ARKKUJEN AHDISTAVA HILJAISUUS * *

Sakari Kirjavaisen ohjaamassa ja Esko Salervon kirjoittamassa sotaelokuvassa Hiljaisuus eletään jatkosodan viimeisiä viikkoja. Aika kulkee kevättalvesta kesään. Tapahtumapaikkana on kaatuneiden evakoimiskeskus, jonne ruumiit kootaan. Sieltä ne lähetetään kotiseuduilleen. Keskuksessa työskentele neljä miestä ja kolme naista. Kotimaisena sotaelokuvana Kirjavaisen ja Salervon yritys on poikkeuksellinen.´
Sakari Kirjavainen (s. 1960) opiskeli elokuvaa Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitoksella. Hän on ohjaaja, käsikirjoittaja ja leikkaaja. Hän on ohjannut lyhytelokuvia, hän sai 1997 Risto Jarva -palkinnon elokuvastaan Traanilamppu Tampereen kansainvälisillä lyhytfilmifestivaaleilla.
Ensimmäinen kokoillanelokuva, miehinen Ken tulta pyytää valmistui 2001. Kirjavainen oli toisena ohjaajana 2007 Åke Lindmanin viimeiseksi varsinaiseksi elokuvatyöksi jääneessä Tali-Ihantala 1944. Kirjavainen kokeili myös kirjailijana, 2009 valmistui esikoisromaani "Viereenkatsoja".
Hiljaisuudenkiinnostava henkilö on erään ruumiinpesijän poika Eino (Ilkka Tiikanen), jota pidetään vähälahjaisena. Hän osallistuu sotaan ja uskoo tulevansa sankariksi. Evakuoimiskeskuksen henkilökunta muodostuu todella erikoisesta väestä, on pedantti pastori Hiltunen, mielisairaalasta rintamalle määrätty lääketieteen ylioppilas Korpikangas (Ilkka Heiskanen), vanha Miina, joka hallitsee kuppauksen, ja lotat Siiri (Joanna Haartti) ja Jaana (Terhi Suolahti). Lotat ovat luonteiltaan lähes vastakkaisia luonteiltaan. Einon sydänystävä on huikentelevainen Antti (Joonas Saartamo), jonka isä on toiminut jääkärinä.
Viime sodat kiinnostavat nykyisin suomalaisia elokuvantekijöitä ja kirjailijoita. Vaikea sanoa, mistä se johtuu. Nuoret suomalaiset naiskirjailijat ovat paneutuneet viime aikoina sota-aiheisiin. Linnan ja Meren jälkeen myös sellainen sukupolvi, jolla ei ole omaa kokemusta sodasta, on ryhtynyt kirjoitustöihin. Tämän syksyn nuorista romaaneista huomattava on Katja Ketun "Kätilö", joka viiltää suomalaisnaisen ja saksalaisen SS-upseerin rakkaustarinana suoraan Lapin sodan tunnelmiin. Kolmikymppinen Jenni Linturi on taas kirjoittanut romaanin "Isänmaan tähden", jossa vapaaehtoiset suomalaismiehet päättävät lähteä Saksaan ja osallistua natsien SS-joukkoihin.
Suomalaisessa elokuvassa sotiimme puuttui 1985 Rauni Mollberg, joka toteutti uuden version Väinö Linnan "Tuntemattomasta sotilaasta". Se ei kohonnut Edvin Laineen 1950-luvun Tuntemattoman tasolle. Sen jälkeen Pekka Parikka ohjasi uuden väkevän sotadraaman Talvisodan (1989), joka perustui Antti Tuurin pohjalaistarinaan. Åke Lindmanin Tali-Ihantala oli sävytykseltään lähes dokumentaarinen. Sitä ennen Lindman ohjasi ruotsinkielisen Framom främsta linjen (2004). Muistettakoon myös Taru Mäkelän pienimuotoinen Pikkusisar (1999), jossa Vera Kiiskinen näytteli hienosti sotasairaalan vapaaehtoista apusisarta.
==========================================================================================
Sakari Kirjavainen sai varmasti tietoa ja opastusta Åke Lindmanilta viime sodista, joten hänellä on ollut hyvä pohja kokeilla suomalaista sotaelokuvaa. Valitettavasti Hiljaisuus on liian täynnä henkilöitä, liian puristettuja ja tehtyjä henkilökuvia, liiaksi kärjistettyä erikoisuuden tavoittelua. Näyttelijäohjaus pettää pahan kerran. Joonas Saartamon Eino on kyllä tulkittu kiinnostavasti, mutta olisiko hahmoa kannattanut laventaa ja syventää. Ajatus tehdä elokuva kuolemasta ja kuoleman ankarista kosketuksista tahtoo hukkua tasapaksuun, raakileeksi jääneeseen kerrontaan. Käsikirjoitus lienee pysähtynyt puolitiehen, juuttunut synopsiksen asteelle.
Todettakoon kuitenkin, että lavastaja Jukka Uusitalo, maskeeraja Kata Launonen ja kuvaaja Petri Rossi ovat tehneet ammattimaista työtä. Elokuvan budjetti oli 1,6 milj. euroa, josta Suomen elokuvasäätiön tuki oli melkein puolet. Projektiin on siis uskottu vahvasti.

Ajankohtainen kommentti

Jokin viikko sitten käsittelin 3D-elokuvien invaasiota Helsingin elokuvateattereihin. Toivoin, että suomalaiset ohjaajat eivät koskaan ryhtyisi tähän tekniseen trendiseikkailuun. Olin väärässä, sillä marraskuun lopussa teattereihin saapui kauan valmisteltu 3D-animaatio Maaginen kristalli. Antti Haikalan ohjama animaatio on maksanut 5 miljoonaa euroa. Se liittyy meillä viime vuosina harrastettuun joulupukkielokuvien lajityyppiin. Sellaisilla animaatioilla on uskottu olevan menekkiä ulkomaillakin. Ainakaan Suomessa kallis 3D-animaatio ei ole saavuttanut elokuvayleisön jakamatonta suosiota. Tosin on epäilty ja toivottu, että kassat räjähtäisivät ainakin joulunpyhinä. Jäämme odottamaan.
Suomen elokuvasäätiö SES seuraa tarkasti kotimaisten elokuvien tuotantoa, esitystä ja levikkiä. Nyt on huomattu SES:n tilastoista, että kotimaiset elokuvat eivät mene enää hyvin yleisöön. Lippukassoilla kotimaset saavuttavat tänä vuonna n. 16 % katsojaosuuden. Edellisinä vuosina on mennyt paremmin. Voisiko ajatella, että kaikki vuoden 2011 kotimaiset uutuudet eivät ole olleet hyviä. Eli: laatua täytyisi nostaa, sitä kautta se yleisönkin kiinnostus viriää.
Syksyn katsojatilastot kertovat, että viime vuosien arvokkain - ranskaa puhuva - suomalainen elokuva Le Havre on houkutellut teattereihin yli 100 000 katsojaa. Se on todella erinomainen saavutus. Sen faktan tilastot todistavat, että Suomessa ei kannata tuottaa ruotsinkielistä suomenruotsalaista elokuvaa, sillä ainakin minua elähdyttänyt on saanut n. 40 000 katsojaa. FST5 esittää elokuvan sarjana joulukauden ohjelmistossa.

P.S. Mediani menee talvilomalle. Sunnuntaina ilmestyy vielä jatkosarjani artikkeli. Palaan asiaan loppiaisen jälkeen. Huomioikaa kuitenkin joulukauden tulevat uudet kotimaiset elokuvat: Ensin tulee Rosa Karon romanttinen Avain Italiaan, aatonaattona ensi-illan saa koko perheen Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri ja sitten uutenavuotena Taru Mäkelän ohjaama "duunarikomedia" Varasto.