Sex and The City - merkkituote-elokuva

Michael Patrick King loi joitakin vuosia sitten suositun, meillä Suomessakin laajaa media- ja katsojahuomiota saavuttaneen tv-sarjan Sinkkuelämää eli Sex and the City. Höyhenenkevyen sarjan kertoja Carrie (Sarah Jessica Parker) piti kolumnia New Yorkin Manhattanin pintaelämän kummallisuuksista ja sinkkuina pysyttelevän naispiirin toilauksista.
Nyt Michael Patrick King on ohjannut sarjansa pohjalta kokoillanelokuvan Sex and the City - Sinkkuelämää. Tv-sarjan kuuluisa nelikko Parker, Kim Catrall, Cynthia Nixon ja Kristin Davis ovat mukana pääosissa. Jälleen pohditaan kevyesti nuoren naisen elämää ja etsitään rakkautta. Sinkku taitaa sittenkin kaivata avioon.
Valitettavasti elokuva jää ulkokohtaisten ja teennäisten kohtausten sarjaksi. Ne eivät kehity tai johda mihinkään. Tv-sarjan katsojalle elokuva voi olla jälleennäkemisen ilo, mutta en ihmettelisi, jos monet Carrien ja kumppanien vannoutuneet ystävät olisivat pitkitetyn elokuvan nähtyään lopen kyllästyneitä.
Ei se vastannutkaan suuria odotuksiamme.
================================================

Sex and the City - Sinkkuelämää on oikea hyötykapitalismin riemuvoitto. Ei ole mikään uutinen, että Hollywoodin megaelokuvien yhteyteen on kehitelty oheistuotteita - kaiken maailman myytävää pikkukrääsää nukeista kirjoihin. Mutta Michael Patrick Kingin elokuvaersiossa (tai elokuvakierrätyksessä) merkkituotteet ja tuotesijoittelu on viety huippuunsa. King ei ole mikään moraalinen elokuvataiteilija, vaan ahne bisnesmies, jonka merkkituotesaavutusta Donald Trumpkin saattaa ihmetellä (ihailla).
===============================================

Samaa on sanottava elokuvan ensi-iltaa edeltäviin viikkoihin keskitetystä markkinointikampanjasta. Elokuvahan tuli lähes samaan aikaan kinoihin joka puolella maailmaa. Yhdysvalloissa ensi-ilta oli 30.5. ja täällä Suomessa viikkoa myöhemmin.
Ennen ensi-iltaa meillä esiteltiin erilaisissa viihdelehdissä Sinkkuelämää-naisia pohtimassa elämän peruskysymyksiä tai pukeutumassa elokuvan nelikon merkkivaatteisiin. Tv-sarjaan umpirakastuneet tytöt ostivat elokuvanäytöksiä ennalta. Voi puhua ilmiöstä, joka saattaa tosin poksahtaa rikki kuten ilmapallo lapsen kädessä.
Tähän on tultu: Nyt mennään journalismin etiikan unohtaneiden viihdelehtien ja Hollywoodin kylmien kvartaalikapitalistien ehdoilla. USA:ssa Sex and the City oli heti katsojatilastojen ykkönen. Suomessa elokuva keräsi 51. kopiolla (!!!) ensi-iltaviikonloppuna 51 414 katsojaa. Levittäjäyhtiö FS-Filmin mukaan se oli vuoden paras avaustulos lipputuloissa ja kaikkien aikojen paras kesäkuun avaus.
====================================================

Tällaista on elokuvakulttuuri Yhdysvalloissa ja Suomessa tätä nykyä. Se on silkkaa katsojien pettämistä. Yritä siinä sitten olla välineeseen uskova elokuvataiteilija, joka haluaisi kertoa erilaisia, poikkeaviakin, hiukan syvällisiäkin tarinoita ihmisen elämästä ja osasta.

