keskiviikkona, helmikuuta 20, 2013

Koskaan ei ole liian myöhäistä * * *

Nordisk Film. Kuvassa: Jessica Grabowsky















Olen pohtinut kaksi viikkoa Aku Louhimiehen uuden elokuvan 8-palloa mottoa "koskaan ei ole liian myöhäistä". Sen lausuu vanhempi rikostutkija Elias Kaski (Pirkka-Pekka Petelius) muutaman kerran vankilasta pienen tyttärensä kanssa vapautuvalle narkkariäidille Pikelle (Jessica Grabowsky). Pike saa sosiaalihuollosta uuden kämpän, mutta hän ei pääse millään eroon alistajastaan ja "rakastetustaan" Lallista (Eero Aho). Lalli on narkkari ja rikollinen, jonka väkivaltaiset teot estävät Piken löytämästä uutta polkua.
Elias Kasken tytötoveri on nuori konstaapeli Olli Repo (Mikko Leppilampi), joka kohtaa työssään kaiken mahdollisen pahuuden. Hän on vasta eronnut vaimostaan. Näyttäisi kuin Olli haluaisi palata vanhaan, mutta menneisyyden virheistä ei pääse hevillä irti. Olli on poliisina kyyninen ja väkivaltaan taipuva, ja synkeän ja hirvittävän elokuvan pelastus on rauhallinen etsivä Elias, joka on oppinut vuosien mittaan työssään, missä hyvän ja pahan rajat leikkaavat.
8-palloa voi kuvata Aku Louhimiehen suomalaisen trilogian kolmanneksi osaksi. Se alkoi 2005 Pahassa maassa ja jatkui 2011 Vuosaaressa. Nyt valkokankaalle on puristettu sellainen rikoksen ja väkivallan alakuvasto, josta ei liene enää tietä eteenpäin. Johonkin muuhun ohjaajan täytyy edetä, ja nopeasti, sillä tätä paskan kuorimista tuskin voi enää jatkaa.
=======================================================================================
8-palloa voi ajatella myös terapiaelokuvana, joka saattaa auttaa huumehelvettiin pudonneita nuoria. Sen voi myös nähdä varoitushuutona: Älkää ihmeessä sulkeko silmiänne suomalaisen todellisuuden pelottavimmilta tapahtumakuvioilta, vaikka kuinka tekisi mieli. Elokuvaa haluaakin suositella poliitikoille ja päättäjille, joilla ei näytä olevan hyvää arvosanaa kaikesta suomalaisen todellisuuden sykleistä. Silmät ja aivot näyttävät supistuvan loputtomien kokousten ja muistioiden pakkovaltaan.
8-palloa on todistusvoimainen ja hyvin aito elokuvallinen esitys hätkähdyttävistä asioista, joiden taustalta löytyy kuopiolaisen poliisin ja kirjailijan Marko Kilven romaani "Elävien kirjoihin". Kysymys on tietenkin pienestä siivusta, mutta sillä ei tässä tapauksessa ole kovin suurta merkitystä. Kilpi tuntee kuvaamansa maaston.
Marko Kilven romaanin nimi viittaa muutokseen ja toivoon, jota vanha poliisi Elias Kaski pitää yllä. Louhimiehen elokuvassa toivo on kierretty monimerkitykselliseen loppukohtaukseen ulkomaisella merenrannalla. Onko se ironiaa vai unelmaa - vaikea sanoa.

Ajankohtainen kommentti

MTV3:n sivukanava Avaa (numero 13 kaukosäätimessä) täytyy onnitella poikkeavista elokuvavalinnoista. Edemenneen puolalaisen Krzystztof Kieslowskin (1941-1996) elokuvia on esitetty kiitettävästi - Veronikan kaksoiselämän jälkeen nähtiin Väritrilogian elokuvat Sininen, Valkoinen ja Punainen. Nyt myös Dekalogin eli Kymmenen käskyä -sarjan elokuvia on tuotu ruutuun. Eivätkä esitysajat ole olleet liian myöhään, vaan alkaen klo 21.00.
Minä tarrasin sattumalta Kieslowskiin, sillä MTV3 ei näytä mainostavan ennalta juurikaan muiden kanaviensa ohjelmia, ei niin kuin YLE, joka esittää suunnattomalla volyymilla ennakkomainoksia tulevista ohjelmista. Eikö niitä muuten ala tulla jo liikaa ohjelmien välissä.
Katsoiko kukaan Ava-kanavan Kieslowskeja? Tarkistan Finnpanelin viikkomittaritilastosta: Avan viikkotavoittavuus on 173 900 katsojaa - keskimäärin 37 %. Veronikan kaksoiselämän näki tammikuussa 1 % kohderyhmästä (kaikki 10 vuotta täyttäneet) - eli 56 000 katsojaa . Ei siis aivan huono tulos.

Ei kommentteja: