François Ozon on hyvä ranskalainen ohjaaja, ehkä paras ainakin jos fokus asetetaan niihin elokuviin, joita häneltä on tuotu Suomeen. Ozonin uusin ohjaustyö Vieras talossa (Dans le Maison, 2012) herätti tietenkin isoja odotuksia. Pettymys oli suuri, sillä nyt Ozon näyttää taantuneen - tai sitten on kysymys kiinnostavan idean sisältävästä välityöstä. Elokuvan henkilöt ovat ärsyttäviä.
Claude (Ernst Umhauer) on lahjakas äidinkielessä. Hän kertoo aineissaan kypsiä tarinoita. Flaubert-lyseon äidinkielenopettaja Germain (Fabrici Luchini) ottaa pojan "luokalle", ryhtyy jalostamaan Claudesta yhä parempaa kirjoittajaa, josta saattaa tulla kirjailija.
Itse asiassa kirjailijan urasta äidinkielenopettajakin on haaveillut nuorena, mutta hän ei ole ollut tarpeeksi hyvä, joten hän on joutunut tyytymään opettajan ammattiin.
Kotona opettajalla on ideoita heittelevä ja ymmärtävä vaimo Jeanne (Kristin Scott-Thomas), galleristi, joka odottaa galleriassaan sitä suurta läpimurtoa. Elokuvan toinen lukiolainen on Simon, joka saa Claudelta opastusta matematiikassa. Claude vierailee usein kaverinsa talossa, jossa roolit ovat perinteisiä. Äiti Esther (Emmanuelle Seigner) viihtyy keittiössä. Isä on koripallohullu, joka katsoo matseja televisiosta. Claude seuraa salaa Estherin liikkeitä ja toimia.
François Ozonin aikaisemmista elokuvista ehkä kiehtovin oli salaperäinen mysteerio Hiekan peitossa (2000). Todella kutkuttavasti kerrotussa elokuvassa pariskunta (Charlotte Rampling ja Bruno Craemer) etsii kadonnutta henkilöä, joka on jättänyt jäljet rantahiekkaan. Hyvä oli myös vanhempien ja nuorten suhdetta pohtiva trilleri Swimming Pool (2003), jossa Charlotte Rampling esitti maaaseutuasunnossa viihtyvää Sarahia. Hän kohtaa Marcelin (Marc Fayolle), jonka tytär Julie (Mireille Mosse) on tulossa kylään.
Ozonin muista 2000-luvun hienoista elokuvatöistä kannattaa vielä mainita 8 Naista (2002).
==================================================================
Vieras talossa - elokuva on aika teoreettinen - ja samaa jalostuskuviota jankuttava. Elokuva perustuu Juan Mayorgen näytelmään. Jerome Almeras on toiminut kuvaajana. Otokset ovat tyylikkäitä, mutta ne ei ät pelasta elokuvaa.
Emmanuelle Seigner on muuten Roman Polanskin vaimo (ovatko enää aviossa), joka herätti huomiota 1992 miehensä ohjaamassa eroottisessa laivadraamassa Katkera kuu. Tämän elokuvan sivuosassa nähtiin Kristin Scott-Thomas. Seigner oli myös mukana Polanskin jännitysfilmissä Franticissa (1988), jossa kiipeiltiin Pariisin katoilla. Amerikkalaistähti Harrison Ford oli pääosassa.
Ajankohtainen kommentti
Teattereiden digitalisoitaminen on kiidätttänyt etenkin kotimaisia uusia elokuvia vauhtiin. On tullut jo todettua vuoden 2012 kotimaisen elokuvan ennätystuloksista. Syy uuteen nousuun on myös elokuvien "kaupallistetuissa" aiheissa. Todellista taiteellista suomalaista elokuvaa ei ole nähty sitten Aki Kaurismäen Le Havren ja nyt Matti Ijäksen Kaikelle rakkaudella. Molempien elokuvien aiheissa ja toteutuksessa on näkemyksellisyyttä. Ne vaativat myös katsojalta herkkyyttä, paneutumista.
Digitalisoimisella on kääntöpuolensa, jota minäkään en ole ymmärtänyt. Siksi lainaan Filmihullun (1.2013) pääkirjoitusta, jossa aina valpas Peter von Bagh paljastaa tuon kääntöpuolen: "Kerroin jo edellisessä numerossa Saarijärven elokuvakerhon yrityksestä saada Martin Scorsesen Hugon 3D- kopio festivaaleilleen - turhaan: esityskaari oli lopussa, tiedostot olivat jo lähteneet maasta, eikä elokuva-arkistoon tallentunut kuin nippu lehtileikkeitä ja valokuvafilejä."
Peter von Bagh vaatii suomalaisen elokuva-alan päättäjien pohtimaan kokonaistilannetteta, jotta elokuvakerhot eivät menetttäisi kokonaan elintilaansa. Onko todella niin, että Suomessa on panostettu lyhytnäköisesti digitalisoimiseen ja esimerkiksi elokuvasäätiössä ei ole otettu huomioon uudistuksen kaikkia puolia?
===============================================================================
Samasta digitalisoimisen kääntöpuolesta on kirjoittanut newyorkilaiskirjailija, yli kuusikymppinen Paul Auster, jonka muistamme hienojen kirjojen ohella 1990-luvun puolivälin elokuvasta Smoke. Hän ohjasi sen ystävänsä Wayne Wangin kanssa. Elokuvassa Harvey Keitel seisoo rakkaan brooklyniläisen tupakkauppansa tiskin takana ja tapaa erilaisia ihmisiä.
Auster ajettelee, että jos kaikki kirjat julkaistaan digitaloisoituina, synkät seuraukset voi aavistaa: kustantamojen romahdukset, kirjakauppojen kuolema ja tulevaisuus, jossa jokainen kirjailija on oma kustantajansa. Auster huomauttaa, että on pakko jatkaa perinteisten paperikirjojen julkaisemista, on pakko ylläpitää kirjastoja, jotka "ovat sivistyksen peruskallio."
Paul Auster maalailee: "Jos kaikki muuttuisi digitaaliseksi, ajatelkaa siitä mahdollisesti seuravaa vahinkoa. Pois pyyhittyjä tekstejä, hävinneitä tekstejä tai, aivan yhtä pelottavaa, muunneltuja tekstejä."
P.S. Twitterissä ei näy vain Vale-Donner, vaan on ilmestynyt 2 Vale-Fräntiä. Kuulkaa Twitter-miehet: Poistakaa ne heti, ettei tarvitse tehdä rikosilmoitusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti