Aiotko kirjailijaksi, Kalle?Kävin Suomalaisessa kirjakaupassa, kun siellä alkoi alennusmyynti. Huomasin näyttävästi esille asetetun paksun kirjan. Se oli Kalle Päätalon Iijoki-opus. Päätalo on kuollut, mutta kustantaja Gummerus jatkaa kirjailijan teosten julkaisemista. Sen ymmärtää, kun muistaa että Kalle Päätalo oli painosten kuningas (n. 3,5 miljoonaa kappaletta myytyjä kirjoja). Päätalo toi vuosikymmeniä suuren rahan Gummerukselle.
Pitkän päivätyön Yle:ssä tehnyt ohjaaja ja tuottaja Hannu Kahakorpi (muun muassa junnauksen mestari Kotikatu-sarja) on tarttunut Päätaloon. Kahakorven teatterielokuva Päätalo sijoittuu 1950-luvulle, aikaan kun Kalle teki itsestään kirjailijaa. Kai "Raid" Lehtinen esittää elokuvassa Kalle Päätaloa - tai voisiko sanoa, että näyttelijä on yrittänyt tulkita tuskaisesti rakennusmestaria ja aloittelevaa kirjailijaa, koska Kahakorven henkilöohjaus on pettänyt. Ulkoiset tuntomerkit ovat kunnossa, mutta sisäinen palo puuttuu.
===========================================================
Pitkän päivätyön Yle:ssä tehnyt ohjaaja ja tuottaja Hannu Kahakorpi (muun muassa junnauksen mestari Kotikatu-sarja) on tarttunut Päätaloon. Kahakorven teatterielokuva Päätalo sijoittuu 1950-luvulle, aikaan kun Kalle teki itsestään kirjailijaa. Kai "Raid" Lehtinen esittää elokuvassa Kalle Päätaloa - tai voisiko sanoa, että näyttelijä on yrittänyt tulkita tuskaisesti rakennusmestaria ja aloittelevaa kirjailijaa, koska Kahakorven henkilöohjaus on pettänyt. Ulkoiset tuntomerkit ovat kunnossa, mutta sisäinen palo puuttuu.
===========================================================
En suhtaudu myönteisesti Kalle Päätaloon kirjailijana. En sitten millään jaksa uskoa, että Iijoen kuvaaja olisi suuri suomalainen kirjailija. Varmasti Päätalo on tuonut detaljeja menneen Suomen työn dokumentointiin. Varmasti hän on kertonut maukkaita tarinoita selkosten kansan elämästä. Varmasti hänen nainti- ja alapääjutut naurattavat.
Kalle Päätalo on kiinnostanut elokuvaohjaajia. Hienoista elokuvistaan Pojat, Käpy selän alla, Kahdeksan surmanluotia, Syksyllä kaikki on toisin ja Ajolähtö tunnettu Mikko Niskanen ohjasi viimeisinä töinään 1980-luvun loppupuolella Päätalo-elokuvat Elämän vonkamies ja Nuoruuteni savotat. Niskanen latisti suuren ohjaajan maineensa tekemällä populistiset ja kalvakkaat Päätalo-elokuvat. Etenkin Vonkamiehessä, Pikku-Kallen ja tämän vanhempien Herkon ja Riitun 1920-luvun lapsuusvuosien kuvauksessa, Niskanen jähmettyi menneeseen aikaan. Ei syntynyt minkäälaista kitkaa, ei kasvanut jännitteitä, ei kehittynyt särmiä. Niskanen ohjasi ikään kuin umpiossa, josta ei lähtenyt minkäänlaista viestiä nykykatsojille.
============================================================
Kalle Päätalo on kiinnostanut elokuvaohjaajia. Hienoista elokuvistaan Pojat, Käpy selän alla, Kahdeksan surmanluotia, Syksyllä kaikki on toisin ja Ajolähtö tunnettu Mikko Niskanen ohjasi viimeisinä töinään 1980-luvun loppupuolella Päätalo-elokuvat Elämän vonkamies ja Nuoruuteni savotat. Niskanen latisti suuren ohjaajan maineensa tekemällä populistiset ja kalvakkaat Päätalo-elokuvat. Etenkin Vonkamiehessä, Pikku-Kallen ja tämän vanhempien Herkon ja Riitun 1920-luvun lapsuusvuosien kuvauksessa, Niskanen jähmettyi menneeseen aikaan. Ei syntynyt minkäälaista kitkaa, ei kasvanut jännitteitä, ei kehittynyt särmiä. Niskanen ohjasi ikään kuin umpiossa, josta ei lähtenyt minkäänlaista viestiä nykykatsojille.
============================================================
Hannu Kahakorven Päätalo-elokuva on niin vanhanaikainen, niin ulkokohtainen ja etäinen, että sen katsoo loppuun vain odottaakseen, jos laatu paranisi jossain vaiheessa. Kymmenisen minuuttia ennen loppua elokuva löytää jonkinlaisen kosketuspinnan tunteisiin.