Ajankohtainen kommentti

TV1:n Yle Teema-kanavan entinen kanavajohtaja ja nykyinen Ylen strategia- ja kehitysjohtaja Ismo Silvo on saavuttanut miehen iän. 50-vuotishaastattelussaan (HS 8.6) pohditaan arvoja ja yleläisyyttä. Silvo suunnittelee työkseen Ylen tulevaisuutta. Silvo antaakin kaiken arvon Yle:n toimistusjohtajan Mikael Jungnerin linjauksille ja työlle. Jungner on ehdottanut Ylen sisältöjen jakelua minne tahansa ja yhteistyötä kaupallisten mediayhtiöiden kanssa.
====================================================

Synttärihaastattelusta paistaa oma kehu. Kaikki on Yle:ssä hyvin, yleläiset onnellista porukkaa. Euroopassa Yleisradiota pidetään innovatiivisena yhtiönä, jopa esikuvana. Silvon mukaan Yle on paljon parempi yhtiö kuin BBC" Jne.
Jotta totuus ei unohtuisi, niin Yle:ssä on viime vuosina irtisanottu työntekijöitä ja ulkoistettu ohjelmatuotantoa niin kuin BBC:ssä (tosin yhtiön draamatuotanto on edelleen elossa).
Jos Yle on kaikessa parempi kuin BBC, niin missä ovat Ylen omat tv-sarjat, yleläinen draama, joka kukoisti takavuosina, miksi Ylen tv-uutiset ovat sisällöltään paljon kapeammat kuin Britannian yleisradioyhtiöllä. Jne.
==============================================

Tv-ohjelmistoa seuraava on huomannut, että ulkopuoliset tv-tuotantoyhtiöt tekevät nykyisin Ylen ohjelmat. Poikkeuksiakin löytyy. Sellainen on kesäkauden ilmeisesti ainoa kunnollinen "yleläinen" ohjelma, TV1:n kulttuurin tuottama Levengood Suomesta. Erinomaisella Eeva Kilpi -osuudella viime sunnuntaina alkanut ohjelma oli pakko katsoa alusta loppuun. EM-jalkapallo jäi hetkeksi väliin.

Dustin Hoffmanin suuruuden aika oli ennen

Hollywoodin liberaalit älykkönäyttelijät ovat ylittäneet seitsemänkymmenen vuoden ikäpaalun. Siis Robert Redford (s. 1937), Warren Beatty (s. 1937) Jack Nicholson (s. 1937) ja Dustin Hoffman (s. 1937). Oikeastaan Al Pacinokin kuuluu joukkoon, vaikka on täyttänyt vasta 68 vuotta.
Dustin Hoffman, tuo pieni hauska mies, aloitti Hollywoodissa nelikosta viimeisenä. Hoffman on tänään ajankohtainen Suomessa. Hänellä on rooli kinoissa ensi-iltaan tulleessa Lumotussa lelukaupassa.
Harmittaa Hoffmanin puolesta. Ei hänen kaltaisillaan suurilla kyvyillä ole enää paljonkaan mahdollisuuksia saada kunnon rooleja kunnon elokuviin nyky-Hollywoodin kylmässä elokuvabisneksessä. Lumottu lelukauppa on hölynpölyä.
========================================

Dustin Hoffman oli vuonna 1967 Mike Nicholsin Miehuuskokeen sensaatiomainen tulokas. Elokuva oli oman aikansa juttu, todellinen menestystuote, rohkeakin. Ennen kaikkea se muistetaan Hoffmanin originellin roolityön lisäksi Simon & Garfunkelin Mrs. Robinson -biisistä. Biisi sopi mainiosti elokuvan rentoon ja vapautuneeseen, virkeään kerrontaan.
Miehuuskoe oli kuitenkin vain trendikäs hittielokuva. Sen jälkeen Dustin Hoffman näytteli monessa muussa, paljon merkittävimmässä amerikkalaisessa elokuvassa.
Ehkä parasta Hoffmania oli 1970-luvun Presidentin miehet, jossa hän näytteli Washington Postin toista tutkivaa roimittajaa Robert Redfordin rinnalla. Kysymys oli kuuluisasta lehtimiesteosta, joka suisti valehdelleen presidentti Richard Nixonin Valkoisesta talosta.
Jokin aika sitten kuolleen Alan J. Pakulan ohjaama elokuva on mestarinäyte kahden miesnäyttelijän täydellisestä tiimityöstä. Hoffman ja Redford paneutuvat hetkittäin lähes äänettömästi tutkintaan, selvityksiin, haastatteluihin ja kirjoitustyöhön.
============================================

