SIVISTYNYT RANSKALAINEN KESÄTARINA * * * *

Ranskalaisen elokuvan muuan perinne liittyy maaseutuun ja kesäasuntoihin. Jean Renoir liikkui 1950-luvun lopun viehättävässä ja runollisessa Aamiainen ruohikolla -elokuvassaan maaseudun rauhassa. François Truffautin rakastavat kaksi miestä ja yksi nainen viihtyivät kauan maalla 1960-luvun alun Julesissa ja Jimissä. Eric Rohmer oli innostunut siirtämään hetkittäin urbaaneja ihmisiä maalle, niin kuin 1970-luvun Clairen polvessa. Bertrand Tavernier kokosi ystäviä ja sukulaisia luonnon helmaan vuoden 1984 elokuvassaan Sunnuntai maalla. Kuvataide oli tärkeässä osassa Tavernierilla.
Uuden polven ranskalaisohjaaja Olivier Assayas johdattaa perheen jäsenet maaseututaloon hienoviritteisessä uutuuselokuvassa Kesähetket (L´Heure d´ éte´, Ranska 2007). Elokuva on kuulunut Kluuvikadun Maximin ohjelmistoon. Assays (s. 1955) luetaan Ranskassa sellaisten energisten ohjaajien joukkoon kuin Mathieu Kassovitz, Eric Zonca, Cédric Klapish ja Dominik Moll.
Olivier Assayasilta on meillä esitetty aikaisemmin ainakin elokuva Kun kesä on ohi, joka valmistui 1990-luvun lopulla. Ranskassa hänen uusimmista töistään on hehkutettu 2000 julkaistua Les destinés sentimentales -elokuvaa. Viime aikojen merkittävistä uusista ranskalaisohjaajista maineikas on myös François Ozon (s. 1967), jonka 2000-luvun nautittavia elokuvia ovat 8 naista, Swimming Pool, Rakkaus: Meno & paluu ja Aika lähteä.
Kesähetkissä puhutaan, keskustellaan paljon. Se ei ole ihme, sillä nyt vietetään Héléne Marlyn (Edith Scob) 75-vuotispäiviä. Isoäidin maaseututaloon kokoontuvat kolme aikuista lasta perheineen. Mukana juhlimassa ja perheen tulevaisuudesta puhumassa ovat New Yorkissa vaikuttava muotoilija (Juliette Binoche), Kiinassa työskentelevä nuorempi veli (Jèrémie Renier) ja vanhempi veli Frédéric (Charles Berling), joka harjoittaa taloustiedettä Ranskassa.

Ohjaaja Olivier Assays

Olivier Assays ei keskity vain syntymäpäivien keskusteluihin, vaan Helénén maaseututalo esineineen ja muistoineen kohoaa tärkeään osaan. Isoäiti miettii, voidaanko talo myydä hänen kuolemansa jälkeen. Talo on täynnä taidetta, muistoja tunnetusta kuvataiteilijasta, impressionistisen kauden jälkeen tulleesta Paul Berthieristä, joka on ollut Hélénen isän veli.
Assayas arvioi itsekkään nykyelämän ja Hélénen yhteisöllisemmän ja sivistyksellisemmän aikakauden moraalisia eroja. Assayas ei tyydy tulkitsemaan vain kahden eri sukupolven tuntoja, vaan hän huomioi myös nuoret. Hélénen maaseututalo toimii Frédéricin teini-ikäisen tyttären järjestämien bileiden näyttämönä. Niin, ja Assayas muistuttaa kuin kuvien välistä, että Ranskakin on muutoksessa: globalisaatio vaikuttaa hyvin koulutettuihin ja toimeentuleviin ranskalaisiinkin, jotka saattavat löytää elantonsa ja mahdollisen onnensa ulkomailta.
Hélénen syntymäpäivät ovat Kesähetkien alkunäytös. Myöhemmin tarkastellaan Hélénen kolmen aikuisen lapsen halua tai haluttomuutta vaalia maaseututalon arvokkaita muistoja. Ne eivät ole vain henkisiä, vaan talossa on arvoesineitä, huonekaluja ja vaaseja, isosedän omia tauluja ja pari Corotia. Assayas puhuu impressionisteja edeltäneestä, uusklassiseen traditioon luottaneesta 1800-luvun maisemamaalarista Jean-Baptiste-Camille Corotista, jonka kuuluisia maalauksia ovat "Muisto Mortefontainesta" (1864) ja "Siniasuinen tyttö" (1874).
Maaseututalon taideteokset ja arvoesineet ilmentävät sivistyksen aikakauden loppua, mutta Olivier Assayas paljastaa katsojalle, miksi Musée d´Orsay on ollut tuottamassa Kesähetkiä. Elokuvaan liittyy museon pitkä esittelyjakso, joka tosin ei ole vain irrallinen. Näin näkyvä mainostaminen kyllä hiukan ihmetyttää, mutta ehkä eurooppalaisia laatuelokuvia ei voi enää tuottaa ilman tällaista sponsorirahaa. On Pariisin Musée d´Orsay sentään aivan toista kuin joku olutmerkki tai tupakkafirma.