Päätalo on elokuvana kylmän kalsea näköispatsas, joka tuskin kiinnostaa edes kirjailijan vannoutuneimpia ystäviä. Luodakseen 1950-luvun alkupuolen ilmapiiriä Hannu Kahakorpi on sirottanut fiktion sisälle vanhoja uutisvälähdyksiä. Ne kertovat sodanjälkeisen Suomen rakentamisesta ja esimerkiksi upeasta Tampereesta. Uutisvälähdykset ovat niin hyviä, että ne pomppaavat tarroina esille kehnosti ohjatusta Päätalo-tarinasta. Laadun vertailu käy karmaisevasti Kahakorven tappioksi.
Ajankohtainen kommentti
Johanna Korhonen oli kollega takavuosina Helsingin Sanomissa. Kiinnostui 1990-luvun alussa verkkoasioista, toimitti pitkään sille erikoistunutta sivuakin. Hän käsitteli myöhemmin samaa aihetta Yle:n TV1:n verkko-ohjelmassa. Siirryttyään Journalistin päätoimittajaksi Korhonen vieraili terävine mielipiteineen TV2:n Pressiklubissa, mainiossa mediaohjelmassa, jonka Yle lopetti.
Johanna Korhosen piti aloittaa lokakuun alussa Lapin Kansan päätoimittajana. Ei aloita, sillä Alma Median johtomiehet purkivat työsuhteen ennen kuin se oli edes ehtinyt alkaa. Korhonen naisen kanssa, kumppani on vielä ehdokkaana kunnallisvaaleissa. Nämä seikat olivat liikaa Alma Median johdolle.
Onhan tämä pöyristyttävää toimintaa 2000-luvun Suomessa. Toivottavasti selvät syrjinnän ehdot täyttävä purkamistapaus menee todella oikeuteen. Silloin siitä tulee vuosikymmenen ihmisoikeusjuttu, 1960-luvun Salama-oikeudenkäynnin käänteinen versio. Salama joutui Juhannustanssit-kirjan johdosta konservatiivisten uskonnollisten piirien noitavainon uhriksi.
Johanna Korhosen syrjimistapaus antoi suomalaiselle homofobialle kasvot. Mutta oikeustapaus todistanee, että meillä ihmisillä on oikeus toimia vapaasti, jos emme toimillamme muita vahingoita.
Johanna Korhosen päättäväinen esiintyminen televisiossa (1.10) ja medialle lähettämä muistio (http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Johanna+Korhosen+muistio+erottamisestaan/1135239888113) osoitti selkeästi, että naiset ovat siirtymässä johtoon. Eikä ihme, jos Alma Median Telanne-niminen teknokraattijohtaja edustaa miehenä kivikautisia asenteita.
Päätalo on elokuvana kylmän kalsea näköispatsas, joka tuskin kiinnostaa edes kirjailijan vannoutuneimpia ystäviä. Luodakseen 1950-luvun alkupuolen ilmapiiriä Hannu Kahakorpi on sirottanut fiktion sisälle vanhoja uutisvälähdyksiä. Ne kertovat sodanjälkeisen Suomen rakentamisesta ja esimerkiksi upeasta Tampereesta. Uutisvälähdykset ovat niin hyviä, että ne pomppaavat tarroina esille kehnosti ohjatusta Päätalo-tarinasta. Laadun vertailu käy karmaisevasti Kahakorven tappioksi.
Ajankohtainen kommentti
Johanna Korhonen oli kollega takavuosina Helsingin Sanomissa. Kiinnostui 1990-luvun alussa verkkoasioista, toimitti pitkään sille erikoistunutta sivuakin. Hän käsitteli myöhemmin samaa aihetta Yle:n TV1:n verkko-ohjelmassa. Siirryttyään Journalistin päätoimittajaksi Korhonen vieraili terävine mielipiteineen TV2:n Pressiklubissa, mainiossa mediaohjelmassa, jonka Yle lopetti.
Johanna Korhosen piti aloittaa lokakuun alussa Lapin Kansan päätoimittajana. Ei aloita, sillä Alma Median johtomiehet purkivat työsuhteen ennen kuin se oli edes ehtinyt alkaa. Korhonen naisen kanssa, kumppani on vielä ehdokkaana kunnallisvaaleissa. Nämä seikat olivat liikaa Alma Median johdolle.
Onhan tämä pöyristyttävää toimintaa 2000-luvun Suomessa. Toivottavasti selvät syrjinnän ehdot täyttävä purkamistapaus menee todella oikeuteen. Silloin siitä tulee vuosikymmenen ihmisoikeusjuttu, 1960-luvun Salama-oikeudenkäynnin käänteinen versio. Salama joutui Juhannustanssit-kirjan johdosta konservatiivisten uskonnollisten piirien noitavainon uhriksi.
Johanna Korhosen syrjimistapaus antoi suomalaiselle homofobialle kasvot. Mutta oikeustapaus todistanee, että meillä ihmisillä on oikeus toimia vapaasti, jos emme toimillamme muita vahingoita.
Johanna Korhosen päättäväinen esiintyminen televisiossa (1.10) ja medialle lähettämä muistio (http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Johanna+Korhosen+muistio+erottamisestaan/1135239888113) osoitti selkeästi, että naiset ovat siirtymässä johtoon. Eikä ihme, jos Alma Median Telanne-niminen teknokraattijohtaja edustaa miehenä kivikautisia asenteita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti