla. Winterberg kuvaa miehiä, joiden pinna on aina kireällä. Väkivaltaisten ratkaisujen mahdollisuus kurkkii kadulla.
Veljekset ovat elämäänsä täysin pettyneitä ihmisiä, ja pikkuveljeä ei kosketa enää mikään muu asia kuin Martin-pojasta huolehtiminen. Siinäkin narkomaani-isä tasapainoittelee koko ajan nuoralla, sillä huumepöllyssä ei voi antaa Martinille sitä tukea, jonka hän vielä kaipaisi. Hellyyttä, rakkautta sentään.
=====================================================================================================
 |
| Ohjaaja Thomas Vinterberg |
Submarino on täysipainoinen, draamallisesti viisas ja sykliseltä rakenteeltaan jopa nerokas elokuva (ensimmäinen puolisko on Nickin ja toinen pikkuveljen tarinaa). Traagista, synkkää tarinaa, veljesten hukattua elämää seuraa kaikella mielenkiinnolla. Tuhoon tuomittujen laitapuolen ihmisten elämästä kerrotaan niin intensiivisesti, niin myötäelävästi ja niin psykologisen varmasti, että katsomiskokemuksen aikana ei huomaa minkäänlaista säröä ohjauksessa. Eikä mitään kikkailua ja tekotaiteellisia tehokeinoja ilmene - kuten ohjelmiston toisessa synkässä elokuvassa, Tokioon sijoitetussa Enter the Voidissa.
Thomas Vinterbergin henkilöohjaus on taidokasta ja elokuvallinen ajattelu todella kypsää. Ja jollakin ihmeellisellä tavalla Vinterberg pystyy salakuljettamaan valoisan pohjavireen murheellisen tarinan lohduttavaksi voimaksi. Vinterbergiä voi myös onnitella eirnomaisten näyttelijöiden löytämisestä nuorten veljesten rooleihin. He ovat Sebastian Bull Sarning ja Mads Broe.
Ajankohtainen kommentti
Tanskalaiset elokuvat ovat nykyisin rautaa. Sen osoitti kesän tanskalainen sarja Ylen TV1:n puolella. Etenkin iäkkään Hening Carlsenin (s. 1927) Hyppy vaikutti aivan erinomaiselta elokuvalta. Kyllä vanhatkin vielä pystyvät. Ja tarkkaavainen katsoja saattoi kuulla ja nähdä Carlesenin viime lauantaina Yle Teemalla, kun häntä haastateltiin puolalaisesta elokuvasäveltäjä Krzysztof Komedasta kertovassa ohjelmassa.
Tanskalaisten voiman osoittaa myös Submarino. Ja jatkokin kiinnostaa, sillä teattereihin on tulossa tanskalaisten tekemä sotaelokuva, joka sijoittuu Afganistaniin. Mitä siellä tapahtuu tanskalaisille sotilaille? Sitä elokuvassa kysytään.
Samasta aiheesta on tehty jo elokuva Saksassa, mutta Suomessa pysytellään menneisyydessä. Vaikka sotilaitamme liikkuu kriisinhallintatehtävissä Afganistanissa. Suomalaisen elokuvan menneisyyshaku näkyy Prinsessassa, joka sai ennen ensi-iltaa, suurin piirtein kahden viikon ajan massiivisen huomion mediassa. Ja elokuvan traileri pyöri kuukausia valkokankailla, jopa kyllästymiseen saakka.
Menneisyyteen kaartuu myös perjantaina teattereihin saapuva Täällä Pohjan tähden alla II. Timo Koivusalo liikkuu Väinö Linnan ja Edvin Laineen jäljillä. Ensimmäinen osa oli niin tasapaksu ja ulkokohtainen, että hirvitti. Toivottavasti toinen osa on parempi.
Ja mitä sanottte Mannerheim-elokuvasta, jota kuvataan jossakin itäisen Euroopan maassa. Ohjaajana on floppeja floppien jälkeen Hollywoodissa työstänyt Renny Harlin. Täytyi oikein tarkistaa Solar Filmsin sivuilta, joko sitä todella kuvataan, sillä elokuvan rahoituksesta ja tuottamisesta on levitetty kolmen, kahden vuoden aikana mitä erilaisempaa tietoa. Solarin sivujen mukaan Mannerheimia kuvataan elo-marraskuussa 2010 ja tammikuussa 2011. Keskeiset kuvausmaat ovat Suomi ja Unkari. Elokuvan ensi-iltaa kaavaillaan syksylle 2011.