Ajankohtainen kommentti

Tv-kesä on kulunut jälleen uusintojen merkeissä. Ylen kanavat ovat uusintojen tyyssijoja. Koska tv-ohjelmisto halutaan pitää ainakin pääkanavilla lähes vuorokauden mittaisena, on selvää, että ilman uusintoja ei selvitä. Voisiko joskus kokeilla tilannetta, jossa kanavat pidettäisiin kiinni ainakin päivisin?
Toinen erottuva tekijä on kesäohjelmiston kepeys. Sitä puolustellaan yleensä väitteellä, että kesällä ihmisten "aivot ovat narikassa". Tuollaista väitettä on vaikea ymmärtää, sillä ilman aivojen jatkuvaa trimmaamista ja harjoittamista ihminen vaipuisi vihanneksen tasolle. Ehkä valtaapitävät ja markkinamiehet haluavat tätä, jotta suomalaisetkaan eivät hoksaisi tarttua vaatimaan yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemista. Televisio-yhtiöiden toiminta osoittaa niin kesällä kuin talvella, että uudistuminen tarkoittaa kaupallistumista ja viihteellistymistä. Samalla esimerkiksi Ylessä tuhotaan järjestelmällisesti entistä tärkeää sivistys- ja valistusperinnettä.
Kaupallisista kanavista Sanomien Nelonen väittää oikein logolla, että "viihde on hyväksi". Ei helvetti! Käännä milloin tahansa Neloselle, niin sieltä tulee sellaista ohjelmaa, että hetken sitä katsottuaan joutuu toteamaan: "Viihde on pahasta!". Ennen viihde saattoi olla eskapismia massoille, mutta nyt siitä on riisuttu kokonaan pois kaikki ihmisen mielen joskus tarvitsema pako todellisuudesta.
Yle Teema ei pärjää ilman jatkuvia uusintoja. Paljon televisiota katsova kokee ongelmaksi samojen ohjelmien lähettämisen niin Teemalla kuin TV1:llä - ja päinvastoin. Eikö Ylessä kannattaisi lisätä kuluttajavalistusta: Kerrotaan ohjelmatiedoissa, milloin ja millä kanavalla k.o. ohjelma on esitetty aikaisemmin. Tämä laskisi ärsyyntymiskynnystä, sillä kohta joudutaan vaatimaan lupamaksun alentamista kesäkaudelta.
Viime kesänä TV1:n uusista kesäohjelmista riitti sentään puhetta. Mark Levengood osoitti keskusteluohjelmallaan, että vielä voidaan tuottaa ja lähettää fiksuja ja oivaltavia tv-ohjelmia. Intervisionin TV1:lle tuottama Kuningas Alkoholi on toki ansiokas asiaviihdeohjelma, joka on parantanut jakso jaksolta. Yle Teeman musiikin rajoja fiksusti murtava Iiro irti on kesän parhaita uusia tv-ohjelmia. Aivan mianio oli jakso, jossa muusikko Iiro Rantala heittäytyi bluesin maailmaan sähäkän Erja Lyytisen opastuksella.
TV1:n lauantai-illan Arto Nybergin kesäduuniblues olisi joutanut olla lähettämättä. Nyberg selviytyy julkkishakuisten viihdemuusikkojen ja -kirjailijoiden kanssa, mutta muuten hänen ohjelmansa on vivahteetonta keskivertovelttoilua, malliesimerkki suomalaisia viime vuosina vaivanneesta keskiluokkaisen mitättömyyden tavoittelusta. Saman on aistinut Ylen kesäkauden aamu-tv:stä, josta on putsattu maton alle ohjelmassa aikaisemmin ilmennyt kriittisyys.
Kesän uusista tv-sarjoista lauantain alkuillan Naisten etsivätoimisto nro. 1 lienee tarkoitettu lasten kanaville. Muuten sarjat ovat lähes kokonaan uusintoja lukuun ottamatta sunnuntain Foylen sodan uusia jaksoja. Uusinnoista HBO:n tuottama Terapiassa on niin hyvä, että sen katsoo toisenkin kerran.
Uusista elokuvista erottui Susanne Bierin vahva Häiden jälkeen, joka näytettiin TV1:n tiistai-illan tanskalaisessa elokuvasarjassa. Tanskan uusi elokuva on voimissaan. Suomalaisten tekijöiden kannattaisi ottaa oppia Susanne Bierin teoksesta, nähtäisiin miten kotoiseen aiheeseen liitetään luontevasti globaali huoli kehittyvien maiden tilanteesta.