Suomeksi dubattu, vaisu, lumoton Lumottu lelukauppa on tarkoitettu lapsikatsojille. Lelukauppiasta esittävä Dustin Hoffman on elokuvassa niin hyvä kuin puitteet sallivat. Hauska yksityiskohta nousee mieleen vuosikymmenien takaa: Lumotun lelukaupan lelukauppias on 243-vuotias. Siis kaksi kertaa + yksi vuosi vanhempi kuin nuoren Dustinin maskeerattu Jack Grabb, haastattelijalle tarinansa kertova vanhus Arthur Pennin westernissä Pieni suuri mies (1971).
Pieni suuri mies oli Dustin Hoffmanin taidokas soolo, traaginen ja koominen tutkielma opportunistista, joka oli puoliksi valkoinen ja puoliksi intiaani. Pennin elokuva kertoo monisyisesti, totta ja fiktiota sekoittaen Yhdysvaltain intiaanien asemasta ja osasta 1800-luvun puolivälistä aina nykypäivään.
Arthur Penn riisui lännen myytit, Dustin Hoffman teki Jack Grabbista epäsympaattisen henkilön, jota suuri yleisö ei tullut mielellään katsomaan.
============================================

Pienen suuren miehen kaltaisia poliittisia elokuvia ei voi enää tehdä Hollywoodissa. Ei myöskään sellaisia kiinnostavia ihmis- ja roolikuvauksia, joissa nuori Dustin Hoffman oli mukana 1970-luvun alkupuolella. Parhaalla kaudellaan.
Otetaan vaikka esimerkiksi Sam Peckinpahin viiltävä Olkikoirat, jossa Hoffman esittää kotiaan puolustavaa tavallista kansalaista. Tai mitä sanotte Bob Fossen mustavalkoisesta, lähes dokumentaarisesta Lennystä, jossa Dustin tulkitsi rohkeasti 1950-luvun yökerhokoomikkoa Lenny Brucea. Radikaalia, epäsovinnaista, seksuaalisia tabuja rikkovaa ohjelmistoa lavalla esittänyt Lenny joutui jatkuvasti kahnauksiin poliisien ja tuomarien kanssa. Hoffman eläytyi älyllä ja tunteella maineikkaaksi yökerhokoomikoksi.
Eikä pidä unohtaa aivan 1960-luvun lopulla valmistunutta legendaarista Keskiyön Cowboyta. Siinä Dustin Hoffman tulkitsee maagisesti New Yorkin Times Squaren pummia Ratso Rizzoa. Suoritus oli jo ulkoisesti hämmästyttävä.

Ajankohtainen kommentti

Yle:n toimitusjohtaja Mikael Jungner kuulutti taannoisessa Helsingin Sanomien haastattellussa, että lupamaksurahoilla kustannettu julkisen palvelun yhtiö aikoo pelastaa suomalaisuuden (5.5.2008). Tarkoitusperä ei oikein selvinnyt.
Kesän tv-ohjelmakarttaa silmäillessä täytyy heti sanoa, että Yle on muuttunut ulkomaisen sarjafilmi- ja elokuvaohjelmiston välittäjäksi. Suuri osa ulkolaisesta kesätarjonnasta on uusintoja. Tällä politiikalla säästetään rahaa. Se tiedetään, mutta suomalaisuuden kanssa sillä on hyvin vähän tekemistä.
==========================================

Mahdottomasti maksavia suuria urheilukilpailuja Yle kyllä välittää. Niin huomenna (7.6) alkavat jalkapallon EM-kilpailut Sveitsisitä ja Itävallasta kuin kesäolympialaiset elokuussa Pekingistä.
Yle välittää runsaasti kotimaisia yleisurheilu-kisoja. Muutakin kansallista urheilua. Siis suomalaisuus toteutuu ainakin hypyissä ja juoksuissa.
========================================

On Ylellä kesällä yksi kotimainen draamasarjakin - vai onko se viihteellinen tosi-tv -sarja: Kaikki Puumalan puolesta. Yle kysyy, voiko tv-ohjelma muuttaa kurjistuvan paikkakunnan kurssin? Eli löytyykö yhteisöstä voimaa, kotiseuturakkautta ja uskallusta ryhtyä tekemään
jotain aivan uutta.
Sekö pelastaa kesällä suomalaisuuden?