=====================================================================================================
Tanskalaiset ovat elokuvantekijöinä paljon edellä meitä suomalaisia. Sille ei voi mitään. Näin se vain on. Tanskassa elokuvatuotanto saa rahaa enemmän kuin Suomessa, mutta se ei voi olla koko totuus tasoerosta. Meillä on elokuvasäätiön tuki, ja se on noussut viime vuosina. Se tulee veikkausvoittorahoista. Sponsorituki on yleistynyt laajasti viime vuosina. Esimerkiksi Prinsessa-elokuvan yhteistyökumppani on Ray. Arviolta 12,7 miljoonaa euroa maksavan yhteistuotantoelokuva Mannerheimin tukijoina näyttäisivät esiintyvän Unibet Group (pääsponsori), VR-konserni, Sinebrychoff, Neste Oil, Fortum. Muuttopalvelu Niemi ja Helsingin Sanomat. Huh, huh! Kyllä on vankkoja tukijayrityksiä, mutta miksi valtalehti osallistuu tuotannon sponsorointiin. Eikö tämä aseta lehden, jossa minäkin olin töissä 26 vuotta, elokuvakriitikkoja vaikeaan asemaan. Mitä elokuvasta uskaltaa aikanaan sanoa?
Elokuvatuottajat valittavat jatkuvasti varojen niukkuudesta. Luulisi katsojiltakin tuotantoyhtiön laariin jotakin tippuvan, kun kotimaisten elokuvien kävijämäärät ylittivät syyskuussa miljoonan rajan. Korotusta viime vuoteen on 17 %. Elokuva- ja tv-tuottaja Olli Haikka taas uskoo määrän turvaavan laadun: "Mitä enemmän elokuvia ja ohjelmia tuotetaan, sitä useampi huipputuote syntyy. Määrä tukee tuotekehittelyssä myös laatua" (HS/Mielipide 12.9. 2010).
Määrä varmaankin tukee pienten elokuva- ja tv-yhtiöiden toimintamahdollisuuksia, mutta elokuva ei voi olla vain sponsorien, Ylen ja säätiön tukemaa tuotekehittelyä. Elokuva syntyy luovien ja lahjakkaiden ohjaajien ansiosta. Ja enemmin kuin kyky tuotekehitellä heillä täytyy olla käsitys elokuvan historiasta, ilmaisullisista ominaispiirteistä, silmää visuaaliselle ajattelulle ja korvaa ympäröivän elämän kohinalle, joka saattaa muuttua kameran edessä jopa huippudraamaksi.
P.S. Euroopassa ihmetellään, miten Jari Litmanen pystyy vielä suoritukseen, joka nähtiin viime lauantaina Oulussa (18.9.), kun maestro varmisti FC Lahden voiton upealla saksipotkumaalilla. (Katso maali täältä) Kyllä pystyy. Hän on huippu edelleen iästään huolimatta. You Tubessa Jarin maalin on katsonut tätä kirjoitettaessa 400 000 klikkaajaa. Mutta Ylen aamu-tv:n maanantaiaamun urheilukeskusteluohjelma Jälkihiki ei maininnut mitään Litmasen suorituksesta. Vain jääkiekko on keskustelijoiden mieliaihe. Mitä väliä, vaikka kiekosta on tullut röyhkeä väkivaltalaji - kuten Jere Karalahden pöyristyttävä taklaus osoitti. Eikä se ole ollut ainoa, eikä tule olemaan. Jälkihien keskustelijat - en kehtaa sanoa nimiä - antoivat ymmärtää, että väkivalta kuuluu jääkiekkoon. UEFA tekee jalkapallossa rasismin vastaista työtä, mutta jääkiekossa ei tapahdu mitään. Toivottavasti kuulin väärin, mutta SM-liiga suunnittelee oikean tappelupäivän julistamista kaukaloon. Eikö Jälkihien keskusteluryhmään saada henkilöä, joka sanoo Ei väkivallalle, rasismislle ja machoilulle urheilussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti