tiistaina, lokakuuta 20, 2009

Burt ja Verona eivät asu enää täällä * * * *



Englantilainen teatteriohjaaja Sam Mendes (s. 1965) ohjasi 1999 esikoiselokuvansa Yhdysvalloissa. Tv-käsikirjoittaja Alan Ballin käsikirjoitukseen perustuva American Beauty oli sensaatiomaisen hyvä esikoisohjaus. Katkeransuloinen, draamattisesti yllätyksellinen ja värikuvaukseltaan merkityksellinen elokuva voitti joukon Oscareita. Joidenkin mielestä amerikkalaisen lähiöelämän salaisuuksia paljastava American Beauty oli kuin elokuvallinen vastine yhteiskuntakriittisen kirjailijan Sinclair Lewisin "Babbitt" -romaanille.
Sam Mendes ei menettänyt omaperäistä ohjauksellista taituruuttaan seuraavissakaan elokuvissaan, vaikka tummanpuhuva, hiukan pakotettu gangsteritarina Road to Perdition (2003) ja 1950-luvun lähiöperheen murtuvia unelmia kuvaava Revolutionary Road (2008) eivät olleet American Beautyn luokkaa. Sam Mendesin uusin ohjaustyö Kohti uutta on sympaattinen parisuhdetutkielma ja roadmoviekomedia. Mendes kertoo lämpimin tunnelmin Burtista ja Veronasta (John Krasinski ja May Rudolph), joiden elämään on ilmestymässä lapsi. Pariskunta ei oikein viihdy pikkukaupungin ahdasmielisyydessä. Burtin vanhemmat aikovat muuttaa Eurooppaan, joten nuori pari käyttää tilaisuutta hyväkseen. Nyt lähdetään tien päälle. Pariskunta etsii unelmien paikkakuntaa, jossa lapsen olisi hyvä kasvaa.
==========================================================================
Kohti uutta (Away We Go, USA 2009) on eräällä tavalla jatkoa Revolutionary Roadille, jonka pariskunta (Kate Winslett ja Leonardo di Caprio) halusi eroon tympeästä lähiöelämästä. Ryhdyttiin suunnittelemaan muuttoa Pariisiin, mutta pariskunta joutui pian toteamaan, että vain unelmilla on siivet.
Kohti uutta -elokuvan vakuutusfutuureja myyvä Burt ja kuvia piirtävä Verona pystyvät muuttamaan ja muuttumaan. He käyvät tapaamassa sukulaisiaan, koulutovereitaan ja ystäviään. Matkaa tehdään lentokoneella, junalla ja autolla. Verona on seitsemännellä kuulla, mutta ei ole aina varmaa, hyväksytäänkö hänet matkustajaksi lennolle. Burt on koko ajan odottavan Veronan tukena.
Nuoren, aviottoman mutta syvästi rakastuneen parin reitti kulkee Phoenixiin, Tucsoniin, Madisoniin, Montrealiin ja Miamiin. He kohtaavat erilaisia paikkoja ja ihmisiä, outojakin elämäntapoja, ystävyyttä ja elämäniloa, eroja ja surua. Matka vahvistaa suhdetta, vaikka Verona taitaa olla lopulta sitä mieltä, että he ovat luusereita, epäonnistujia psykopaattisen Amerikan oravanpyörässä.
Kohti uutta on fantastisen hyvä elokuva. Se on taitavasti kirjoitettu (Dave Eggers, Vendela Vida) ja elävästi kuvattu (Ellen Kuras). Teatteriohjaajan kokemuksen omaava Sam Mendes on osannut valita oikeat näyttelijät (nyt ei mukana ole tähtiä) ja ikään kuin taikoa heistä kevyesti esille uskomattoman aitouden. Mendesin elokuva on pieni suuri ohjaustyö, ja läheisesti sukua joillekin 1970-luvun vapautuneille amerikkalaisille matkakomedioille - kuten Hal Ashbyn erikoislaatuinen Harold ja Maude tai Martin Scorsesen raikas Alice ei asu enää täällä. Näiden eri aikakausien elokuvien tarinoissa ja henkilöissä on isoja eroja, mutta en voi sille mitään, että Scorsesen vuonna 1974 ohjaama leskiäidin ja pojan matkasta kertova Amerikan-odysseia pulpahti Mendesin ohjaustyötä katsoessani monesti mieleen.
Kohti uutta on edellisestä vertauksesta huolimatta erittäin persoonallinen elokuva. Tuntuu uskomattomalta, että britti Sam Mendes ei tarkastele Amerikkaa ulkopuolisena, vaan elää täysillä maan pulssissa. Amerikkalaista unelmaa Mendeskin etsii - jos ajatellaan elokuvan viimeisiä harmonisia, lähes panteistisia kuvia, mutta tällä kertaa eurooppalaisen ohjaajan yhteiskuntakritiikki on lempeää.
Ja katsojan korviakin Sam Mendes hellii. Hän on valinnut ääniraidalle Alexi Murdochin säveltämää musiikkia, joka tukee kaikella tavalla hallitusti tunnelmoivaa kuvakerrontaa.

Ajankohtainen kommentti

Yleisradio hankki parisen vuotta sitten oikeudet esittää kanavillaan amerikkalaisen HBO-yhtiön sarjoja. Yleisen käsityksen mukaan yhtiön sarjat ovat laatutuotantoa, poikkeuksia standardikaavasta. Tätä mieltä olevat ottavat mielellään esimerkiksi mafiasarja Sopranoksen, joka tuli Suomeen Sanoma-konsernin Nelosen kautta. HBO-oikeuksien oston jälkeen Yle on uusinut sarjaa TV2:n puolella. En ole katsonut, joten en voi ottaa kantaa sarjan tasoon.
Yle julkisti jokin aika sitten uuden HBO-kaupan. Julkisen palvelun yhtiö sai tiettävästi miljoonalla eurolla tv-sarjoja, joita kehutaan automaattisesti. Lehtitietojen mukaan Ylessä on HBO-kauppoja perusteltu rahalla: amerikkalaiset sarjat maksavat vain murto-osan verrattuna kotimaisiin ostoihin.
Oikeastaan tässä asia paljastuu karmeudessaan. Ylen kanavien ohjelmia seuraavat ovat huomanneet, että kohta julkisen palvelun yhtiö ei tarjoakaan katsojille muuta kuin ulkolaisia sarjoja - etenkin amerikkalaisia, englantilaisia ja ruotsalaisia. Yle Teemalla on sentään pyörinyt loistava espanjalainen Francon aika ja joitakin venäläisiä sarjoja. Uusintojakin hyvin paljon. Mutta pitääkö Ylen tuoda enemmän ja enemmän amerikkalaisia tv-sarjoja ohjelmistoon, kun niitä ylitarjotaan kaupallisilla - ja maksukanavilla?
Toistan itseäni vielä, mutta eikö kotimainen tarjonta ole kuihtumassa Ylellä? Ovatko viimeiset panokset ladattu junnaavaan ja nuorisopainotteiseksi muuttuneeseen ikuisuus-sarjaan Kotikatuun, joka alkaa lähestyä uhkaavasti MTV3:lla esitettävää Salattuja elämiä? Totean myös, että viime tammikuussa tapahtunut Kotikadun tason virkistävä nousu olikin lyhytaikaista.
=======================================================================
Tähänkö on tultu: Yle ei ole esittänyt aikoihin yhtään keskustelua herättävää tai haastavaa kotimaista sarjaa. Ylelle on tärkeämpää esittää HBO-yhtiön kauhusarja True Blood kuin tukea uusia suomalaisia tekijöitä, koska se maksaa liikaa. Sama kotimaisen työn alasajo näkyy muutenkin yhteiskunnassamme. Turun telakalla loistoaluksia ovat tekemässä isolta osalta ulkomaiset työläiset, koska alihankkijoiden kautta heille ei tarvitse maksaa samoja palkkoja kuin sivistysvaltiona tunnetun Suomen työläisille.
P.S Viikolla 40 Suomen hallitus päätti yksimielisesti Ylen tulevasta rahoituksesta ja valvonnasta. Ei tule budjettirahoitusta, vaan vuodesta 2012 alkaen pakkovero. Eli jokainen asuntokunta joutuu maksamaan 175 euroa Yle-maksua. Tv-lupatarkastajat jäävät historiaan, mutta eivätkö tilalle astu ulosottomiehet ja perintätoimistot. Eivät kaikki kuitenkaan suostu maksamaan pakkoveroa.
Niin, ja Yleä valvomaan perustetaan erityinen ulkopuolisista asiantuntijoista koostuva instanssi. Poliitikkojen täyttämästä Ylen hallintoneuvostosta luovutaan. Hyvä niin.

Ei kommentteja: